thumb| Chamizalin rajakiista oli Yhdysvaltojen ja Meksikon, tarkemmin Teksasin osavaltiossa sijaitsevan El Pason ja Chihuahuan osavaltiossa sijaitsevan Ciudad Juárezin kaupunkien välinen rajakiista. Kiistan kohde oli noin 2,4km² kokoinen Chamizal-niminen maakaistale Rio Grande -joen tuntumassa. Kiista juonsi juurensa vuonna 1848 solmittuun Guadelupe Hidalgon rauhaan, joka määritteli Yhdysvaltojen ja Meksikon rajan Rio Granden keskikohtaan, riippumatta siitä, miten paljon joki mutkittelisi tulevaisuudessa, mikäli se tapahtuisi luonnollisesti ja hitaasti.
Tausta Rio Grandessa tapahtui raju tulva vuonna 1864, jonka seurauksena joen kulku muuttui kokonaan ja joidenkin meksikolaisten maanviljelijöiden tilukset tuhoutuivat tai jäivät toiselle puolelle jokea. Kun Meksikon presidentti Benito Juárez vieraili vuonna 1866 El Paso del Nortessa (nyk. Ciudad Juárez), paikalliset maanomistajat kertoivat hänelle tästä ongelmasta. Presidentti lähetti Yhdysvaltojen hallinnolle kirjeen asiasta, mutta mitään ei tapahtunut.
Vuonna 1881 Yhdysvallat alkoivat rakentamaan rautatietä viljelijä Garcia del Barrion tontin läpi, jonka rautatieläiset tulkitsivat Yhdysvaltojen maaksi. Del Barrio lähetti International Boundary Commission -nimiselle järjestölle vuonna 1895 valituskirjeen, jossa selitti ongelmansa. IBC alkoi käsitellä kiistaa vuonna 1896, ja muutaman viikon väittelyn jälkeen järjestön Yhdysvaltojen-vastaava Anson Mills sekä Meksikon-vastaava Javier Osorno tulivat siihen päätökseen, että kiista ei ollut pelkästään jonkun tavanomaisen viljelijän vaatimus, vaan kahden itsenäisen valtion välinen rajakiista.
Guadelupe Hidalgon rauhassa siis määriteltiin raja pysymään Rio Granden keskikohdassa, mutta myös että rajaa voidaan muuttaa mikäli joen mutkittelu tapahtuu luonnollisesti ja hitaasti. Anson Millsin mielestä joen kulku muuttui hitaasti pitkällä aikavälillä, mutta Javier Osornon mielestä se tapahtui äkillisesti. He eivät päässeet yhteisymmärrykseen ja alkoivat kysellä joenrannan asukkailta mitä mieltä he ovat. Myöskään tästä ei saatu konsensusta. Mills ja Osorno uupuivat tapauksen käsittelyyn ja jättivät ratkaisun tuomioistuimen päätettäväksi. Garcia del Barrio jatkoi tonttinsa anomista vuoden 1911 kuolemaansa saakka, ja myös hänen jälkikasvunsa valitti tuloksetta.
Vuonna 1910 IBC järjesti tilaisuuden, jossa yritettiin saada kiista ratkaistua. Meksikolaisen ja yhdysvaltalaisen lisäksi kutsuttiin kanadalainen neuvottelemaan. Meksiko ja Yhdysvallat edelleen vaativat maakaistaletta itselleen. Neuvottelijat tulivat johonkin tulokseen, mutta sitä ei heti julkistettu.
Vuonna 1911 IBC antoi ehdotuksen rajojen kulkuun kiista-alueella. Heidän mukaansa alue, joka oli vuoden 1852 ja vuoden 1864 joen keskikohtien välissä siirtyisi Yhdysvalloille, loput Meksikolle. Anton Mills kieltäytyi hyväksymästä ehdotusta, koska hänen mukaansa alueen jakaminen valtioiden kesken olisi rikkonut Guadelupe Hidalgon rauhan ehtoja. Meksikolaislehdet kritisoivat Millsiä ja väittivät että hän ei ole yhteistyöhaluinen ja ajaa vain omaa etuaan.
Vuosien 1911–1963 välillä monet Yhdysvaltojen hallitukset esittivät lukuisia ehdotuksia Meksikolle, mukaan lukien maakaistaleen ostamisen tai muiden jokivarren alueiden vaihtokauppaamisen Chamizalia vastaan. Meksiko hylkäsi kaikki ehdotukset ja vaati edelleen koko aluetta itselleen. Alue oli tällöin teknisesti ottaen Teksasin hallinnassa, mutta kiistanalaisen statuksen vuoksi siellä ei kerätty veroja.
Ratkaisu pienoiskuva|Yhdysvaltain Meksikon-suurlähettiläs Thomas C. Mann (vasemmalla) ja Meksikon ulkoministeri Manuel Tello Baurraud (oikealla) allekirjoittamassa rajasopimusta Mexico Cityssä vuonna 1963.
Chamizalin rajakiista ratkaistiin viimeinkin 14. tammikuuta 1963, jolloin The American–Mexican Chamizal Convention Act astui voimaan Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedyn ansiosta. Ratkaisu oli pitkälti samanlainen kuin vuoden 1911 ehdotus. Meksiko sai Chamizalin alueesta noin 1,5km² ja viereisestä Cordovan saaresta noin 0,3km² maata. Yhdysvallat sai loput Chamizalista ja noin 0,8km² Cordovan saaresta. Kumpikaan valtio ei saanut rahallisia korvauksia, mutta eräs meksikolaispankki antoi Yhdysvalloille hyvitystä 382 rakennuksesta, jotka valtio menetti.
Vuonna 1967 rakennettiin betonikanava, joka estäisi joen mutkittelun ja tulevat kiistat. Yhdysvaltain presidentti Lyndon B. Johnson ja Meksikon presidentti Gustavo Díaz Ordaz tapasivat kanavalla ja julistivat kiistan päättyneeksi.
Lähteet
Luokka:Poliittiset kiistat Luokka:Texasin historia Luokka:Yhdysvaltain historia Luokka:Meksikon historia