Juutalaisten historia on yli kolmentuhannen vuoden mittainen. Juutalaisten historia alkaa Raamattuun tallennetuilla myyttisillä kertomuksilla Abrahamista ja muista patriarkoista, jotka omaksuivat yksijumalaisuuden ja muuttivat Mesopotamiasta Kanaaninmaahan ja sieltä Egyptiin, mistä Mooses myöhemmin johdatti israelilaisen kansan takaisin luvattuun maahan.
Valloitettuaan Kanaaninmaan israelilaiset perustivat sinne Israelin ja Juudan kuningaskunnat, joiden tunnetuimmat myyttiset kuninkaat olivat Daavid ja Salomo. Varhaisimmat Raamatun ulkopuoliset lähteet näiden valtioiden historiasta ovat peräisin 800-luvulta eaa. Juutalaisista aletaan puhua varsinaisesti vasta maanpakolaisuuden ajanjakson eli Babylonin vankeuden jälkeen 500-luvulla eaa., kun juutalaisten uskonto oli saanut pitkälti nykyisen muotonsa ja pyhien kirjoitusten kanonisointi oli aloitettu.
Palestiinan roomalaisvallan ja epäonnistuneiden kapinoiden jälkeen juutalaiset hajaantuivat diasporaan ympäri Välimeren aluetta. Seuraavina vuosisatoina he elivät kansallisena ja uskonnollisena vähemmistönä islamilaisessa maailmassa ja kristillisessä maailmassa, kokien usein vainoja, jotka huipentuivat 1940-luvulla holokaustiin. Nykyään juutalaisia asuu hajallaan ympäri maailmaa, eniten Yhdysvalloissa ja Israelissa.
Alkukohdan määrittely
Juutalaiset itse katsovat historiansa alkavan raamatullisten aikojen patriarkkojen elämästä ja kansansa paosta Egyptistä. Näissä ja myöhemmissäkin Raamatun kertomuksissa heitä ei vielä kuitenkaan kutsuta juutalaisiksi vaan heprealaisiksi, tai israeliiteiksi tai ”Israelin lapsiksi”. Sana ”juutalainen” tulee hepreankielisestä sanasta juuda (yehuda), jolla tarkotettiin heprealaisessa Raamatussa eri asioita, kuten heimoa, aluetta tai kuningaskuntaa. Lisäksi muinaisten israelilaisten kulttuuri poikkesi monin tavoin nykyjuutalaisten kulttuurista. Tämän vuoksi monet nykytutkijat ajoittavatkin juutalaisten historian alun Babylonin vankeuden alkuun 586 eaa. Jotkut tutkijat aloittavat juutalaisten historian vasta Aleksanteri Suuren valloitusten aloittaman hellenistisen kauden alkuun 300-luvulla eaa. tai roomalaisvallan aikaan ajanlaskun alun molemmin puolin. Nykyisinkin juutalaisella voidaan viitata joko uskontoon tai etniseen ja kulttuuriseen identiteettiin, tai kansallisuuteen. Juutalaisten historian alkukohdan tarkka määrittely vaatisikin yhden määritelmän valitsemista muiden määritelmien kustannuksella.Efron ym. 2016, s. 1–2.
Esihistoria
Heprealainen Raamattu sisältää useita historiallisia ja myyttisiä kuvauksia israelilaisten muinaisista ajoista. Sitä ei tarkkaan tiedetä, milloin näitä kertomuksia alettiin kertoa suullisesti, tai milloin ne kirjoitettiin muistiin. Lopullisen muotonsa kirjoitukset saivat vasta persialais- ja kreikkalaiskausilla ensimmäisen vuosituhannen eaa. puolivälin jälkeen, ja ne kuvaavatkin lähinnä Juudan ja Israelin kuningaskuntien väestöjä tuolta ajalta. Juutalaisten historian kannalta sitä varhaisemman ajan myytit ja legendat ovat kaikessa epähistoriallisuudessaan kuitenkin tärkeitä, koska ne ovat muokanneet juutalaista ajatusmaailmaa.Brenner 2010, s. 1–2.
Kansan varhaisvaiheet Raamatun mukaan
Patriarkat
pienois|Abraham matkaa Kanaaninmaahan Raamatun mukaan israelilaisten kantaisä on Abraham, Seemin jälkeläinen, joka eli vuoden 2000 eaa. tienoilla. Abraham lähti kotoaan Etelä-Mesopotamiassa sijainneesta Kaldean Urista saatuaan Jumalalta käskyn lähteä maahan, jonka Jumala oli hänelle antava. Jumala antoi lupauksen Abrahamille, että hänestä syntyisi suuri kansa ja hänen nimensä tulisi tunnetuksi.1. Moos. 12:1 Abrahamista sai alkunsa juutalaisuuteen kuuluva yksijumalaisuus, kun hän hylkäsi oman isänsä monijumalaisuuden ja alkoi palvoa vain yhtä Jumalaa.Brenner 2010, s. 4.
Abraham saapui Beteliin Kanaaninmaahan, jossa siihen aikaan kanaanilaiset asuivat. Hänelle ilmestynyt Jumala lupasi maan Abrahamin jälkeläisille.1. Moos. 12
Abrahamia sekä hänen poikaansa Iisakia ja tämän poikaa Jaakobia (eli Israelia) pidetään Israelin kansan kantaisinä, ja heitä sanotaan patriarkoiksi. Jaakob sai 12 poikaa, joista kutakin pidettiin samannimisen Israelin sukukukunnan kantaisänä: Ruuben, Simeon, Leevi, Juuda, Isaskar, Sebulon, Dan, Naftali, Gad, Asser, Joosef ja Benjamin.
Jaakob poikineen joutui siirtymään Egyptiin viljan perässä, kun maassa raivosi nälänhätä. Siellä hän ja hänen poikansa saivat muutaman vuosisadan kuluessa niin paljon jälkeläisiä, että heistä kehittyi kokonainen kansa. Egyptiläiset lopulta orjuuttivat israelilaiset, jotka joutuivat raskaisiin töihin rakentamaan muun muassa Piitomin ja Ramseksen kaupunkeja, minkä on arveltu tapahtuneen Egyptin 19. dynastian aikoihin.
Pako Egyptistä
Egyptissä syntynyt Mooses johti Raamatun mukaan Israelin kansan pakoon Egyptistä heidän oltuaan siellä 430 vuotta. Jumala auttoi israelilaisia muun muassa avaamalla aukon Punaiseen mereen ja hukuttamalla egyptiläisten sotajoukon. Israelilaiset vaelsivat pitkään Siinain erämaassa kohti Israelia, luvattua maata, syöden taivaalta pudonnutta mannaa. Tältä ajalta on Raamatun mukaan peräisin myös Mooseksen laki ja sen tärkein osa, kymmenen käskyä.
Joosua ja tuomarit
pienois|pysty|Naisprofeetta Debora. Mooseksen seuraajan Joosuan aikaan israelilaiset alkoivat vallata Kanaaninmaan kaupunkeja. Palestiinassa heprealaisilla oli jo Sikem, sopimuksin saatiin haltuun Gibeon ja Tirsa. Beetel, Laakish ja Hazor valloitettiin sotimalla. Toisaalla oli tappioita, pohjoinen Daanin heimo koetti turhaan vallata maata Jerusalemin länsipuolelta. 12 israelin heimoa liittyi yhteen Sikemissä, johon syntyi kuningas Abimelekin aikoihin israelilainen kaupunkivaltio. Ammonilaiset, moabilaiset ja midianilaiset hyökkäsivät maahan, ja heimot sotivat toisiaan vastaan. Epäjumalien palvonta levisi israelilaisten keskuudessa. Israelin keskuspaikkana oli Siilo, johon liitonarkki oli siirretty, ja josta käsin Samuel koetti yhdistää Israelia.
Pasuunoiden soitto mursi Jerikon muurit. Israelilaiset valtasivat tämän jälkeen monia kaupunkeja Kanaaninmaasta. Kuitenkin esimerkiksi Jerusalem ja Geser jäivät pitkäksi aikaa valtaamatta israelilaisilta.
Israelilaiset jakautuivat kahteentoista heimoon. Kanaaninmaahan asettumisen jälkeen kansaa johtivat tuomarit, joista kuuluisin oli Simson.
Israeliittien historia arkeologisten ja Raamatun ulkopuolisten tietojen mukaan
Kanaaninmaalla on arkeologisten todisteiden mukaan asunut ihmisiä jatkuvasti jo esihistoriallisista ajoista lähtien. Jotkin ihmiskunnan vanhimmista pysyvistä asumuksista on löydetty sieltä, kuten Jeriko, jossa asuttiin jo 9000 eaa. Juuri ennen israeliittien kulttuurin kehittymistä, noin 1550–1200 eaa., Kanaaninmaassa oli kuninkaiden hallitsemia kaupunkivaltioita kuten Hazor, Megiddo ja Jerusalem. Koko alue oli tuolloin osa Egyptin valtakuntaa.Efron ym. 2016, s. 4.
pienois|pysty|Merenptahin steela 1200-luvun lopulta eaa., jossa sana Israel mainitaan ensimmäisen kerran. Varhaisin ajoitettu historiallinen lähde, jossa mainitaan Israel, on Egyptin faarao Merenptahin (n. 1213–1203 eaa.) steela, jossa mainitaan lyhyesti muiden lyötyjen kanaanilaisten viholliskansojen ohella, että ”Israel on hävitetty ja sen siemen tuhottu”. Israelista käytetään steelassa kirjoitusmerkkiä, joka tarkoittaa kansaa tai etnistä ryhmää. Sanan alkuperästä ei ole Raamatun ulkopuolelta löydetty mitään tietoa. Seuraavat kirjalliset viittaukset Israelin historiaan löytyvät vasta 800-luvulta eaa.Efron ym. 2016, s. 5.
Israeliittien kantaisästä Abrahamista tai israeliittien mesopotamialaisesta nomadialkuperästä ei ole historiallisia todisteita. Jotkut tutkijat ovat arvelleet, että Abraham saattoi olla amoriitti, sillä he olivat Abrahamin tapaan nomadeja. Historiallisten todisteiden löytäminen jonain tuntemattomana aikana eläneestä yksittäisestä paimenesta on kuitenkin mahdotonta. Myös Hebronissa väitetysti sijaitsevan Abrahamin haudan aitous on todistamatta. Nimiä Abram ja Jaakob muistuttavia nimiä löytyy kuitenkin vanhoista mesopotamialaisista lähteistä toisen vuosituhannen eaa. alkupuolelta, ja myös jotkin kuvaukset Abrahamin elämästä vastaavat tuon ajan mesopotamialaista kulttuuria. Toisaalta jotkin kohdat kertomuksessa viittaavat siihen, että se kirjoitettiin vasta monta vuosisataa myöhemmin kuin Abrahamin väitettynä elinaikana noin 2000–1600 eaa.Efron ym. 2016, s. 6–8.
Myöskään juutalaisten orjuudesta ja paosta Egyptistä Mooseksen johdolla ei ole mitään arkeologisia todisteita tai mainintoja Raamatun ulkpuolisissa lähteissä. Pakokertomus myös muistuttaa joitain muita Lähi-idän myyttejä tuolta ajalta. Se tiedetään, että kanaanilaisia liikkui Kanaaninmaan ja Egyptin välillä, ja heitä oli Egyptissä myös orjina. Jotkut ovat ehdottaneet kertomuksen taustalla olevan hyksojen karkotuksen Egyptistä 1500-luvulla eaa. Toinen mahdollinen esikuva israeliittien paolle ovat puolinomadiset šasut.Efron ym. 2016, s. 8–9.
Myöskään Raamatun kuvaamasta Kanaaninmaan valloituksesta ja Jerikon ja Ain kaupunkien tuhoamisesta ei ole arkeologisia todisteita. Useimmat tutkijat ovatkin nykyisin sitä mieltä, että israeliitit eivät tulleet Kanaaninmaahan Mesopotamiasta tai Egyptistä, kuten Raamatussa kerrotaan, vaan että heidän kulttuurinsa, uskontonsa ja heprean kielensä kehittyivät Kanaaninmaassa, jossa tapahtui 1200- ja 1100-luvuilla eaa. suuria mullistuksia, kuten egyptiläisvallan loppuminen ja merikansojen hyökkäykset. Tutkijat ovat arvelleet, että israeliittien siansyöntikielto ja ympärileikkausperinne kehittyvät tavoiksi erottaa heidät filistealaisista ja Kanaanin muista kansoista.Efron ym. 2016, s. 9–15.
Israelin ja Juudan kuningaskunnat pienois|Yhdistynyt Israelin kuningaskunta kuningas Saulin ja Daavidin aikoina Raamatun mukaan. Myöhemmin pohjoinen osa muodosti Israelin kuningaskunnan ja eteläinen osa Juudan kuningaskunnan.
Raamatun mukaan israelilainen kansa oli pitkän aikaa jakautunut itsehallinnollisiin yhdyskuntiin, kunnes 1020-luvulla eaa. valittiin kansalle yhteinen kuningas, Saul. Tätä aiemmin tuomarien aikana kuninkaan aseman oli saavuttanut jo Gideon, mutta hän oli kieltäytynyt ottamasta vastaan kuninkaan tai hallitsijan nimeä.
Saulin kuoltua taistelussa filistealaisia vastaan häntä seurasi Daavid, jonka aikana yhdistynyt Israelin kuningaskunta pystyi suojautumaan filistealaisten uhalta. Daavid teki Jerusalemista valtakunnan pääkaupungin. Häntä seurasi kuninkaana hänen poikansa Salomo, jonka hallituskausi oli Raamatun mukaan vieläkin menestyksekkäämpi kuin isänsä. Salomo kuvataan viisaana kuninkaana, joka kokosi Israelin heimoista yhtenäisen poliittisen kokonaisuuden sekä rakennutti muun muassa suuren temppelin Jerusalemiin.Efron ym. 2016, s. 15–17.
Raamatun mukaan Salomon pojan Rehabeamin hallintokaudella Jerobeam johdatti Israelin kaksitoista heimoa kapinaan, minkä seurauksena valtakunta jakautui pohjoiseen Israelin kuningaskuntaan ja eteläiseen, köyhempään Juudan kuningaskuntaan.
Daavidin tai Salomon hallintokausista ei tunneta arkeologisia todisteita tai mainintoja Raamatun ulkopuolisissa lähteissä, ja jotkut tutkijat eivät uskokaan, että mitään suurta Israelin kuningaskuntaa oli olemassa. Daavidia ja Salomoa seuranneita kuninkaita, kuten Ahab, Jehu, Hiskia ja Jojakin, mainitaan jo assyrialaisissa ja babylonialaisissa lähteissä. Israelin ja Juudan kuningaskunnat olivat historiallisten lähteiden perusteella olemassa viimeistään 800-luvulla eaa.Efron ym. 2016, s. 12–13.
Assyria valloitti Israelin kuningaskunnan 700-luvulla, lakkautti sen kuningashuoneen ja karkotti asukkaat ympäri Assyrian valtakuntaa. Juudan kuningaskunnassa Daavidin dynastia hallitsi vielä vuoteen 586 eaa. saakka.