Kaarlo (Kalle) Sarkia (alkuperäiseltä nimeltään Kaarlo Teodor Sulin) (11. toukokuuta 1902 Kiikka – 16. marraskuuta 1945 Sysmä)Kaarlo Sarkia. Sarkia-seura oli suomalainen romanttisen tyylin runoilija ja esteetikko. Hän oli myös ranskalaisen runouden suomentaja. Hänestä on käytetty myös nimitystä ”suomalainen Apollo”.

Tausta Sarkia syntyi aviottomana piian lapsena vuonna 1902. Hänen äitinsä oli Aleksandra (Sandra) Maria Sulin (1874–20.2.1916), joka kuoli pojan ollessa vajaa 14-vuotias, ja poika joutui kummitätinsä Hilda Runnin kasvatiksi. Isä oli puuseppä Malakias Korkki, jonka suku oli kotoisin Houhajärven Kuukan talosta. Sarkian biologinen isä oli lähes täysin varmasti Tyrväältä ollut kirvesmies Heikki Laaksonen.

Sarkia asui äitinsä kanssa tämän palveluspaikassa Aadolfilla (Aadolfi Mäkelä), mutta tämän kuoltua joulukuussa 1914 he muuttivat äidin vanhempien kotitaloon Kaarlon isoäidin Emman (Lindroos) ja isoisän Pauli Sulinin (myöh. Pajunen) eli ”Vahalan vaarin” luokse. Äidin terveys heikkeni, ja vastuun otti Hilda Runni. Siirryttyään oppikouluun Kaarlo asui kauppias Lehtosen perheessä ja auttoi apteekkari Bäckmanin poikia läksyissä. Bäckmanin perheestä tuli tärkeä hänen myöhemmälle elämälleen, sillä hän oppi perheen sveitsiläissyntyiseltä äidiltä ranskaa ja saksaa. Sarkia koki silminnäkijänä paikkakunnan sekasortoisen ajan Suomen sisällissodassa 1918, mistä hän sai epäpoliittisen ja pasifistisen vakaumuksensa, jonka hän säilytti koko elämänsä ajan.

Vaatimattomista lähtökohdista huolimatta Sarkia menestyi koulussa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1923 Tyrvään yhteiskoulusta. Ylioppilaaksi valmistumisensa jälkeen hän jatkoi opiskelujaan Helsingin ja Turun yliopistoissa. Turussa opiskellessaan hän tutustui kirjallisuuden professoriin V. A. Koskenniemeen, jonka kirjalliseen piiriin hän liittyi. Hän ei kuitenkaan suorittanut loppututkintoa, vaan ryhtyi kirjailijaksi. Kotiseudullaan Kiikassa Sarkia kävi viimeisen kerran vuonna 1931.

Tuberkuloosi Monet suomalaiset sairastivat 1900-luvun alkupuolella erilaisia tuberkuloosin muotoja, ja yksi heistä oli Sarkian runoilijatoveri Uuno Kailas. Myös Sarkia sairastui keuhkotuberkuloosiin. Jo nuorena tauti oli oireillut lievänä kaularauhastuberkuloosina, mutta iän myötä tauti eteni keuhkoihin ja muualle ruumiiseen. Nuoren miehen mieleen vaikuttivat myös kokemukset oman fyysisen minän heikkoudesta ja ruumiista kasvavasta sairaudesta. Tästä olivat seurauksena ajoittaiset masennukset. Sarkia käsittelikin runoissaan elämän peruskysymyksiä, kuten kuolemaa ja ihmisen kärsimystä.

Kirjallisuustutkija Panu Rajala toteaa esitelmässään,Panu Rajalan esitelmä että vaikka keuhkotauti varjosti Sarkian koko elämää, eivät parantoloissa vietetyt ajat olleet runoilijalle vastenmielisiä, sillä eniten luomistyössään Sarkia kaipasi rauhaa, vapautta ja arjen huolenpitoa. Kaikkea näitä hän olisi saanut osakseen parantoloissa. Rajalan mukaan potilas näyttää suorastaan paenneen sairauteensa, jotta välttäisi arkeen ja työhön liittyvät ponnistelut. Hiisku kertoo kuitenkin Sarkia-elämäkerrassaan, että parantolailmapiiri tiukkoine sääntöineen ahdisti Sarkiaa, hän ei osallistunut potilaiden viihdeiltoihin ja hälinä häiritsi häntä.Hiisku s. 156. Niinpä toisella parantolamatkallaan 1935 koetut sopeutumisongelmat saivat hänet pakenemaan kesken hoidon.Hiisku s. 182..

Sarkialla oli hyvät mahdollisuudet saada hoitoa sairauteensa, sillä häntä hoidettiin WSOY:n antaman stipendin turvin.

Homoseksuaalisuus 1900-luvun alkupuolella homoseksuaalisuus oli vahva tabu. Se oli myös vankeudella rangaistava rikos. Asiasta joko vaiettiin tai siitä puhuttiin kiertoilmaisuin. Aikalaiset ja myöhemminkin kirjoittaneet ovat olleet hienotunteisia Sarkialle ja käsitelleet hänen homoseksuaalisuuttaan kierrellen. Sarkia itse ei juuri missään vaiheessa ilmaissut viehtymyksiään ulkopuolisille.

Esitelmässään filosofian tohtori Panu Rajala toteaa Sarkian homoseksuaalisuudesta seuraavaa:.

Artikkelissaan Rajala tuo esille ainakin kolme vakavampaa Sarkian suhdetta, jotka olisivat voineet olla seksuaalisia. Tunnetuin lienee suhde Uuno Kailaaseen. Siitä on niukalti tietoja myös Kailaan papereissa. Toisaalta matkat ulkomaille saattoivat antaa Sarkialle mahdollisuuden eroottisiin suhteisiin ilman paljastumista.

Runous Kaarlo Sarkia julkaisi elinaikanaan vain neljä erillistä runokokoelmaa, jotka vielä vuonna 1944 julkaistiin koottuina runoina. Omien runojensa ohella hän ehti kääntää runsaasti, etenkin ranskalaista ja italiankielistä runoutta. Hänen runoherkissä käsissään kääntyivät esimerkiksi François Villon, Pierre de Ronsard, André Chénier, Giacomo Leopardi, Victor Hugo, Charles Leconte de Lisle, Charles Baudelaire, Giosuè Carducci, Sully Prudhomme, José María de Heredia, Giovanni Pascoli, Émile Verhaeren, Jean Moréas, Gabriele D'Annunzio, Paul Fort, kreivitär Anna de Noailles, Arthur Rimbaud.

Sarkialla on sanottu olleen suomenkielisistä runoilijoista täydellisimmän kielentajun. Hän saattoi luoda harmonisen tunnelman vain sanojen asun, merkityksen ja runosäkeiden poljennon avulla. Sarkian sanotaankin lausahtaneen ”Minun suurin onneni on se, että saan runoilla suomeksi.”

Kaarlo Sarkia imi voimakkaasti vaikutteita muun muassa nuoruuden asuinpaikkakunnastaan. Vielä aikuisenakin Sarkia saattoi pohtia vaikutuksia näkemyksiinsä: ”…näkemyksen laajuus ja suuripiirteisyys - runoilun kannalta välttämättömiä seikkoja - puuttuvat minulta. Tunnen ahtaitten rajojen puristavan itseäni, en uskalla, en jaksa lähteä lentoon. Pieni elämä, pienet itsekkäät tunteet ja tunnelmat ovat minun piiriini kuuluvaa hyvää.”Panu Rajalan esitelmä. Runoilijaksi heittäytyminen ei aina ollut helppoa. Taloudelliset vaikeudet ja velkojen maksu vaivasivat. Nuorella ja komealla Sarkialla oli taipumus elää suurellisesti ja näyttävästi. Hän oli aikansa dandy, sillä hänen kirjeissään ja joskus tuotannossaan tulee esiin narsistisia piirteitä.

Monet hänen runoistaan alkavat reaalisen todellisuuden tasolta, mutta kiihtyvät hurmioituneisiin näkyihin. uninäkyjään hän kuvaa rohkeasti ja värikkäästi, vaikka niissä tulee esille myös hänen ajatustensa eroottisia puolia. Arkitodellisuuden ja unelmien ristiriita on hänen runojensa perusaiheita. Kolmantena puolena niihin liittyy kuoleman väistämättömyys.

Suomentajana Sarkia oli menestyksekäs, ja eritoten hänen vuonna 1934 julkaistu käännöksensä Arthur Rimbaud’n runosta Le Bateau Ivre eli ”Humaltunut venhe” saavutti jakamattoman tunnustuksen ja suuren suosionHumaltunut venhe sai tuulta purjeisiinsa . Turun Sanomat 8.6.2007. Viitattu 18.8.2020.. Teoksen ovat kääntäneet myös Tuomas Anhava nimellä ”Juopunut pursi” sekä Einari Aaltonen nimellä ”Känninen paatti”. Kuitenkin Sarkia saavutti runon oikean rytmin, saman jolla vene heilahtelee aalloilla kuin juopunut ikään.

Sarkia sai runouteensa paljon vaikutteita käännöstyöstään, joka oli hyvin monipuolista, mutta myös matkat ulkomaille olivat hänen ohjelmassaan jo varhain. Panu Rajala toteaakin esitelmässään:

Kääntäjänä hän tutustui Leconte de Lislen runouteen, ja tällä oli suuri vaikutus hänen kahteen viimeiseen kokoelmaansa, kuten hän itsekin jossakin totesi.Hiisku s. 192

Yksi ajankohtaan nähden poikkeuksellinen aihepiiri Sarkian runoudessa olivat pohdinnat pahuudesta ja hyvyydestä, korostunut pasifismi ja ajatus kaikkien ihmisten välisestä veljeydestä. Tämä saattoi olla nuoren Sarkian kokeman sisällissodan seurausta kuin myös 1920-luvulla suoritetun asepalvelun vaikutusta. Varsinkin viimeisessä, toisen maailmansodan aikana syntyneessä runokokoelmassaan Sarkia käsittelee ihmisen kovaa kohtaloa ja osaa maailmassa.

Sarkia oli tunnustettu ja arvostettu lyyrikko jo elinaikanaan. Hän oli aikansa runoilijoista selvimmin romanttinen ja eroottinen näkijä. Vuosisadan loppu koki eräänlaisen Sarkia-renessanssin, sillä esimerkiksi Erik Bergman, Kaj Chydenius, Petri Laaksonen ja monet muutkin sävelsivät hänen kirjoittamiaan runoja.

Suhtautuminen politiikkaan Pasifismistaan huolimatta Sarkia ei ollut kiinnostunut politiikasta. Runoissa hän ei ota kantaa ajan tapahtumiin, ei lukenut lehtiä ja väheksyi vuonna 1930 erään Saksassa parhaillaan oleskelleen tuttavansa kiinnostusta esimerkiksi talonpoikaismarssiin:

Hänen mielipiteensä kuitenkin kallistuivat vasemmistoon, ja samalla siihen liittyi vahva isänmaallisuus. Hän ei hyväksynyt AKS:ää vaan sen sijaan luki innostuneena Pentti Haanpään novellikokoelmaa Kenttä ja kasarmi.Hiisku s. 153-154.

Sarkian muistaminen thumb|220px|Tässä rakennuksessa Sysmässä Kaarlo Sarkia asui kuollessaan. Seinässä on runoilijan muistolaatta. thumb|220px|Sarkian hauta Hietaniemen hautausmaalla Helsingissä.

Sarkian synnyinpitäjässä Kiikassa (nykyisin Sastamalan kaupungin osa) on useita Sarkian muistokohteita. Lapsuudenkodin paikalla toimii Sarkia-museoSarkia-museo. Sarkia-seura. ja lähellä olevan synnyinkodin paikalla on Sarkian patsas. Patsaassa on nelitahoisen jalustan päällä runoilijan pään näköispatsas. Sen on veistänyt Kauko Räike vuonna 1959. Patsas paljastettiin 17.7.1960. Paljastuspuheen piti opetusministeri Heikki Hosia. Samalla paikalla on myös syntymäkodin merkkiviiri.

Kiikan entisen kansakoulun seinässä on reliefi, joka kertoo Sarkian käyneen siellä koulua. Sarkian kummitädin ja kasvatusäidin Hilda Runnin hautamuistolaattaan on tehty marmorijalusta, jossa on teksti Kaarlo Sarkian kasvatusäiti.

Tyrvään yhteiskoulussa (nykyisin Vammalan lukio), josta Sarkia kirjoitti ylioppilaaksi, on koulun oppilaskunnan hankkima, vuonna 1948 paljastettu Essi Renvallin veistämä Sarkian rintakuva.

Sarkian muistoa vaalii vuonna 1952 perustettu Sarkia-seura. Alun perin sen ensisijainen tehtävä oli patsaan hankinta.Sarkia-seura

Espoon Vermonniityn asuinalueelta löytyy Kaarlo Sarkian katu. Samalla alueella on katuja omistettu myös muille 1930-luvun taiteilijoille Uuno Kailaalle ja Anna Sahlsténille.

Teokset Kahlittu, WSOY, 1929 Velka elämälle, WSOY, 1931 Unen kaivo, WSOY, 1936 Kohtalon vaaka, WSOY, 1943 Runot, WSOY 1944 (Kootut)

Palkinnot Valtion kirjallisuuspalkinto 1931 ja 1943. Aleksis Kiven rahaston palkinto 1938. SKS:n palkinto 1939 ja 1945.

Lähteet Aune Hiisku, Kaarlo Sarkia, uneksija – kilvoittelija, WSOY 1972. Panu Rajala: "Kaarlo Sarkian arvoitus." Esitelmä, pidetty Vammalan Vanhan Kirjallisuuden päivien Sarkia-seminaarissa 30.6.2002.

Viitteet

Kirjallisuutta Uuno Kailaasta Aila Meriluotoon, WSOY 1947, sivut 231-252. Magnus Björkenheim: Kaarlo Sarkia, WSOY 1952 Unto Kupiainen: Suomalainen lyriikka Juhani Siljosta Kaarlo Sarkiaan, WSOY 1965 Matti Kurjensaari: Veljeni merellä myrskyävällä, muotokuvia muistista, WSOY 1966. Sirpa Lustig: Kaarlo Sarkia tutkimuksen ja kritiikin kohteena, Turun yliopisto 1978. Hannu Launonen: Suomalaisen runon struktuurianalyysiä: tutkimus, SKS 1984. Pirjo-Riitta Junnila: Kaarlo Sarkian alkutuotannon runojen riimit ja niiden merkityksen suhde runojen merkityssisältöön Helsingin yliopisto 1985. (Julkaisematon pro gradu -tutkielma) Marjut Ahola: Kaarlo Sarkian runojen adjektiivinen sanasto (1990) Jyväskylän yliopisto. (Julkaisematon pro gradu -tutkielma) Taru Kivineva: Antiteesit Kaarlo Sarkian runokokoelmassa "Kohtalon vaaka", Helsingin yliopisto 1998. (Julkaisematon pro gradu -tutkielma) Sarkian maisemia, Tyrvään seudun kotiseutuyhdistys, 1985. toim. Martti Hangaslahti Pietilä, Esko: Kotiseutumme muistot, Tyrvään seudun kotiseutuyhdistys, 2002

Aiheesta muualla

Vapaasti ladattavia Kaarlo Sarkian e-kirjoja Projekti Lönnrotilta

Kaarlo Sarkia -tietopaketti, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura. Kaarlo Sarkia -verkkonäyttely Suomalaisen kirjan museo Pukstaavin sivuilla Sarkiaseuran nettisivut Ylen Elävä arkisto – Kaarlo Sarkia: Velka elämälle Ylen Elävä arkisto – "Kalle oli hiljainen poika" Esa Helander: Haikuilua - Kaarlo Sarkia Unen kaivon runoilija, Suomen Kuvalehti, 12.12.1936, nro 50, s. 26, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot

Luokka:Suomalaiset runoilijat Luokka:Suomentajat Luokka:Aleksis Kiven palkinnon saajat