Ahaltekhevonen tai ahaltekinhevonen, lyhyemmin ahalteke tai ahaltek 2013. on itämainen täysiverihevosrotu, joka on kehittynyt Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa. Rotu on nimetty alueen keitaiden, Akhal, sekä ennen virallista määritelmää rotua jalostaneen Teke-heimon mukaan.
Rodun virallinen määritelmä muodostui 1800-1900-lukujen vaihteessa sen jälkeen, kun Venäjän keisarikunta valloitti Turkmenistanin alueen vuonna 1881. Rotukirja muodostettiin alueella asuneen Teke-heimon kasvattamista hevosista, vaikka kantakirjaan otettiin myös useiden muiden turkmeeniheimojen hevosia.
Ahaltekhevosesta on Venäjällä perinteisesti käytetty turkmeeninkielestä juontuvaa kutsumanimeä "argamak". Nimi merkitsee puhdasveristä turkmeenihevosta, jota pidetään eräänä maailman vanhimmista hevosroduista. Ahaltekien suljetusta kantakirjasta vastaa venäläinen valtiollinen hevosjalostusorganisaatio VNIIK.
Johtuen venäjän kielen kirjoitustavoista ja kyrillisistä kirjaimista rodun nimen länsimainen luentatapa voi vaihdella paljonkin, mikä hankaloittaa tiedonhakua rodusta. Englanninkielisillä alueilla käytetään yleisesti muotoa Akhal-Teke ja saksankielisillä Achal-Tekkiner. Ruotsinkielinen nimi on Achaltekeer.
Historia
Ahaltekhevosen kaltaisia hevosia kasvatettiin Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa jo huomattavasti ennen ajanlaskun alkua. Kevyt mutta kookas ratsuhevosrotu kehittyi alueen nomadiheimojen ylivertaiseksi ratsuksi, joka oli hyvin haluttu kaikkialla maailmassa. Ahalteket ovat näistä muodostettu suljettu kantakirja. Hevosrodun uskotaan olevan ainakin noin 3000–4000 vuotta vanha.
Valtaapitävien kulttuurien ja kansojen vaihtuessa alueella hevosten nimitys on vaihdellut. Viimeisin alueen hevosista käytetty nimitys on turkmeenihevonen. Esimerkiksi ennen ajanlaskun alkua hallinneet parthialaiset olivat kuuluisia näistä kultaisista hevosistaan. Parthialaisten pääkaupungin Nisan jäänteet sijaitsevat aivan Turkmenistanin pääkaupungin Ashkabadin kupeessa. pienoiskuva|310x310px|Muinainen Akhal-Teke-hevonen, pronssi, 4.-1. Vuosisata eKr. Turkmeenihevoset olivat kunkin perheen ja heimon ylpeys, mistä kielivät vanhat turkmeenisanonnat, kuten "kun heräät aamulla, tervehdi ensin isääsi, sitten hevostasi". Hevosten alkuperä tunnettiin tarkoin, ja niiden jalostusta voisi kuvailla sananparrella, jota vieläkin käytetään Venäjällä, vapaasti suomennettuna: "Hevosen täytyy olla puhdasrotuinen ja ratsastuskisojen voittaja." Alun perin menestystä mitattiin erilaisten kilpailuiden lisäksi etenkin myös kamppailuissa elämästä ja kuolemasta.
Venäjän keisarikunnan valloitukset Venäjän keisarikunnan viimeiset valloitukset tapahtuivat 1800-luvun lopussa, kun se otti hallintaansa Keski-Aasian maat. Vaikka Venäjällä oli perinteisesti arvostettu alueen hevosia, taivaallisia argamakeja, maa kohdisti voimatoimia hevoskantaan, joka oli mahdollistanut väestön tehokkaan vastarinnan.
Perinteistä kasvatusta ahaltekien syntysijoilla ja edelleenkin jäljellä olevien muiden turkmeenihevosten osalta harjoittivat yksityiset kasvattajat ilman varsinaista kantakirjaa, vaikka hevosten alkuperä tunnettiinkin melko tarkasti ja hevosten jalostuslinjojen suhteen oltiin varsin tarkkoja. Venäjän valloittamalla alueella tilanne alkoi nopeasti muuttua, ja turkmeenihevoskantaa tutkittiin tiiviisti 1800-luvulta asti. N. A. Kuropatkinin perusti ensimmäisen yksityisen ahaltek-siittolan Zakaspiiski vuonna 1897, ja se kansallistettiin vuonna 1912 keisari Nikolai II:n päätöksellä. Siittola pyrki hankkimaan alueen parhaita hevosia ja kirjasi niiden polveutumisen.
Ahaltekhevoset Neuvostoliitossa Venäjän 1917 vallankumousten jälkeen vuonna 1922 muodostetussa Neuvostoliitossa hevoskasvatus alkoi siirtyä valtionsiittoloihin, mikä vuosikymmenten mittaan lopetti lopulta lähes kokonaan aiemman yksityiseen kasvatukseen perustuneen hevosjalostuksen alueella.
K. I. Gorelov perusti ensimmäisen Turkmenistanin ulkopuolisen siittolan Lugovskoin Kazakhstaniin. Myöhemmin siittoloita perustettiin muuallekin Neuvostoliittoon, muun muassa Dagestanin ja Venäjän alueelle. 2000-luvulle tultaessa tunnettuja ahalteksiittoloita oli jo niin Euroopassa kuin Pohjois-Amerikassa. K. I. Gorelovin, G. S. Neelovin ja A. M. Bogševskin 1926–1928 tekemä tutkimusretki oli tärkeimpiä selvityksiä, jonka pohjalta alusta asti suljettuna toiminut varsinainen ahaltekkantakirja aloitti toimintansa vuonna 1931. Ensimmäisen kerran kantakirja julkaistiin kirjallisessa muodossa vuonna 1941.
Neuvostoliitossa alkoivat 1930-luvulla hevosjalostuskokeilut, joissa ahaltekhevoseen risteytettiin englannintäysiveristä. Rodun puhtaana säilymisestä huolestuneet ratsastivat sekalaisella hevosjoukolla vuonna 1935 Turkmenistanin Ashkabadista Moskovaan 4 800 kilometrin matkan 84 päivässä. Vaativa matka yli 300 kilometrin aavikon ylityksellä todisti käytännössä puhdasrotuisten ahaltekhevosten suorituskyvyn paremmuuden. Ratsastus kiinnitti huomion rodun tukalaan asemaan ja vakuutti päättäjät kantakirjan tärkeydestä, minkä ansiosta risteytyskokeiluista luovuttiin.
Vaikka ympäröivissä maissa, kuten Iranissa, on vielä jäljellä turkmeenihevosia, ahaltekhevosten kantakirja on ainoa todistetusti olemassa oleva, suljettu sekä tieteellisesti ja järjestämällisesti hallinnoitu kantakirja. Suljettu kantakirja tarkoittaa, että vain puhdasveriset yksilöt hyväksytään kantakirjaan. Vaikka alkuperäiseen ahaltekhevosten kantakirjaan on otettu joitakin hevosia, joilla on suvussaan englannintäysiveristä, näitä on sittemmin myös poistettu kantakirjasta ja siirretty ahaltekristeytysten kirjaan, josta ei oteta hevosia pääkantakirjaan. Nykyisin englannintäysiverisen osuus ahaltekhevosessa on enimmilläänkin yksittäisen prosentin luokkaa.
Neuvostoliitossa hevosten asema heikkeni 1950-luvulla maatalouden ja liikenteen koneistumisen myötä, ja ahaltekejäkin teurastettiin suurin määrin lihanjalostussuunnitelmien toteuttamiseksi. Jälleen rodun kasvatus jatkui erityisesti yksittäisten aktiivisten kasvattajien, kuten Terskin siittolassa ja sittemmin Dagestan-siittolassa toimineen Vladimir Shamborantin, toimesta. Ahaltekien menestyminen kilparatsastuksessa vahvisti rodun asemaa, mutta 1970-luvulle tultaessa jäljellä oli silti enää vain kolmisensataa hevosta. Vuonna 1973 kantakirja siirtyi Turkmenistanista valtiolliselle hevosjalostusorganisaatiolle VNIIK:lle, ja hevosten alkuperää alettiin testata järjestelmällisesti verikokeilla. Neuvostovaltioiden itsenäistymistä 1990-luvulla seuranneen taloudellisen sekaannuksen myötä monet valtionsiittolat ajautuivat taloudelliseen ahdinkoon, ja hevoskasvatuksessa tapahtui uusi romahdus. Tässä vaiheessa ahaltekejä oli kuitenkin alettu kasvattaa myös muualla maailmassa, kuten Euroopassa ja Yhdysvalloissa.
Ahaltekhevosen suljetussa kantakirjassa on nykyään noin 3 500 hevosta, joiden alkuperä varmistetaan muun muassa rutiininomaisesti ISAG-sertifioiduin DNA-kokein. Rotu on hajaantunut ympäri maailmaa. Eniten ahaltekhevosia on entisen Neuvostoliiton alueella, Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Lisäksi kantakirjaamattomia ja DNA-tutkimattomia hevosia on Turkmenistanissa noin 3 000 ja jonkin verran myös muissa Keski-Aasian maissa, kuten Iranissa. Perimätutkimusten perusteella ahaltekhevosten vähäinen lukumäärä ei ole vaikuttanut sen perimän monimuotoisuuteen, vaikka rodun yhtenäisyys näkyy esimerkiksi kesyhevosten polveutumista koskevissa DNA-tutkimuksissa ja lihassolututkimusten yhdenmukaisuutena.
Turkmenistanin hevoset poistuvat ahaltekkantakirjasta 2000-luvulla Vuonna 1991 itsenäistynyt Turkmenistan on valinnut ahaltekhevosen maan kansallissymboliksi. Vielä 2000-luvun taitteessa ahaltekkantakirjaan aktiivisesti osallistumaan pyrkinyt Turkmenistan ei ole kuitenkaan 1990-luvulta alkaen kantakirjannut hevosiaan, joten maan hevoskanta ei ole enää suurimmalta osaltaan ahaltekejä. Turkmenistanissa elää todennäköisesti edelleen hevosia, jotka on aikanaan kantakirjattu ahaltekkantakirjaan, ja osa maan uudemmastakin kasvatuksesta olisi luultavasti hyväksyttävissä siihen, mutta kantakirjausta ei voida tehdä ilman hevosten perimän luotettavaa testaamista. Tilanteesta tulee mahdollisesti pysyvä, sillä ajan kuluessa ja hevossukupolvien mennessä hevosten polveutumista ei pystytä enää riittävän luotettavasti todentamaan.
Vaikka rodun puhtaana säilyttämiseksi järjestetty vuoden 1935 ratsastus lähti liikkeelle Turkmenistanista, maan julkinen asenne on kääntynyt jokseenkin päinvastaiseksi tällä vuosikymmenellä. Esimerkiksi Turkmenistanin Yhdysvaltain lähetystön maata esittelevät sivut mainitsevat kuuluisana ahaltekinä toisen suljetun kantakirjan edustajan eli englannintäysiverisen l'Arc de Triomphe-laukkakisan voittajan "Dancing Brave" -hevosen. Turkmenistanin sisällä on ristiriitaisia näkemyksiä muun muassa poliittisen tilanteen johdosta siitä, onko hyväksyttävää jalostaa hevosia venäläisten hallinnoimaan ahaltekkantakirjaan tai ahaltekhevosesta nopeampaa risteyttämällä siihen englannintäysiveristä. Epäselvä tilanne on johtanut siihen, että hevoset ovat jääneet kantakirjan ulkopuolelle.
Turkmenistan on vuodesta 2010 pitäen isännöinyt kutsuvieraina eri puolilta maailmaa saapuneita aktiivisia ahaltekharrastajia ja -kasvattajia sekä erilaisten järjestöjen edustajia pyrkimyksenään perustaa rodun Turkmenistan-johtoinen kansainvälinen katto-organisaatio ja vakuuttaa ulkomaalaiset turkmenistanilaisten oikeudesta kantakirjaan. Näennäisestä avoimuudestaan huolimatta maa on melko eristäytynyt ja pyrkii myös kontrolloimaan tiedonvälitystä.
Vaikka maassa on aina arvosteltu Venäjän ja Neuvostoliiton hallintaa rotuun sen nimeä myöten, vielä 2010-luvun alussa Turkmenistan kampanjoi erityisen voimakkaasti pitäen rotua omanaan. Esimerkiksi vuonna 2011 kansainvälisessä lehdistössä levisi yleisesti tieto ahaltekien kauneuskilpailusta, joka "edistää taivaallisen kilpahevosen kunniaa maailmalla"Maailman ihmisiä, Turkmenistan perusti hevosten kauneuskilpailun, Helsingin Sanomat 8.2.2011, s. B3.. Viime aikoina Turkmenistan on kuitenkin käyttänyt hevosistaan korostetummin termiä turkmeeninhevonen.
Ominaisuudet
Ahalteket ovat itämaisista hevosista keskimäärin kookkaimpia ja nopeimpia, ja esimerkiksi ahaltekhevosten lihaksia ja ominaisuuksia on tutkittu paljon. Erityisesti tutkijoita on kiinnostanut hevosten luustolihakset ja niiden yhteys hevosten kestävyyteen ja suoriutumiseen sekä muut geneettiset ominaisuudet. Nykyaikaisiin WBFSH-kantakirjojen puoliverisiin verrattuna ne ovat kuitenkin enemmänkin pienehköjä yleisratsuja kuin mihinkään yksittäiseen kilparatsastuksen lajiin jalostettuja.
Rodun ihannerakenteen on määritellyt kansainvälinen ahaltekehevoskasvatusjärjestö MAAK. Sen mukaan rakenteeseen kuuluu kevytmuotoinen, pitkänomainen ja kuiva pää sekä leveä mutta siro leuka. Profiilin tulee olla suora tai otsasta kyömy. Silmien tulee olla kookkaat ja vinoon asentuneet sekä korvien sirot, liikkuvat ja korkealle asettuneet. Huulten sekä sierainten tulee olla sirot. Niskan tulee olla pitkä ja leveä. Hevosen pään tulee kiinnittyä kaulaan terävässä kulmassa.
Hevosen kaulan tulee olla poikkileikkaukseltaan pyöreä, korkealle asettunut, pitkä, taipuisa sekä muodoltaan suora tai joutsenkaula. Säkän tulee olla kookas ja lihaksikas sekä lavojen pitkät, hyvin kulmautuneet ja lihaksikkaat. Olkavarren tulee olla normaaliasentoinen ja lihaksikas. Rinnan tulee olla syvä, lapojen takaa levenevä ja muodoltaan ovaalimainen. Irtonaisten kylkiluiden tulee olla pitkät. Selän ja lanteen tulee olla tasaiset ja suhteellisen leveät, vaikka hienoinen liikapituus hyväksytään. Takaosan tulee olla pitkä ja leveä, ja sen tulee olla suorassa tai joskus hieman laskevassa kulmassa. Lihasten tulee olla vahvat sekä kiinnittyä pitkälle sääreen. Hännän tulee kiinnittyä alas ja syvälle, ja se voi olla tyvestään melkein jouheton.