Pahan ongelma eli teodikean ongelma on Jumalaan liittyvä teologinen ja uskonnonfilosofinen ongelma. Ongelma esitetään yleensä jumalauskon vastattavaksi seuraavassa muodossa: jos Jumala on täydellisen hyvä, hän haluaa poistaa pahan, jos hän on kaikkivaltias, hän pystyy poistamaan pahan. Paha on kuitenkin olemassa, joten Jumala ei voi olla samaan aikaan kaikkivaltias ja kaikkihyvä.
Ongelma
Varhaisimman tunnetun pahan ongelman muotoilun esittivät antiikin epikurolaiset. Lactantius kuvasi argumentin seuraavasti:
Pahan ongelman nimitys teodikea (kreikan sanoista theos jumala, dike oikeudenmukaisuus) on peräisin Gottfried Leibnizin teoksesta Théodicée vuodelta 1710. Teodikea merkitsee jumalan hyvyyden puolustamista pahan olemassaolosta huolimatta.Hick 1992, s. 55.
Vastauksia
Juutalais-kristillisessä teologiassa eräs mahdollinen vastaus perustuu Raamatun kertomukseen syntiinlankeemuksesta. Jumala ei poista pahuutta, koska Jumala on antanut ihmiselle vapaan tahdon: ihminen on vapaa tekemään niin kuin haluaa ja valitsemaan itse kuinka elämänsä elää. Ihminen rikkoi Jumalaa vastaan paratiisissa ollessaan maistamalla hedelmää hyvän ja pahan tiedon puusta, minkä seurauksena ihminen oppi erottamaan hyvän ja pahan. Tästä syystä ihminen karkotettiin paratiisista ja sai joitain muitakin vitsauksia kannettavakseen.
Esimerkiksi kirkkoisä Augustinus katsoi, että paha on vain hyvän puutetta; paha ei ole olemassa itsestään. Samoin pahuus on seurausta siitä, että ihmiset kääntyvät pois hyvästä. Näin pahan alkuperä on ihmisten vapaassa tahdossa.
Ortodoksinen teologi Kallistos Ware kirjoittaa kirjassaan myös ”hyvän ongelmasta”: siitä, että on pahan ongelma, seuraa, että on myös hyvän ongelma.
Yksi vastaus maailmassa ilmenevään pahuuteen liittyy siihen, että tämä maailma on puutteineenkin paras mahdollinen. Tätä ehdotti esimerkiksi Leibniz. Taustalla on ajatus siitä, että toimiakseen maailmassa on välttämättä tiettyjä ongelmia. Esimerkiksi jos ajatellaan, että lapsi ei saa kärsiä, niin joudutaanko ihmisen vapautta rajoittamaan merkittävästi? Saako lapsi koskea pistorasiaan, josta seuraa mahdollista kärsimystä. Vai pitäisikö Jumalan rajoittaa tätä mahdollisuutta? Tai missä iässä (jos lapsi ei saa kärsiä) kärsimys olisi oikeutetumpaa?
Kristinuskossa on myös korostettu vastauksien sijaan kärsimyksen kestämistä, voittamista ja lohdutusta. Jumala on vastuussa luomastaan maailmasta, mutta Jumala on myös Hän joka vapahtaa. Jumala suostuu luomansa maailman ehtoihin ja kärsii itse Kristuksessa. Kärsivän Kristuksen katsominen auttaa kärsivää.
1900-luvun teologisessa keskustelussa yleinen linja on ollut, että jo Leibnizin esillä pitämä ja Alvin Plantingan tarkemmin analysoima vapaan tahdon arvoon nojaama vastaus onnistuu vastaamaan teodikea-ongelman loogiseen puoleen. On siis loogisesti mahdollista, että on paljon pahaa ja kaikkivaltias ja hyvä Jumala, mikäli vapaa tahto – josta pahuus juontuu – on niin arvokasta, että se ikään kuin kuittaa kaikki pahat seurauksensa. Erillinen kysymyksensä on, onko tämä lopullinen ratkaisu ongelmaan, vaikka se vaikuttaakin loogisesti pätevältä. Vastaus ei selitä pahuutta, joka ei vaikuta intentionaaliselta, kuten luonononnettomuuksien aiheuttamaa kärsimystä tai huonon tuurin aiheuttamia onnettomuuksia. Plantinga on kirjoittanut, että nämäkin asiat saattaisivat olla aiottuja, mikäli niiden takana ovat saatanalliset voimat, kuten jo Augustinus arveli.
Katso myös Filosofian lohdutus Jumalan rakkauden ilmestys Marian ylistyslaulu Kärsimyksen ongelma Muistiinpanoja surun ajalta Spe salvi Vaitiolo (romaani)
Lähteet
Kirjallisuutta
Aiheesta muualla
Pihlström, Sami: Pahan ongelma ei ole vain älyllinen ongelma: huomioita pragmatistisesta antiteodikeasta. Areiopagi.fi, Vieraskynä, 11.4.2017.
Luokka:Argumentit jumalan olemassaoloa vastaan Luokka:Kristillinen teologia Luokka:Uskonnonfilosofian aiheet Luokka:Synti kristinuskossa Luokka:Seulonnan keskeiset artikkelit