Mauritiuksenisokaija (Lophopsittacus mauritianus) on sukupuuttoon kuollut papukaijalintulaji. Se on saanut suomenkielisen nimen vasta vuoden 2017 jälkeen.
Se tunnetaan fossiileista, kolmesta piirroksesta ja muutamasta kirjallisesta kuvauksesta, jotka tehtiin 1600-luvulla.
Ulkonäkö vasen|pienoiskuva|Mauritiuksenkaija, jossa sille on kuvitettu sininen pää ja muuten tummanpuhuva höyhenpuku. Vuonna 1601 piirretyn piirroksen mukaan mauritiuksenisokaijalla oli otsallaan töyhtö. Kallon rakenteesta voidaan päätellä, että töyhtö oli jäykkä, aina pystyssä eikä liikkunut linnun mielialojen mukaan kuten esimerkiksi kakaduilla.
Mauritiuksenisokaijan tarkka väritys ei ole tiedossa. Se oli luultavasti melko väritön, mutta ei välttämättä täysin yksivärinen. Sillä oli todennäköisesti sininen pää, mutta se tuskin oli sininen kokonaan. Mauritiuksenisokaijoja kutsuttiin myös variksiksi ja korpeiksi, joka saattaa olla vihje niiden väristä, äänestä tai käyttäytymisestä. Amiraali Jacob Cornelis van Neck kuvailee lajia vuonna 1598: "lintu, jota kutsuimme Intian varikseksi, on yli kaksi kertaa niin suuri kuin papukaijat, kaksi- tai kolmivärinen."
Lajin nokan väriä ei ole kuvailtu tai kuvitettu aikalaispiirroksiin tai teksteihin ollenkaan, eikä lajista ole säilynyt nahkojakaan.
Fossiilinäytteissä lajin koko vaikuttaa menevän kahteen eri kokoiseen kategoriaan, viitaten siihen että joko mauritiuksenisokaijalla koiras ja naaras olivat selvästi eri kokoiset tai nämä fossiilit edustavat kahta erillistä lajia. Kallon koossa on näiden kahden tyypin suurin ero, ja jos ne ovat koiraan ja naaraan fossiileja (eivätkä eri lajeja), olisi kokoero suurin mitä papukaijalinnuilla on ikinä havaittu. Aikalaishavainnoista ainoastaan yksi on säilynyt, jossa kuvaillaan tätä kokoeroa. Reyer Cornelisz kuvaili havaintojaan päiväkirjassaan vuonna 1602: "... suuria ja pieniä Intian variksia ..."
Vaikka mauritiuksenisokaijan nokka kilpaili koossa nykypapukaijojen isoimman, hyasinttiaran nokan kanssa, ruumiin kooltaan mauritiuksenisokaija vastasi Nestor-suvun papukaijalintuja. Koiraat olisivat olleet noin 55-65 cm pitkiä ja naaraat noin 45-55 cm pitkiä. Molemmilla sukupuolilla oli tosin Nestor-suvun lintuja isompi pää, nokka ja pidempi pyrstö.
Elintavat vasen|pienoiskuva|Taiteilijan näkemys mauritiuksenisokaijasta, vaikka laji ei välttämättä ollut yksivärinen. Mauritiuksenisokaijan nokkaa tutkimalla on voitu selvittää sen ruokavaliota. Erään teorian mukaan sillä oli heikko nokka, ja se nokan suuresta koosta huolimatta söi vain pehmeitä hedelmiä. Toinen tutkimus kumosi tämän ja tuli päätökseen, että mauritiuksenisokaija söi kovia pähkinöitä ja siemeniä, aivan kuten isonokkaiset hyasinttiara ja palmukakadu tekevät nykypäivänä. Koiraan ja naaraan nokan kokoero saattoi johtua erilaisen ravinnon suosimisesta, soidin- tai taistelukäytöksestä tai poikasten hoitamisen eri roolista.
Vuoden 1601 piirroksessa linnulla näkyy töpäkät siivet, jotka yhdistettynä linnun suureen kokoon johti tulkintaan, että laji on lentokyvytön. Lajin siivet saattoivat kuitenkin olla ennemmin leveät kuin pitkät, joka on tyypillistä lentäville tiheän metsän linnuille. Lajilla oli pienentynyt rintalasta, joka saattoi viestiä kehnosta lentokyvystä, sillä pienentynyt rintalasta ei teoriassa salli suurempien rintalihasten kiinnittymistä. Oikeassa elämässä viherkaijoilla on myös pienentynyt rintalasta, ja ne ovat erinomaisia lentäjiä. Lentokyvytön kakapo taas kykenee liitämään, ja sen rintalasta on liki olematon.
Erään aikalaiskirjauksen mukaan mauritiuksenisokaijaa väitettiin yöaktiiviseksi, vaikka aikalaishavainnot myös tukevat sen olleen aktiivinen päiväsaikaan. Sen kallon silmäkuoppien rakenne vastasi enemmän nykypapukaijalinnuista päiväaktiivisten, kuin yöaktiivisten lajien silmäkuoppia.
Luonteeltaan sitä kuvailtiin kesyksi, mikä oli yleistä eristyneillä saarilla eläneille eläimille. Peloton luonne, mahdollisesti kehno tai jopa olematon lentokyky ja maistuva liha alkoivat koitua mauritiuksenisokaijan kohtaloksi. Se todennäköisesti pesi puun- tai kallionkoloissa joihin myös ihmisen tuomat rotat ja apinat pääsivät häiritsemään sen pesintää, ihmisten lisäksi.
Tiettävästi mauritiuksenisokaijoja ei viety pois saarelta, elävänä tai kuolleena, vaikka jo tuolloin oli tapana kuljettaa papukaijoja lemmikiksi muualle.
Lähteet ja lisätietoa:
Reappraisal of the parrots (Aves: Psittacidae) from the Mascarene Islands, with comments on their ecology, morphology, and affinities
Lähdeviitteet:
Luokka:Sukupuuttoon kuolleet linnut