Etelä-Suomen laamannikunta () oli toinen kahdesta laamannikunnasta, joihin Itämaan eli Suomen laamannikunta jaettiin kuningas Eerik Pommerilaisen säädöksellä vuonna 1435. Toinen oli Pohja-Suomen laamannikunta. Laamannikuntaan kuuluivat Etelä-Suomi saaristoineen, itäinen ja läntinen Uusimaa, Karjala ja Häme.
Nimitys ja historia Turun linnalääni oli yksi ainoa voutikunta, johon kuului neljä kihlakuntaa: Maskun, Vehmaan, Piikkiön ja Halikon. Vuoden 1435 laamannikuntajaossa Piikkiön ja Halikon kihlakunnat luettiin Etelä-Suomen laamannikuntaan ja Maskun ja Vehmaan kihlakunnat Pohja-Suomen laamannikuntaan; tämä jako vakiinnutti nimet Etelä-Suomi ja Pohja-Suomi Aurajoen itä- ja länsipuolisten alueiden nimityksinä. Kihlakunnan tasolla nimi Etelä-Suomi on todistettu jo vuonna 1410, jolloin sitä käytettiin nimenomaan Piikkiön kihlakunnasta.
Tutkimuksessa on esitetty eriäviä tulkintoja tämän aluejaon synnystä. Aiempi tulkinta ajoitti sen 1300-luvun alkuun, mutta tätä on kritisoitu sillä perusteella, että Varsinais-Suomi oli todennäköisesti vielä yhtenäinen 1300-luvun puolivälissä. Tämän myöhemmän tulkinnan mukaan jako ajoittuu sen sijaan mecklenburgilaiselle ajalle (1360-luvun jälkeen), mahdollisesti Bo Jonssonin aikana.
Nimien Etelä-Suomi ja Pohja-Suomi valinnasta ks. Pohja-Suomen laamannikunta.
Etelä-Suomen laamannikunnasta muodostui vuoden 1776 uudistuksessa suurimmaksi osaksi Uudenmaan ja Hämeen laamannikunta, kun taas sen itäisimmät osat yhdessä Karjalan laamannikunnan lounaisosien kanssa muodostivat Kymenkartanon laamannikunnan.Söderfinne lagsaga Nordisk familjebok Laamannikunnat lakkautettiin Suomessa vuonna 1868 laamannintuomioistuinten lakkauttamisen yhteydessä.
Katso myös Itämaa Etelä-Suomi Pohja-Suomen laamannikunta
Lähteet
Luokka:Suomen laamannikunnat Luokka:Varsinais-Suomen historia