Edvard Otto Wilhelm Gylling (; 30. marraskuuta 1881 Kuopio – 14. kesäkuuta 1938Lahti-Argutina 2001, s. 95. Kommunarka, Neuvostoliitto) oli suomalainen vasemmistolainen poliitikko ja tilastotieteilijä. Hän toimi Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen (SDP) kansanedustajana ja puoluejohdon jäsenenä, Helsingin yliopiston tilastotieteen dosenttina sekä vuoden 1918 sisällissodan aikana kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutettuna. Myöhemmin Suomen Kommunistiseen Puolueeseen (SKP) liittynyt ja Neuvostoliittoon asettunut Gylling oli Neuvosto-Karjalan hallituksen johtajana vuosina 1920–1935. Hänet vangittiin ja teloitettiin Stalinin vainoissa.
Elämänvaiheet Nuoruus ja virkaura Gylling syntyi ruotsinkieliseen sivistyskotiin.Metsämäki & Nisula 2006, s. 50–51. Hänen vanhempansa olivat piiri-insinööri Uno Alexander Gylling ja Eugenia Viktorina Klotilda Henriette Helsingius. Gylling varttui sukunsa omistamalla Kalmaan tilalla Ikaalisissa.Kalmaan kulttuurimaisema Valtakunnallisesti merkittävät kulttuurihistorialliset ympäristöt 1993 -luettelo, Museovirasto. Viitattu 28.2.2021. Hän avioitui vuonna 1906 Ikaalisten piirilääkärin tyttären Fanny Elisabeth Achrenin (1885–1944) kanssa. Heille syntyi kaksi tytärtä ja yksi poika.Jussila 2015, s. 16–20.
Gylling pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1900. Hänen luokkatovereitaan olivat muun muassa Otto Wille Kuusinen, Martti Kovero ja muutaman vuoden myös Sulo Wuolijoki. Gyllingin ja Kuusisen pitkä ystävyys saattoi alkaa jo tällöin.Jussila 2015, s. 46–47. Gylling valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1903 pääaineenaan maanviljelyksen kansantalous- ja tilastotiede ja harjoitti vuonna 1904 jatko-opintoja Berliinissä. Hän teki pro gradu -tutkielmansa maatyöläisten taloudellisista oloista Ikaalisten pitäjässä ja sai samalla ensikosketuksensa Suomen maaseudun sosiaalisiin ongelmiin. Gylling jatkoi saman aihepiirin tutkimista ja väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1909 aiheesta Suomen torpparilaitoksen kehityksen pääpiirteet Ruotsinvallan aikana. Väitöskirjasta on tullut myöhemmille Suomen torpparilaitoksen historian tutkijoille aiheen perusteos.Petri Jussila: Tilastomies torpparien asialla. Edvard Gyllingin maatalouspoliittinen ajattelu ja toiminta suurlakon ja sisällissodan välissä (väitöskirjan esittely) Viitattu 28.2.2021.
Maisteriksi valmistuttuaan Gylling kokosi vuosina 1904–1906 Vanhuus- ja työttömyysvakuutuskomitean toimeksiannosta suuren tilastollisen aineiston väestö-, invaliditeetti- ja tulosuhteista viidessä Etelä-Suomen kunnassa.Jussila 2015, s. 65–67. Tilastollisen päätoimiston virkaatekevänä toisena aktuaarina Gylling toimi vuosina 1908–1910. Tilastollisesta päätoimistosta hän siirtyi Tullihallituksen tilastollisen konttorin virkaatekevän konttorinkirjoittajan tehtävään vuonna 1910 ja saman laitoksen vt. aktuaariksi vuonna 1911. Helsingin kaupungin tilastokonttorin aktuaarina hän toimi vuosina 1911–1918.
Edellä mainittujen tehtäviensä ohessa Gylling oli myös Suomen liikemiesten kauppaopiston kansantalouden opettajana vuosina 1906–1907 ja ensimmäisen eduskunnan maatalousvaliokunnan sihteerinä vuoden 1907 valtiopäivillä. Tieteellisen uransa hän loi Helsingin yliopiston tilastotieteen dosenttina vuosina 1910–1918. Erkki Salomaan esittämän epäluotettavan tiedon mukaan Gyllingille tarjottiin myös professuuria sillä ehdolla, että hän luopuisi työväenliikkeestä.Jussila 2015, s. 211.
Poliittinen toiminta sosiaalidemokraattina Porvarillisesta perhetaustastaan huolimatta Gylling alkoi jo opiskeluaikanaan esiintyä työväenliikkeen kannattajana. Mahdollisesti pro gradu- ja väitöskirjatyöhön liittynyt tilattoman väestön tutkiminen käänsi hänen sympatiansa köyhälistön puolelle, mutta toisaalta hän saattoi valita tutkimusaiheensa jo aiemmin muotoutuneen poliittisen vakaumuksen vuoksi.Jussila 2015, s. 70–71, 74, 85–86. Syksyllä 1904 hän keräsi rahaa Kymintehtaan lakkolaisten tukemiseksi. Gylling liittyi lopulta sosiaalidemokraatteihin niin sanottujen marraskuun sosialistien joukossa vuoden 1905 suurlakon jälkeen. Hän vaikutti vuonna 1905 perustetussa Ylioppilaiden Sosialidemokraattisessa Yhdistyksessä sekä perusti yhdessä Kuusisen, Wuolijoen ja Yrjö Sirolan kanssa vuosina 1905–1908 ilmestyneen, marxilaista teoreettista pohdintaa sisältäneen Sosialistisen aikakauslehden ja toimi sen päätoimittajana koko sen ilmestymisen ajan.Jussila 2015, s. 86–90.
Gylling osallistui huhtikuussa 1906 yhtenä pääalustajana ensimmäiseen yleiseen torpparien edustajakokoukseen ja kuului sen jälkeen valtakunnalliseen torpparien keskustoimikuntaan SDP:n puoluehallinnon edustajana. Hänestä tuli jo varhain puolueensa johtava maatalousasiantuntija. Gylling omaksui puhdasoppista marxilaisuutta edustaneen Karl Kautskyn teorioihin perustuneen näkemyksen, jonka mukaan kapitalistinen pääoman keskittyminen hallitsi myös Suomen maatalouden kehitystä, mutta toisaalta hän kannatti useita SDP:n ohjelmallisia tavoitteita, jotka toteutuessaan olisivat lisänneet pientilojen määrää.
Gylling valittiin eduskuntaan toisissa eduskuntavaaleissa vuonna 1908, ja hän oli SDP:n kansanedustajana kolmeen eri otteeseen vuosina 1908–1909, 1911–1914 ja 1917.Salomaa 1967. Hänet valittiin joka kerralla Turun läänin pohjoisesta eli nykyisestä Satakunnan vaalipiiristä. Eduskunnassa Gylling erikoistui työväestön ja tilattoman väestön ongelmiin, jotka olivat hänelle myös tutkijana läheisiä. Hän toimi eduskunnan maatalousvaliokunnan, suuren valiokunnan, talousvaliokunnan ja ulkoasiainvaliokunnan jäsenenä, tarkastusvaliokunnan puheenjohtajana vuosina 1912–1913, toimitusvaliokunnan puheenjohtajana 1914, valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajana 1917 sekä eduskunnan pankkivaltuusmiesten puheenjohtajana 1918.
Gylling oli SDP:n puoluetoimikunnan jäsen vuosina 1913–1917 ja puolueen toinen varapuheenjohtaja vuosina 1917–1918, minä aikana työväenliike radikalisoitui huomattavasti. Gylling luonnosteli Kuusisen ja Oskari Tokoin kanssa vuoden 1917 eduskuntavaalien jälkeen laaditun ”Me vaadimme” -julistuksen.Jussila 2015, s. 236–239, 241, 244. Gylling kuului Kullervo Mannerin ja K. H. Wiikin kanssa Pietarissa joulukuun 1917 lopulla vierailleeseen SDP:n lähetystöön, jolle neuvostojohtaja V. I. Lenin antoi lupauksen Suomen itsenäisyyden tunnustamisesta kehottaen samalla suomalaisia vallankumoukseen.Suomen itsenäisyyden tunnustaminen Svinhuvfud: Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet -sivusto. Viitattu 28.2.2021. Lapsenlapsensa kertoman mukaan Gylling väitti myöhemmin tehneensä jo ennen lokakuun vallankumousta Helsingissä piileskelleen Leninin kanssa SDP:n johdon valtuutuksella salaisen suullisen sopimuksen, jonka nojalla Suomen sosiaalidemokraatit avustaisivat bolševikkeja tarjoamalla piilopaikkoja, apua rajanylityksiin sekä rahaa aseisiin, ja vastineeksi bolševikit tunnustaisivat Suomen itsenäisyyden, jos pääsisivät valtaan.Risto Lindstedt: ”Vaari ja vallankumous”, Suomen Kuvalehti 30/2009 (24.7.2009), s. 32–39.
Suomen sisällissota ja maanpako Sosiaalidemokraattien johtajista Gylling ja Wiik vastustivat johdonmukaisesti vallanottoa sisällissodan puhkeamiseen asti.Rinta-Tassi 1986, s. 88, 191. Gylling kuului tammikuussa 1918 SDP:n puoluetoimikunnan asettamaan jaostoon, joka pohti vallankumouksen aloittamista. Vielä 25. tammikuuta 1918 Gylling ja Wiik vaativat puoluetoimikunnassa päätöksen siirtämistä.Metsämäki & Nisula 2006, s. 53–56. Gylling halusi mieluummin yrittää ensin kaataa Svinhufvudin senaatin parlamentaarisin keinoin, sillä hänen johdollaan sosiaalidemokraatit olivat 15. tammikuuta esittäneet eduskunnalle kirjelmän, jossa senaatin syytettiin rikkoneen lakia ottamalla itselleen toimivaltuuksia, jotka 15. marraskuuta 1917 tehdyn päätöksen mukaan olisivat kuuluneet eduskunnalle. Eduskunta kuitenkin lykkäsi asian lopullista käsittelyä, eivätkä SDP:n muut johtajat enää halunneet jäädä odottamaan, vaan päättivät aloittaa aseellisen vallankumouksen.Aki Rasilainen: Oikeudellinen argumentointi politiikassa: Suomalaisen legalismin poliittinen historia, s. 286–288. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja N:o 257. Suomalainen lakimiesyhdistys, Helsinki 2004. Vaikka Gylling vastusti vallankumouksen aloittamista, hän suostui pian sisällissodan alettua liittymään punaisten hallitukseen ja toimi helmikuun alkupäivistä 1918 lähtien kansanvaltuuskunnan raha-asiainvaltuutettuna.Punaista Suomea johti kansanvaltuuskunta Svinhuvfud: Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet -sivusto. Viitattu 27.2.2021. Hän jatkoi samalla Suomen Pankin pankkivaltuuston puheenjohtajana.
Gylling neuvotteli kansanvaltuuskunnan edustajana 1. maaliskuuta 1918 solmitusta punaisen Suomen ja Neuvosto-Venäjän välisestä valtiosopimuksesta, jonka sisällöstä suuri osa liittyi valtioiden omaisuuksiin ja taloudellisiin intresseihin.Rinta-Tassi 1986, s. 421–427. Hän allekirjoitti sopimuksen Suomen nimissä yhdessä Oskari Tokoin kanssa.Baron 2007, s. 249. Kansanvaltuuskunnan järjestäytyessä huhtikuussa 1918 uudestaan Viipurissa Gyllingistä tehtiin elintarvikeasiain valtuutettu, diktaattori Kullervo Mannerin esikunnan kansliapäällikkö sekä punakaartien esikuntapäällikkö.Rinta-Tassi 1986, s. 474–477. Gylling vastusti kansanvaltuuskunnan pakoa,Rinta-Tassi 1986, s. 489–490. ja muiden valtuutettujen paetessa 25. huhtikuuta Viipurista Pietariin hän päätti viime hetkellä jäädä ainoana joukkojen luokse. Hän neuvotteli Viipurin taistelun viimeisten päivien aikana kaupungin piiritykseen osallistuneen saksalaisen eversti Ulrich von Colerin kanssa antautumisehdoista. Neuvottelut päättyivät tuloksettomina, sillä Coler vaati ehdotonta antautumista ja eikä katsonut voivansa antaa valkoisten puolesta mitään antautuneiden kohtelua koskevia takeita.
thumb|Albert Engströmin piirtämä karikatyyri Gyllingistä. Gylling onnistui piiloutumaan Viipurin kukistuessa. Hän piilotteli kaupungissa tuttaviensa avulla käyttäen piilopaikkoina ullakkoja ja jopa viemäreitä. Hän kaavaili ilmoittautuvansa viranomaisille, mutta luopui ajatuksesta pelätessään kuolemantuomiota. Gylling siirtyi Helsinkiin käyttäen henkilöllisyystodistuksena väärää passia, jonka mukaan hän oli Belgian konsulin hevosajuri. Helsingissä häntä piilottelivat kesän 1918 aikana muun muassa kapinasta sivussa pysyneet puoluetoverit Miina Sillanpää, Väinö Tanner ja Ivar Hörhammer. Lopulta Gylling onnistui siirtymään Turusta laivalla Tukholmaan syyskuussa 1918.Birth of Edward Alexandrovich Gylling, the first head of the Karelian labor commune Boris Jeltsinin presidentin kirjasto. Viiattu 28.2.2021. Tukholman suomalaiset punaiset olivat lähettäneet matkarahat, jotta Gylling, K. H. Wiik ja Valfrid Perttilä pääsisivät turvaan Ruotsiin.Saarela 1996, s. 107.Harjula 2006, s. 130. Ruotsissa Gylling alkoi toimia julkisesti. Suomen hallitus kaavaili vaativansa nootilla Ruotsia luovuttamaan hänet Suomeen tuomittavaksi, mutta noottia ei lähetetty, sillä ruotsalaiset pitivät Gyllingiä poliittisena pakolaisena.
Gylling oleskeli Ruotsissa vuosina 1918–1920. Hän oli siellä ilmestyneen vasemmistolaisen Viesti-lehden avustaja sekä toimituskunnan jäsen vuonna 1919 ja kirjoitti artikkeleita Tukholmassa ilmestyneeseen vasemmistososiaalidemokraattiseen Zimmervald-lehteen. Vuonna 1919 Gylling edusti Ruotsiin paenneita Suomen punaisia Kööpenhaminassa pidetyssä neljän Pohjoismaan sosialististen puolueiden ja ammatillisten järjestöjen kokouksessa. Hän alkoi toimia myös Suomen Kommunistisen Puolueen (SKP) Ruotsin-toimiston johtajana. Gylling suunnitteli Suomeen kohdistuvia toteutumattomia sotilaallisia operaatioita, joilla punaiset olisi palautettu takaisin valtaan. Hän vaikutti suomalaisten kommunistien Ruotsissa perustamassa Skandinavian vallankumouskomiteassa, jonka yhteydessä toimi myös Suomen punaisen kaartin Ruotsin pataljoona.Harjula 2006, s. 183–184.
Ura Neuvostoliitossa