W (w) on latinalaisten ja myös suomen aakkosten 23. kirjain. W-kirjaimen nimi on suomessa kaksoisvee (arkisesti myös tuplavee, lyhyesti vee).Suomen kielioppi — AakkosetKielitoimiston ohjepankki: Aakkoset Kirjaimen äännearvo on suomessa tai joskus .
Historiaa W ei kuulunut alkuperäiseen latinalaiseen kirjaimistoon. Se on muodostettu keskiajalla kirjoittamalla kaksi V:tä peräkkäin tai limittäin.
W suomen kielessä W-kirjain ääntyy suomen kielessä yleensä . Toisinaan se kuitenkin äännetään u:n tapaisena puolivokaalina , varsinkin tavoiteltaessa englannin mukaista ääntämystä.
Suomen kielessä w-kirjain on vanhastaan ollut v-kirjaimen rinnakkaismuoto. Erityisen tavallinen w oli fraktuurassa. Alussa suomen oikeinkirjoitus oli vakiintumatonta. Mikael Agricola käytti kirjaimia u, v ja w merkitsemään sekä u- että v-äännettä. Vuoden 1642 Bibliassa v-äännettä merkittiin jo varsin säännönmukaisesti w-kirjaimella. Näin jatkui aina 1800-luvun puoliväliin asti. Suomen v-äännettä merkittiin w:llä; v oli varattu latinalle. 1800-luvun jälkipuoliskolla alkoi v ilmestyä w:n rinnalle. Nopea muutos tapahtui 1880-luvun lopussa, jolloin sanakirjoissa siirryttiin v:hen. Erisnimissä muutos oli hitaampi, mutta paikannimiin v-kirjain tuli 1920-luvulle mennessä.
Nykyisin w-kirjainta käytetään useissa täysin suomenkielisissäkin sukunimissä, joista monet esiintyvät eri henkilöillä sekä V:llä että W:llä alkavina (esim. Virtanen ja Wirtanen). Muuten w esiintyy suomessa nykyisin melkein vain vierasperäisissä sitaattilainoissa. W kuuluukin suomen yleiskielen harvinaisimpiin kirjaimiin.
W-kirjainta käytetään joskus v-kirjaimen sijaan tyylikeinona kuten sanassa wanha. Keinoa käytetään, kun halutaan tekstin näyttävän vanhahtavalta, ylätyyliseltä, humoristiselta tai vierasperäiseltä.
W muissa kielissä W-kirjainta käytetään runsaasti muun muassa englannin ja saksan kielessä. Englannissa se äännetään u:n tapaisena puolivokaalina . Saksassa w-kirjain ääntyy :nä, kun taas v-kirjain ääntyy . Myös puolassa w-kirjain ääntyy . Sitä vastoin latinassa ja sen perua useimmissa romaanisissa kielissä w on harvinainen ja esiintyy vain lainasanoissa.
Ruotsin kielessä w-kirjain esiintyy joissain nimissä sekä lainasanoissa, joissa se lausutaan lähes aina . W-kirjainta on pitkään pidetty v-kirjaimen graafisena muunnoksena, ei omana kirjaimenaan, sillä w:llä ei ole omaa äännearvoa. Nykyisin w-kirjain kuitenkin voidaan laskea myös omaksi kirjaimekseen. Vanhoissa ruotsin kielen kirjoituksissa käytettiin aikoinaan w-kirjainta osoittamaan eri äänteitä: u, v, vu, uv ja uvu. Kirjainten u, v ja w käytöstä ei päästy yksimielisyyteen ja kiista jatkui vielä 1700-luvulla. Kun v-kirjaimella voitiin merkitä u-äännettä, w-kirjainta voitiin käyttää v-äänteen merkkinä. Erityisesti fraktuurassa w oli vallitseva v-äänteen merkki.
Aakkosjärjestys Toisin kuin useimmissa muissa kielissä, suomessa ja ruotsissa W on viime aikoihin asti katsottu aakkosjärjestyksen kannalta samanarvoiseksi V:n kanssa. Tästä syystä vanhemmissa hakuteoksissa V:llä ja W:llä alkavat hakusanat ovat olleet sekaisin.
Suomen osalta aakkostusta on väljennetty siten, että V ja W voidaan monikielisissä luetteloissa aakkostaa myös erikseen. Tämä tapa on yleistynyt. Ruotsissa on myös siirrytty tähän tapaan.Kotimaisten kielten keskus: Aakkostus Viitattu 17.8.2014
Muita esitystapoja
W-kirjain tunnuksena
W on fysiikassa watin (tehon yksikkö) tunnus. W on volframin kemiallinen merkki. W ilmansuunnan lyhenteenä merkitsee länttä (). W on IRC:ssä vanhan linkin tunnus. W on aminohappo tryptofaanin (Trp) yksikirjaiminen lyhenne.
Lähteet
Aiheesta muualla
J. J. Mikkola : Karkoitetaanko W Suomesta?, Suomen Kuvalehti, 14.04.1928, nro 16, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
Luokka:Suomen kielen kirjaimet Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit