Aleksandra Fjodorovna (, synt. Friederike Luise Charlotte Wilhelmine); (13. heinäkuuta 1798 Berliini, Preussin kuningaskunta – 1. marraskuuta 1860 Tsarskoje Selo, Venäjän keisarikunta) oli Venäjän keisarinna ja keisari Nikolai I:n puoliso. Syntyjään hän oli Preussin prinsessa Charlotte.

Suku ja nuoruus Prinsessa Charlotte syntyi Charlottenburgin linnassa Berliinissä 13. heinäkuuta 1798. Hän Preussin kuninkaan Fredrik Vilhelm III:n ja kuningatar Luisen neljänneksi vanhin lapsi ja vanhin eloon jäänyt tytär. Hänen veljiään olivat Preussin kuningas Fredrik Vilhelm IV ja Saksan keisari Vilhelm I. Nimi Charlotte oli suosittu Preussin kuninkaallisessa perheessä, ja perhe antoi hänelle lempinimen Lottchen.Barkovets, Olga & Vernova, Nina: Empress Alexandra Fiodorovna, Peterhof Stage Museum Preserve, Abris Art Publishers, 2008. Ss. 8-18.

Prinsessan lapsuutta leimasivat Napoleonin sodat ja hänet kasvatettiin vaikeissa taloudellisissa oloissa. Hänen isänsä oli kiltti, uskonnollinen mies, mutta heikko ja päättämätön hallitsija, joka menetti puolet valtakunnastaan ​​vuoden 1806 sotatappioiden jälkeen. Charlotten kauneudesta, älykkyydestään ja viehätysvoimastaan ​​ihailtua äitiä pidettiin määräävämpänä kuin hänen aviomiehensä.

vasen|pienoiskuva|Fredrik Vilhelm III:n ja kuningatar Luisen perhe, Heinrich Anton Dähling 1806. Prinsessa Charlotte nojaa äitiinsä, vas. prinsessa Alexandra. Isän vieressä kruununprinssi Fredrik Vilhelm, sekä prinssit Vilhelm ja Carl. Kun preussilaiset hävisivät lokakuussa 1806 Jenan-Auerstedtin taistelun, Luise pakeni Königsbergiin ja otti lapsensa mukaansa, Charlotte oli tuolloin kahdeksanvuotias. Itä-Preussissa heitä suojeli keisari Aleksanteri I. "Tyttäreni Charlotte on pidättyväinen ja itseensä keskittynyt, mutta isänsä tavoin kylmältä näyttävä ulkokuori kätkee kuuman ja myötätuntoisen sydämen lyönnit", kirjoitti kuningatar Luise tyttärestään. Berliini joutui 27. lokakuuta 1806 Napoleonin joukkojen hallintaan ja Charlotte varttui sodan runtelemassa Memelissä Preussissa. Joulukuussa 1809 kuningatar Luise palasi Berliiniin lastensa kanssa, mutta sairastui muutaman kuukauden kuluttua ja kuoli lavantautiin 34-vuotiaana vuonna 1810, pian Charlotten 12-vuotissyntymäpäivän jälkeen. Vanhimpana tyttärenä Charlotte oli nyt hovin ensimmäinen kuninkaallinen nainen, ja hänen täytyi alkaa hoitamaan äitinsä virallisia edustusvelvollisuuksia. vasen|pienoiskuva|Preussin prinsessa Charlotte 12-vuotiaana. Johann Heusinger, 1810. Suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš ja hänen nuorempi veljensä suuriruhtinas Mihail Pavlovitš vierailivat Berliinissä helmikuussa 1814. Preussin prinsessa Charlotte ja suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš Romanov tapasivat Berliinissä toisen kerran vuonna 1815. Heitä yhdisti kiinnostus armeijaan ja he pitivät heti toisistaan. He kulkivat käsi kädessä maaseudulla Potsdamissa ja kävivät yhdessä Berliinin hovioopperassa. Kihlauksesta sovittiin lokakuussa 1816. Liitosta heidän välillään oli sovittu jo helmikuussa 1814, Preussin kuningashuoneen ja Venäjän keisariperheen välistä sidettä haluttiin vahvistaa. He olivat keskenään pikkuserkun serkkuja Preussin kuningas Fredrik I Suuren kautta.

Avioliitto ja suuriruhtinatar Prinsessa Charlotte saapui Pietariin kesäkuussa 1817 läheisen ystävättärensä kreivitär Cecilia Gurovskajan seurassa ja hänelle alettiin opettaa venäläisiä hovitapoja ja ortodoksista uskontoa. Hänestä ei pitänyt tulla keisarinnaa, koska Nikolain edellä perimysjärjestyksessä oli hänen vanhempi veljensä Konstantin Pavlovitš. Kihlaus tapahtui 7. heinäkuuta ja häät pidettiin Charlotten 19. syntymäpäivänä 13. heinäkuuta 1817 Talvipalatsin kirkossa. Ennen häitä morsian kastettiin ortodoksiksi 6. heinäkuuta ja hän otti uudeksi nimekseen Aleksandra Fjodorovna. pienoiskuva|Suuriruhtinatar Aleksandra Fjodorovna Romanova (Preussin prinsessa Charlotte) ja suuriruhtinas Nikolai Pavlovitš Romanov hääkuvassa 1817. Aluksi suuriruhtinatar Aleksandra Fjodorovnalla oli vaikeuksia sopeutua venäläiseen hoviin, uskonnon vaihtuminen vaati tottumista ja hän oli tyrmistynyt uudesta ympäristöstään. Hän sai anoppinsa, leskikeisarinna Maria Fjodorovnan suosion, mutta ei tullut hyvin toimeen kälynsä, keisarinna Elisabet Aleksejevnan kanssa. He molemmat olivat myös taustaltaan saksalaisia prinsessoja. "Olin hyvin heikko, hyvin kalpea ja (he väittivät) erittäin mielenkiintoisen näköinen", hän muisteli myöhemmin.Montefiore, Simon Sebag:The Romanovs: 1613–1918. Deckle Edge, 2016. Ss. 329-330. Charlotte oli molempia ylhäisempi syntyperältään: hän oli hallitsevan kuninkaan tytär, kun taas anoppi ja käly olivat herttuan tyttäriä.

Raskaana oleva Aleksandra matkusti Moskovaan, missä hän huhtikuussa 1818 synnytti 9 kuukautta häitten jälkeen ensimmäisen lapsensa, tulevan keisari Aleksanteri II:n. Seuraavana vuonna elokuussa 1819 hän synnytti Pavlovskin palatsissa tyttären, suuriruhtinar Maria Nikolajevnan. Samana kesänä keisari Aleksanteri I kertoi yksityisesti Nikolaille ja Aleksandralle aikomuksestaan luopua kruunusta jo elinaikanaan ja että Nikolai seuraisi häntä, koska vanhempi veli Konstantin Pavlovitš aikoi mennä morganaattiseen avioliittoon eli naida naisen, joka oli hänen säätynsä alapuolella.

vasen|pienoiskuva|279x279px|Preussin prinsessa Charlotte. Gerhard von Kügelgen, 1817. Vuonna 1820 Aleksandra synnytti kuolleena syntyneen tyttären, mikä aiheutti hänelle syvän masennuksen. Hänen lääkärinsä suosittelivat lomaa, ja syksyllä 1820 Nikolai vei hänet tapaamaan perhettään Berliiniin, jonne he jäivät kesään 1821 asti ja palasivat Pietariin vasta maaliskuussa 1825, jolloin Aleksanteri I vaati heidän läsnäoloaan Venäjällä. Nuoruudessaan suuriruhtinatar Aleksandra pukeutui viimeisimmän muodin mukaisesti ja piti matkustelusta Saksan huvikeskuksiin miehensä kanssa joka vuosi, joissa hän tuhlasi rahaa sumeilematta. vasen|pienoiskuva|263x263px|Aleksandra Fjodorovna ja kaksi vanhinta lasta Aleksandr ja Maria. George Dawe n. 1821. Aleksandra Fjodorovna vietti ensimmäiset vuotensa Venäjällä yrittäessään oppia uutta kieltä ja tapoja runoilija Vasili Žukovskin johdolla, jota hän luonnehti "liiaksi runoilija ollakseen hyvä opettaja". Keisarillinen perhe puhui keskenään saksaa ja kirjoitti kirjeensä ranskaksi, jota puhuttiin yleisesti hovissa. Tämän seurauksena Aleksandra ei koskaan täysin oppinut venäjän kieltä ja hän puhui aina mieluiten saksaa tai ranskaa.Soroka, Marina & Ruud, Charles A.: Becoming a Romanov: Grand Duchess Elena of Russia and her World (1807–1873). Routledge, 2016. S. 13.

Hän kirjoitti muistelmissaan ensimmäisistä vuosistaan ​​Venäjällä: "Olimme molemmat todella onnellisia vasta, kun olimme yksin asunnossamme, kun istuin hänen polvellaan hänen ollessaan minulle rakastava ja hellä". Nikolai antoi vaimolleen lempinimen "Mouffy". Kahdeksan vuoden ajan Aleksanteri I:n hallituskaudella pariskunta eli hiljaisesti. Keisari Aleksanteri I:llä ei ollut elossa olevia lapsia, ja hänen perillisensä, Nikolain vanhempi veli suuriruhtinas Konstantin Pavlovitš luopui perintöoikeudestaan ​​vuonna 1822, jolloin Nikolaista tuli kruununperillinen. Vuonna 1835 keisari osti Aleksandralle Pietarhovin palatsialueella Strelnassa sijaitsevan valtavankokoisen Znamenkan palatsin, jossa hän ja Nikolai asuivat. Sen kunnosti keisarinnaa varten vuonna 1836 arkkitehti Andrei Stackenschneider ja pysyi aina hänen suosikkikesäasuntonaan. Nikolai rakennutti Pietarhoviin Kolonitski-puistoon vuosina 1842–1844 Italiaa ihailevalle vaimolleen arkkitehti Stackenschneiderin suunnitteleman pompejilaistyylisen 'Tsaarittaren paviljongin' Olgin-tekojärven (omistettu heidän tyttärelleen Olga Nikolajevnalle) saarelle, joka rakennettiin vuosina 1840–1840. pienoiskuva|Znamenka-palatsi Strelnassa, 1760–1770 mahd. Rastrelli, 1836 arkkitehti Andrei Stackenschneider, 1856–1860 arkkitehti Harald von Bosse. pienoiskuva|Tsaarittaren paviljonki, 1842–1844 arkkitehti Andrei Stackenschneider, Kolonitski puisto, Olgin-tekojärven saari. Nuoripari vietti rauhallista perhe-elämää. Nikolai palveli armeijassa. Vapaa-aikana he viihtyivät keskenään tai matkustivat Eurooppaan sukulaisia tapaamaan. Kesäisin he viettivät aikaa Aleksanterin palatsissa ja keisariparina keväisin ja syksyisin Katariinan palatsissa Tsarskoje Selossa.

Lapset Pariskunnan ensimmäinen lapsi, tuleva keisari Aleksanteri II syntyi Moskovan Kremlissä vuonna 1818. Yhteensä he saivat kymmenen lasta, joista kolme kuoli jo pienenä:

Aleksandr Nikolajevitš Romanov, tuleva keisari Aleksanteri II (1818–1881), avioitui vuonna 1841 Hesse-Darmstadtin prinsessa Marien kanssa; toinen morganaattinen avioliitto ruhtinatar Jekaterina Dolgorukovan kanssa vuonna 1880; molemmista liitoista oli jälkeläisiä Maria Nikolajevna Romanova (1819–1876), avioitui 1839 Leuchtenbergin 3. herttua Maximilianin kanssa (1817–1852); toinen morganaattinen avioliitto aiemman rakastajan kreivi Grigori Aleksandrovitš Stroganovin (1823–1878) kanssa solmittiin 1854 salaa Nikolai I:ltä; ensimmäisestä liitosta oli seitsemän lasta ja toisesta kaksi lasta. Maria Nikolajevna oli vahvatahtoinen ja vapaasti käyttäytyvä taidetta keräävä ja itsekin maalaava nainen, josta juoruttiin seurapiireissä. Olga Nikolajevna Romanova (1822–1892), avioitui 1846 Württembergin kuningas Kaarle I:n kanssa, ei jälkeläisiä koska aviomies oli homoseksuaali eikä ollut kiinnostunut vaimostaan. Hän adoptoi veljensä Konstantinin tyttären Vera Konstantinovna Romanovan (1854–1912), joka avioitui vuonna 1874 Württenbergin herttuan Eugenen (1846–1877), Kaarle I:n kaukaisen sukulaisen kanssa. Heille syntyi kaksoistyttäret, joilla oli jälkeläisiä. Aleksandra Nikolajevna Romanova (1825–1844), avioitui Hesse-Kasselin maakreivi Friedrichin kanssa, kuoli heikkokuntoisena synnytyksen jälkeen 19-vuotiaana, ei jälkeläisiä. Konstantin Nikolajevitš Romanov (1827–1892), avioitui Saksi-Altenburgin prinsessa Aleksandran kanssa, heillä oli kuusi lasta. Heidän tyttärensä on Olga Konstantinovna Romanova. Nikolai Nikolajevitš Romanov (1831–1891), avioitui Oldenburgin herttuatar Aleksandran kanssa, heillä oli kaksi poikaa. Mihail Nikolajevitš Romanov (1832–1909), avioitui Badenin prinsessa Cäcilian kanssa, heillä oli seitsemän lasta.

Harrastukset ja persoona Aleksandra Fjodorovna oli innokas lukija ja nautti musiikista. Hänen suosikkinsa venäläisistä kirjailijoista oli Mihail Lermontov. Hän oli ystävällinen ja piti yksityisyydestä ja yksinkertaisuudesta. Hän pukeutui tyylikkäästi, suosi vaaleita värejä sekä keräsi kauniita jalokiviä.Grunwald, Constantin de. Tsar Nicholas I the Life of An Absolute Monarch, Alcuin Press. Ss. 137-138, 289. ASIN B000I824DU Aleksandra rakasti tanssimista ja oli erityisen taitava masurkassa sekä nautti hovin juhlista aamunkoittoon asti.Cowles, Virginia: The Romanovs. Harper & Ross, 1971. S. 167. pienoiskuva|Keisarinna Aleksandra Fjodorovna ja tytär suuriruhtinatar Maria Nikolajevna Mustanmeren rannikolla, Pjotr Fjodorovits Sokolov 1829. Aleksandra Fjodorovna ei ollut ylimielinen eikä kevytmielinen, eikä vailla älykkyyttä ja hänellä oli erinomainen muisti. Hänen lukemistonsa oli melko laajaa, hänen teki päätelmiä miehistä varmasti, mutta ironisesti. Hän ei ollut aktiivisesti kiinnostunut politiikasta ja täytti roolinsa keisarinnapuolisona sen sijaan, että olisi toiminut omana itsenään julkisesti. Aleksandra Fjodorovna rakasti perhettään erittäin paljon. Dekabristikapinan iltana joulukuussa 1825 hänelle kehittyi kasvoihin tic-oire eli tahdosta riippumatonta nykimistä, koska hän pelkäsi että koko keisarillinen perhe aiottiin surmata. Kasvojen tic-ilmiötä esiintyi saksalais-venäläis-brittiläisessä kuningasperheessä yleisesti. Tämän kiusallisen oireen vuoksi kruunajaisia täytyi seuraavana vuonna lykätä useaan kertaan.

Keisarinna 1825–1855