Cut Above the Rest

Cut Above the Rest on brittiläisen Sweet-yhtyeen lokakuussa 1979 julkaistu seitsemäs studioalbumi. Se on yhtyeen ensimmäinen levy, jolla ei ole mukana alkuperäinen laulusolisti Brian Connolly, joka erosi yhtyeestä kesken äänitysten. Hänen tilalleen ei valittu uutta laulajaa, vaan Sweet jatkoi kolmijäsenisellä kokoonpanolla Andy Scott (kitara, laulu), Steve Priest (bassokitara, laulu) ja Mick Tucker (rummut, laulu). Levyn tekemiseen liittyvien ongelmien vuoksi levytysprosessi venyi puolen vuoden mittaiseksi ja albumin julkaisu viivästyi.

Musiikillisesti Cut Above the Rest jatkaa edellisen Level Headed -albumin monipuolisempaa linjaa. Sillä on esimerkiksi AOR:ää, soft rockia ja hard rockia sekä vaikutteita country rockista ja progressiivisesta rockista. Albumista on julkaistu painoksia kahdella erilaisella kansikuvalla.

Albumin suosio jäi selvästi Level Headedia vaisummaksi. Se ylsi Saksan liittotasavallassa sijalle 49 ja Yhdysvalloissa sijalle 151 ja oli molemmissa Sweetin viimeinen listalle noussut studioalbumi. Britanniassa albumi ei sijoittunut, ja myös paikalliset kriitikot suhtautuivat levyyn kielteisesti. Singleistä ”Call Me” oli pieni menestys Saksassa.

Tausta

Sweet oli siirtynyt edellisellä Level Headed -albumillaan (1978) hard rockista kohti kevyempää AOR-vaikutteista ilmaisua.Väistö & Perttunen 2003, s. 63, 68. Levy sai hyvän vastaanoton niin kriitikoiden kuin ostavan yleisönkin keskuudessa, ja sen kappale ”Love Is Like Oxygen” nousi kymmenen kärkeen Britanniassa ja Yhdysvalloissa.

Solisti Brian Connollylla oli Level Headedin julkaisua seuranneella Yhdysvaltain-kiertueella ongelmia alkoholin käytön kanssa, eikä hän aina pystynyt kunnolla esiintymään voimakkaan päihtymystilan vuoksi. Tilanne aiheutti riitoja hänen ja Sweetin muiden jäsenten välille. Heinäkuussa 1978 päättyneen kiertueen jälkeen Connolly lupasi parantaa tapansa, vaikka hän olikin pettynyt yhtyeen musiikilliseen suuntaukseen.

Työstö

Äänitysten alkuvaiheet Sweet ryhtyi elokuussa 1978 säveltämään ja harjoittelemaan uutta materiaalia sekä nauhoittamaan demoja. Edellisalbumin tavoin yhtye asettui Clearwellin linnaan,Thompson 2010, s. 235. jossa soittajien välit kiristyivät päivittäisen kokaiinin ja alkoholin käytön myötä.Priest 1994, s. 118. Riidoissa olivat etenkin Brian Connolly ja kitaristi Andy Scott. Eniten alkoholia käytti Connolly, mikä heikensi hänen työkykyään, ja hänellä oli vaikeuksia laulaa korkealta. Kappaleet jouduttiin transponoimaan matalampaan sävellajiin, mistä ei kuitenkaan ollut apua.

Uuden levyn äänitykset alkoivat lokakuun puolivälissä Townhouse-studioilla Lontoossa. Se oli hiljattain muutettu elokuvastudiosta musiikkistudioksi, ja Sweet oli sen ensimmäinen asiakas. Uusi studio aiheutti levyttämiselle poikkeuksellisia haasteita, sillä kukaan ei esimerkiksi tiennyt etukäteen sen äänenlaadun tasosta.Thompson 2010, s. 236.

Connollyn ongelmat jatkuivat studiossa, ja yhtyeen muut jäsenet antoivat hänelle muutaman viikon aikaa saada itsensä kuntoon.Väistö & Perttunen 2003, s. 67. Rumpali Mick Tucker sanoi myöhemmin, että potkuilla uhkaaminen oli virhe, joka vain pahensi tilannetta. Connolly onnistui lopulta saamaan noin viikon aikana nauhalle lauluosuudet vain kappaleisiin ”That Girl” (myöhemmin ”Stay with Me”) ja ”Play All Night”.Thompson 2010, s. 237. Hänellä oli edelleen vaikeuksia yltää korkeimpiin nuotteihin, eikä äänityksiä voitu käyttää. Steve Priestin mukaan Connolly sai tässä vaiheessa tarpeekseen ja ilmoitti lähtevänsä Sweetistä.Priest 1994, s. 121. Sen sijaan Andy Scottin mukaan päätöksen tekivät yhtyeen managerit, jotka halusivat selvittää, voisivatko he jatkaa Connollyn kanssa yksin ja saada yhtyeeseen jonkun hänen tilalleen.

Connollyn eroaminen julkistettiin Record Mirror -lehdessä 23. helmikuuta 1979. Manageri David Walkerin kirjoittamassa tiedotteessa ilmoitettiin Connollyn siirtyvän soolouralle lähinnä musiikillisten erimielisyyksien vuoksi. Syitä eroon oli todellisuudessa useita. Connolly oli suunnitellut soolouraa jo vuodesta 1975 ja halusi esittää myös country-musiikkia. Hän ei myöskään heikentyneen terveydentilansa vuoksi pystynyt enää työskentelemään kunnolla, ja esimerkiksi hänen äänensä oli tullut heikoksi ja väriseväksi. Terveyssyyt pidettiin aikoinaan salassa. Walker sanoi myöhemmin, että yhtyeen muut jäsenet halusivat Connollyn niin kovasti yhtyeestä ulos, että he sovittivat kappaleet tarkoituksella niin korkeaan sävellajiin, ettei Connolly pystyisi laulamaan niitä. Samaa väitti Connolly itse.

Connollyn lähdön jälkeen Connollyn erotessa albumin kappaleiden pohjaraidat oli saatu äänitettyä, ja niistä puuttui pelkkä laulu. Aluksi kaavailtiin uuden solistin hankkimista, ja Andy Scottin mukaan Rainbow-yhtyeestä lähtenyt Ronnie James Dio olisi ollut lähellä liittymistä Sweetiin. Steve Priest on kiistänyt Scottin väitteen jyrkästi. Muita ehdokkaita olivat Robin Zander ja Graham Bonnet, mutta molemmat kieltäytyivät. Yhtye päätti lopulta jatkaa kolmimiehisenä ja suunnitteli muuttavansa yhtyeen nimeksi S.T.P. sukunimien alkukirjaimien mukaisesti, mutta lopulta tehtiin päätös jatkamisesta Sweet-nimellä yhdessä kosketinsoittajien Gary Moberleyn ja Geoff Westleyn avustuksella.Väistö & Perttunen 2003, s. 68–69. Mick Tucker sanoi myöhemmin, että oikea ratkaisu olisi ollut jättää levy tekemättä ja lopettaa yhtye kokonaan.Thompson 2010, s. 239.

Cut Above the Rest -albumin äänittäminen venyi lopulta puolivuotiseksi rupeamaksi. Julkaisu viivästyi, eikä yhtye siten onnistunut hyödyntämään edellisen Level Headed -albumin tuomaa nostetta uralleen. Myös musiikilliset virtaukset ehtivät muuttua levytyksen aikana.

Musiikki

Tyyli Cut Above the Rest on musiikillisesti edellisen Level Headed -albumi tavoin hyvin monipuolinen, mutta se on rock-tyylisempi. Sillä on muun muassa AOR:ää, progressiivista rockiaVäistö & Perttunen 2003, s. 70. ja country rock -vivahteita.Väistö & Perttunen 2003, s. 69–71, 127. Vaikutteita saatiin muun muassa Electric Light Orchestralta ja 10cc:ltä. Allmusic-sivuston kriitikko Donald A. Guarisco on kuvannut levyn tyyliä yhdistelmäksi Sweetin suurimman suosion ajan popahtavaa hard rockia sekä progressiivisia elementtejä ja soft rock -tyylisiä balladeja. Suurin osa kappaleista on kestoiltaan Sweetille verrattain pitkiä.

Sweet tuotti albumin itse, ja kappaleet sovitti levyllä pianoa soittanut Geoff Westley. Laulusta vastaavat enimmäkseen Andy Scott ja Steve Priest. Mick Tucker laulaa kaksi kappaletta, kun hän aiemmin oli osallistunut pääasiassa pelkkään taustalauluun.Väistö & Perttunen 2003, s. 71–72.

Kappalemateriaali

Albumin aloittaa ”Call Me”, joka on kitaristi Andy Scottin säveltämä kappale. Laulusolistina toimii basisti Steve Priest, vaikka alkuperäisen ”Give Me Your Love” -työnimisen version lauloi Scott itse. ”Play All Night” on konserttien yhteislaulutilanteita varten tehty rock, jonka ytimen muodostaa kertosäe. Kappaleessa on Queen-vaikutteiset lauluharmoniat. Kappaleen demoversio jäi viimeiseksi Brian Connollyn laulamaksi Sweet-äänitteeksi. Kolmas kappale on country rock -tyylinen ja pianovetoinen balladi ”Big Apple Waltz”, jonka ovat tehneet yhteistyössä Andy Scott ja sen laulava Steve Priest. Sanoituksen kirjoitti Priest tyttöystävälleen Maureenille, joka asui New Yorkissa eli ”Isossa Omenassa”.Priest 1994, s. 96, 121.

Albumin raskaampaa puolta edustava ”Dorian Gray” oli alun perin pelkkä taustaraita, kunnes yhtye lopulta kehitti siihen elokuva-aiheiset sanat. Laulusolistina on Mick Tucker. A-puolen päättää edellistäkin raskaampi ”Discophony (Dis-Kof-O-Ne)”, joka on diskokulttuuria vastustava ja vanhaa rockia ihannoiva kappale. Tähän viittaa myös sen nimi, joka on yhdistelmä sanoista ”disco” ja ”cacophony” (). Kappaleen on tehnyt koko yhtye Gary Moberleyn avustuksella, ja siinä on Santana-vivahteinen instrumentaaliosuus.

B-puolen aloittava ja Mick Tuckerin laulama ”Eye Games” on rauhallinen akustinen kappale, joka kertoo flirttailusta kapakoissa ja yökerhoissa. ”Mother Earth” yhdistelee progressiivista rockia ja AOR:ää. Allmusicin arvostelija Donald A. Guarisco kuvasi kappaletta Electric Light Orchestran ja Manfred Mann’s Earth Bandin sekoitukseksi. Myös tämän kappaleen sanoitukseen innoitti Steve Priestin tyttöystävä Maureen.Priest 1994, s. 119.

Andy Scott laulaa väliosia sisältävän kappaleen ”Hold Me”. Se on yli kuusiminuuttisena albumin pisimpiä raitoja, mutta joissain painoksissa se on lyhennetty alle viisiminuuttiseksi.Sweet: Cut Above the Rest -vinyylialbumin takakannen ja levykeskiön tiedot. Capitol Records. 1979. SO-11929. Cut Above the Restin päättää Steve Priestin laulama ”Stay with Me”, joka oli Andy Scottin mukaan yksi levyn hiotuimmista kappaleista. Siitä käytettiin varhaisvaiheessa nimiä ”Log One” ja ”That Girl”, ja lopullinen versio erosi huomattavasti alkuperäisestä.

Kappaleiden varhaisia versioita on myöhemmin julkaistu Sweetin harvinaisuuksia sisältävällä Platinum Rare -kokoelma-albumilla. Levyllä on muun muassa Brian Connollyn laulama ”Stay with Me”.

Kansitaide Albumista on julkaistu versioita kahdella erilaisella kansikuvalla, jotka molemmat on tehnyt Norman Goodman. Esimerkiksi brittiläiset ja pohjoisamerikkalaiset painokset jatkoivat kahden edellisen levyn äänentoistolaiteteemaa, ja niiden kannessa on kelanauhuri, jossa kiertää nuottipaperi, jota leikkaa terä. Sisäpussissa on lisäksi kuva yhtyeestä studiossa.

Joissain maissa albumi julkaistiin kansikuvalla, jossa on kasvokuvat yhtyeen jäsenistä kaiverrettuina puuhun. Kantta käytettiin esimerkiksi Manner-Euroopassa ja Pohjoismaissa sekä Australiassa ja Uudessa-Seelannissa.

Myös levyn CD-versioissa on käytetty molempia kansikuvia.

Julkaisu ja vastaanotto

Myynti ja painokset

Cut Above the Rest ilmestyi lokakuun 1979 lopussa. Britanniassa ja muualla Euroopassa sen julkaisi Polydor Records, Yhdysvalloissa Capitol Records.Väistö & Perttunen 2003, s. 145–146. Kaupallinen menestys jäi edellisalbumi Level Headediin verrattuna heikoksi. Se ei noussut listalle Britanniassa, ja Yhdysvaltain Billboard 200 -listalla Cut Above the Restin sijoitus oli 151 eli lähes sata pykälää heikompi kuin Level Headedilla. Saksan liittotasavallassa albumi pääsi sijalle 49. Sekä Yhdysvalloissa että Saksassa Cut Above the Rest oli yhtyeen viimeinen listalle yltänyt studioalbumi. Myös Australiassa albumi saavutti pientä menestystä ja pääsi sijalle 87. Laskenut suosio näkyi myös albumin jälkeisellä kiertueella, jolla Sweet toimi lämmittelijänä sellaisille yhtyeille, jotka aiemmin olivat lämmitelleet Sweetiä.Priest 1994, s. 123.

Albumi julkaistiin alun perin vinyylilevynä ja C-kasettina. Yhdysvalloissa se ilmestyi myös 8-raitana. Ensimmäinen CD-versio julkaistiin 1992, ja vuonna 2010 ilmestyi remasteroitu CD-versio, jossa oli bonuskappaleita.

Levyn ensimmäinen single ”Call Me” ilmestyi kauan ennen albumia, maaliskuussa 1979.Thompson 2010, s. 249. Uuteen aaltoon keskittynyt Britannian musiikkilehdistö ei sitä juuri noteerannut, eikä sitä soitettu paljon radiossakaan. Saksassa se pääsi sijalle 29 ja oli siellä Sweetin viimeinen listahitti. Vielä vähemmälle huomiolle jäi elokuussa ilmestynyt ”Big Apple Waltz”, jonka olemassaolosta tiesivät vain yhtyeen suurimmat fanit. Kappaleen laulanut Steve Priest piti singlevalintaa epäonnistuneena ja epäili manageri David Walkerin valinneen sen vain häntä miellyttääkseen. Pohjois-Amerikassa singlenä julkaistiin ennen albumia lyhennettynä versiona ”Mother Earth”, joka sekään ei noussut listoille. Jokaisen kolmen singlen B-puoli oli albumille kuulumaton ”Why Don’t You”, lukuun ottamatta ”Mother Earth” -singlen 12-tuumaista versiota, jolla olivat kappaleen kokopitkä albumiversio ja lyhennetty singleversio sekä ”Discophony”.Sweet: Cut Above the Rest -CD-levyn kansilehden esittelyteksti, kirjoittanut Phil Hendriks. 7T’s Records. 2010. GLAM CD 105.

Arvioita