Mauri Ryömä (30. lokakuuta 1911 Helsinki – 28. marraskuuta 1958 Helsinki) oli suomalainen lääkäri ja poliitikko, joka toimi SDP:n kansanedustajana 1936–1937 ja SKDL:n kansanedustajana 1945–1958. Viitattu 13.8.2007. Hän oli 1940–1950-lukujen merkittävimpiä suomalaisia kommunistipoliitikkoja, johon SKP:ssä vaaran vuosina esiintyneet vallankumoukselliset pyrkimykset henkilöityivät. Kommunisteja kutsuttiinkin julkisuudessa usein ”ryömäläisiksi”.
Mauri Ryömän isä Hannes Ryömä toimi SDP:n kansanedustajana lähes 20 vuoden ajan ja oli kahdesti ministerinä. 1930-luvulla Ryömän lähipiirissä oli poliitikkojen ohella vasemmistolaista kulttuuriväkeä, joihin lukeutui myös hänen puolisonsa Elvi Sinervo. Ryömä kuului kommunisminvastaisesta isästään poiketen sosialidemokraattisen puolueen vasemmistosiipeen ja vietti toimintansa vuoksi sotavuodet vankilassa. Ainoana vasemmistopoliitikkona Ryömä tuki Neuvostoliiton politiikkaa myös talvisodan aikana, ja piti ulkoministeri Väinö Tanneria syyllisenä sotaan. Jatkosodan jälkeen Ryömä oli muun muassa perustamassa Suomi–Neuvostoliitto-Seuraa ja työskenteli SKP:n puoluelehden Työkansan Sanomien päätoimittajana. Viitattu 20.5.2017. Persoonana häntä on luonnehdittu ”juonikkaaksi” ja ”tosikoksi”. Etsivän keskuspoliisin raporteissa Ryömää kuvailtiin ”herrasosialistiksi ja pojanklopiksi, joka kulkee isänsä kalosseissa”.
Vaikka Ryömä kuului SKP:n keskuskomiteaan kuolemaansa saakka, oli hänellä sotavuosista lähtien erimielisyyksiä muun puoluejohdon kanssa.Koivisto 2011, s. 330. Vuonna 1956 Ryömä oli SKP:n johdosta ainoa, joka ryhtyi arvostelemaan puolueen toimintaa, kun Stalinin rikokset paljastettiin Neuvostoliitossa. Hän ei saanut kritiikilleen tukea, vaan SKP:n sisäinen uudistusliike käynnistyi vasta 10 vuotta Ryömän kuoleman jälkeen.
Elämä Varhaiset vuodet
Mauri Ryömän isä Hannes Ryömä oli sotienvälisen ajan tunnetuimpia suomalaisia sosialidemokraatteja, joka toimi muun muassa lääkintöhallituksen pääjohtajana.Korhonen 2001, s. 12–16. Ryömä kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta vuonna 1929 ja aloitti lääketieteen opiskelut Helsingin yliopistossa. Vuonna 1932 Ryömä suoritti lääketieteen kandidaatin tutkinnon, jonka jälkeen hän sai väliaikaisen alilääkärin viran Rauhan mielisairaalasta. Vuotta myöhemmin Ryömä kävi opintomatkalla Moskovassa, mutta suoritti varsinaiseen ammatinharjoittamiseen pätevöittäneen lisensiaattitutkinnon vasta 1945. Nuoruudessaan Ryömä oli myös lahjakas urheilija. Vuonna 1933 hän voitti Helsingin Kullervon riveissä Työväen Urheiluliiton jääpallomestaruuden.
Ryömän poliittinen ura käynnistyi Akateemisesta Sosialistiseurasta (ASS), jonka sihteerinä hän toimi 1930–1931. Vuodesta 1931 Ryömä työskenteli yhdistyksen julkaiseman aikakauslehti Soihdun toimituksessa ja oli lehden päätoimittaja 1934–1936. Helsingin Sosialidemokraattisen Nuorisoyhdistyksen puheenjohtajana toimiessaan Ryömä tutustui Elvi Sinervoon, jonka kanssa hän avioitui 1933. Huhtikuussa 1935 pariskunta erotettiin nuorisoyhdistyksestä, ja he liittyivät radikaalimpaan Helsingin Työväenyhdistyksen Toveriseuraan, jossa vaikutti lukuisia vasemmistolaisia kulttuurihenkilöitä. Viitattu 18.5.2020. Ryömä ja Sinervo olivat myös mukana kulttuuriyhdistys Kiilassa ja kuuluivat Helsingin Työväen Näyttämön johtokuntaan. Lisäksi Ryömä oli 1935 perustetun Ihmisoikeuksien ja kansalaisvapauksien liiton näkyvimpiä hahmoja yhdessä Väinö Lassilan ja Erkki Valan kanssa. Lääkärinä Ryömä oli kiinnostunut psykiatriasta, johon liittyvistä aiheista hän kirjoitti Kiilan julkaisuihin.Koivisto 2011, s. 240.
1930-luvun jälkipuoliskolla Ryömä oli mukana K. H. Wiikin johtamassa SDP:n ”rauhanoppositiossa”, joka varustautumisen sijaan kannatti Suomen ja Neuvostoliiton välisen luottamuksen rakentamiseen perustuvaa ulkopolitiikkaa. Sen ohella hän kuului Akateemisen Sosialistiseuran jäsenten muodostamaan SDP:n radikaaliin vasemmisto-oppositioon, jonka mukaan puolue oli luopunut marxilaisuudesta ja alkuperäisistä tavoitteistaan.Koivisto 2011, s. 329. Oppositio kannatti Länsi-Euroopassa yleistä kansanrintamaa, joka oli suunnattu fasismia ja kasvavaa sodanuhkaa vastaan, mutta SDP:n johto syytti heitä kommunistien tukemisesta. Ryömä olikin yhteistyössä maanalaisen Suomen Kommunistisen Puolueen kanssa läpi vuosikymmenen, mutta liittyi jäseneksi vasta jatkosodan jälkeen puolueen tultua lailliseksi. Hän harkitsi myös siirtymistä täysipäiväiseksi politikoksi, mutta luopui ajatuksesta Toivo Karvosen todettua, että opintonsa keskeyttäneiden sijaan SKP tarvitsee eri alojen asiantuntijoita. Ryömän suurin poliittinen esikuvia oli V. I. Lenin, jonka mukaan lähipiiri kutsui häntä lempinimellä ”Iljitš”.
Ryömä nousi kansanedustajaksi vuonna 1936 saatuaan Uudenmaan vaalipiiristä lähes 9 000 ääntä. Se oli sosialidemokraateista toiseksi eniten hänen isänsä Hanneksen jälkeen. Joulukuussa pidetyissä kunnallisvaaleissa Ryömä valittiin myös Helsingin kaupunginvaltuustoon. Menestys ei ollut puoluejohdon mieleen, vaan se päätti hankkiutua Ryömästä eroon järjestämällä hänet varusmiespalvelukseen, josta Ryömä oli opintojensa vuoksi saanut jo kolme vuotta lykkäystä. Kun uusi lykkäyshakemus hylättiin, astui Ryömä tammikuussa 1937 palvelukseen Kiviniemen varuskunnassa toimineeseen Jääkäripataljoona 4:än, ja helmikuun alussa eduskunta katsoi hänen kansanedustajantoimensa lakanneeksi. Syynä oli vaalilaki, jonka mukaan asevelvollisuutta suorittavilla ei ollut vaalioikeutta. Syksyllä 1936 pantiin vireille aloite lakimuutoksesta, mutta eduskunta hylkäsi sen maaliskuussa 1937. Toukokuussa 1937 Ryömä ja kuusi muuta vasemmisto-opposition jäsentä sekä heidän edustamansa Akateeminen Sosialistiseura erotettiin puolueesta. Viidelle muulle annettiin varoitus ja heitä kiellettiin yhteistyöstä erotettujen kanssa.
Tutkija Kimmo Rentolan mukaan Ryömä, Otto Wille Kuusinen ja Arvo Poika Tuominen suunnittelivat tämän seurauksena vuonna 1938 uutta vasemmistopuoluetta, jonka toiminta oli tarkoitus käynnistää SDP:n sisältä. Tuominen kehotti Ryömää pyrkimään uudelleen SDP:n jäseneksi nostamalla teemaksi puolueen linjan mukaisesti puolustusbudjetin kasvattamisen. Soihtu-lehden maaliskuussa 1938 julkaistun maanpuolustusnumeron pääkirjoituksessa Ryömä ilmoittikin hyväksyvänsä armeijan lisärahoituksen natsi-Saksan muodostamaan uhkaan vedoten ja vaati samalla sen puhdistamista fasistimielisistä upseereista. Lokakuussa 1938 SDP:n puoluetoimikunta kuitenkin epäsi hänen jäsenhakemuksensa. Syksyllä 1939 Ryömä esitti Soihdussa Neuvostoliittoa ja Kominterniä tukevia lausuntoja Puolan hyökkäykseen liittyen, minkä johdosta viranomaiset lakkauttivat lehden.
Sota-aika Ylimääräisten harjoitusten käynnistyessä lokakuussa 1939 Ryömä määrättiin lääkäriksi Kokkolaan perustettuun sotilassairaalaan. Talvisodan sytyttyä Ryömä laati ulkoministeri Väinö Tannerin 15. joulukuuta pitämän radiopuheen provosoimana tälle osoitetun avoimen kirjeen, jossa pidettiin sodan syynä porvariston ”onnetonta politiikkaa”, ja arvosteltiin kiivaasti Tannerin ja SDP:n johdon linjaa. Ryömä piti Tanneria yhtenä suurimmista syyllisistä nimeten hänet Suomen ”sotapolitiikan johtajaksi”. Ryömän mukaan Tanner oli viimeiset 20 vuotta etääntynyt työväenliikkeen päämääristä marsalkka Mannerheimin johdattamana. Hänen mukaansa Suomen itsenäisyys oli Tannerille yhtä arvokas kuin Hitlerille ja Neville Chamberlainille, joiden perään tämä vuoron perään kurkotteli. Länsimaista oikeusjärjestystä Ryömä luonnehti Tannerin edustavan yhtä hyvin kuin Lapuan liikkeen, humanismia ja demokratiaa kuin Mussolinin, ja kulttuuria kuin kenraali Francon. Toisaalta Ryömä myönsi erehtyneensä Neuvostoliiton tarkoitusperistä, joita hän oli pitänyt ainoastaan Saksaa vastaan suunnattuina.Rislakki 1985, s. 169–170.
Ryömä lähetti Kokkolassa 19. joulukuuta 1939 päivätyn kirjeensa aluksi vain Tannerille, muttei saanut vastausta, jonka jälkeen hän yritti tuoda sen julkisuuteen sosialidemokraattisten lehtien kautta. Suomen Sosialidemokraatti ja Palkkatyöläinen eivät julkaisseet kirjettä, vaan ilmoittivat siitä viranomaisille. Joulukuun lopussa Ryömä esitti vielä kansanedustaja K. H. Wiikille, että Suomen pitäisi ryhtyä neuvotteluihin Otto Wille Kuusisen johtaman Terijoen hallituksen kanssa. Ryömän toimet johtivat 4. tammikuuta 1940 pidätykseen tasavallan suojelulain nojalla ja kolmen viikon kuluttua hänet siirrettiin turvasäilöön Tammisaaren pakkotyölaitokseen. Kirje tuli julkisuuteen 7. helmikuuta 1940, kun ruotsalaiset kommunistilehdet Ny Dag ja Norrskensflamman julkaisivat sen. Ruotsiin kirjeen toimitti Tukholmassa synnyttämässä käynyt Helmer Adlerin puoliso Leila Adler, joka viranomaisten pelossa opetteli sisällön ulkoa. Julkaisun jälkeen Radio Moskova käytti Ryömän kirjettä propagandassaan. Venäläiset väittivät jopa Ryömän tulleen surmatuksi, minkä valtioneuvosto kiisti omassa tiedotteessaan. Kimmo Rentolan mukaan kirje sinetöi Tannerin vihamielisyyden Ryömän edustamaa äärivasemmistoa kohtaan. Kuusisen suhteen vaikutus oli päinvastainen, sillä talvisodan aikana Suomessa ei kuultu muita häneen myönteisesti suhtautuneita reaktioita.
Päästyään turvasäilöstä 30. huhtikuuta 1940, Ryömä ja Aimo Rikka perustivat toukokuussa 1940 Suomen-Neuvostoliiton rauhan ja ystävyyden seuran (SNS), joka sai nopeasti lähes 40 000 jäsentä. Kommunistien ohella kannattajia löytyi myös muista ryhmittymistä.Korhonen 2006, s. 17–21. Ryömä valittiin SNS:n puheenjohtajaksi, mutta hän ei saanut yksimielistä tukea. Raoul Palmgren ja Ahti Myrsky eivät pitäneet Ryömää sopivana, koska heidän mielestään johtoon piti saada talvisodan rintamamies. SNS:stä muodostui ”puolue”, jonka perustamista oli suunniteltu jo 1938. Jälkeenpäin Ryömä kuitenkin piti virheenä, ettei järjestöä perustettu puolueeksi vaan ystävyysseuraksi. Kesäkuussa Neuvostoliiton miehitettyä Viron, Ryömä kutsuttiin puhumaan parlamenttivaalien alla järjestettyihin kommunistien vaalitilaisuuksiin, mutta Suomen viranomaiset estivät matkan. Heinäkuun lopussa Helsingissä tapahtui SNS:n Kallion osaston ja poliisin välinen yhteenotto, jonka seurauksena Ryömä pidätettiin. Hän oli vielä illalla käynyt antamassa selonteon sisäministeri Ernst von Bornille, mutta järjestön johdon pidätykset alkoivat aamulla. Heti pidätyksensä jälkeen Ryömä vaati oikeuskansleri Oiva Huttusta asettamaan Tannerin ja von Bornin syytteeseen sisä- ja ulkopoliittisesti provokatiivisina pitämistään toimista. Seuraavan viikon aikana Helsingissä ja Turussa nähtiin vielä kaksi mellakkaa, joissa vaadittiin muun muassa Ryömän vapauttamista.Vuorikoski 2017, s. 35–40. Myöhemmin elokuussa Ryömä ja SNS:n varapuheenjohtaja Lauri Vilenius lähettivät seuran nimissä eduskunnan puhemies Väinö Hakkilalle kirjeen, jossa vaadittiin myönteisemmin Neuvostoliittoon suhtautuvan hallituksen perustamista. Seurauksena oli syyte ”salahankkeista valtion turvallisuutta vastaan”,Koivisto 2011, s. 296. ja molemmat saivat 9 kuukautta vankeutta. Syksyllä 1940 vankilassa istuneesta Ryömästä tehtiin seuran kunniapuheenjohtaja ja uudeksi puheenjohtajaksi valittiin Allen Järvenpää.