thumb|Lohjan kirkon pohjapiirros. Asehuone alapuolella eteläsivulla, sakasti yläpuolella eli pohjoissivulla. Vasemmalla läntinen sisäänkäynti, itäpäässä oikealla kuori ja kuori-ikkuna. Lohjan Pyhän Laurin kirkko on Lohjan seurakunnan keskiaikainen harmaakivikirkko. Kirkko on Suomen suurin keskiaikainen pitäjänkirkkoGardberg, s. 87. Se on vuonna 2003 tehdyn laajan dendrokronologisen tutkimushankkeen mukaan rakennettu suunnilleen vuosien 1470 ja 1490 välisenä aikana.Hiekkanen, 2007, s. 445 Sisätilojen kalkkimaalaukset ajoittuvat piispa Arvid Kurjen aikaan (1510–1522). Lohjan Pyhän Laurin kirkko ja Hattulan Pyhän Ristin kirkko ovat Suomen merkittävimpiä kuvakirkkoja, ja niitä pidetään sisarkirkkoina niiden runsaiden maalausten vuoksi. Kirkko on omistettu diakoni pyhälle Laurentiukselle eli pyhälle Laurille, joka kärsi marttyyrikuoleman.
Kirkko kuuluu Museoviraston vuonna 2009 määrittelemiin valtakunnallisesti merkittäviin rakennettuihin kulttuuriympäristöihin. Ympäristöön kuuluvat muun muassa 1950-luvulla rakennettu seurakuntatalo sekä keskiaikaisella paikallaan oleva Lohjan pappila, jonka nykyisin Lohjan museona toimiva päärakennus on 1800-luvun lopulta.
Puukirkkovaihe Kivikirkkoa on edeltänyt puukirkkoja, joista ensimmäinen rakennettiin seurakunnan perustamisen jälkeen 1230- tai 1240-luvulla. Puukirkoista tai niiden tarkasta sijaintipaikasta ei ole olemassa tietoja. Rahalöytöjen ajoituksen perusteella on kuitenkin pidetty mahdollisena, että puukirkko olisi ollut ennen 1300-lukua toisaalla.Hiekkanen, 2007, s. 444 On myös oletettu, että kivikirkko olisi rakennettu puukirkon ympärille, kuten eräissä kirkoissa tiedetään tehdyn.
Kirkkorakennus thumb|left|Sisäänkäynti kirkkomaalle ja asehuoneen kautta kirkkoon. Vinosti oven yläpuolella näkyy ulkosaarnastuoli. Kirkko on säilynyt kohtalaisen hyvin alkuperäisenä, mutta erityisesti 1800-luvulla tehtyjä korjauksia on pyritty entistämään oletettuun aiempaan asuun, ja yleisilmeen perusteella kirkko on ajoitettavissa myöhäiskeskiaikaan. Dendrologinen tutkimus vuodelta 2003 vahvistaa rakennusajankohdan suunnilleen vuosiin 1470–1490.
Kirkko on ulkomitoiltaan 40,3 × 22,3 metriä, ja kirkkosalin pinta-ala on noin 670 neliömetriä. Se on siten Suomen keskiaikaisista pitäjänkirkoista suurin. Seinien korkeus, 11,0–12,5 metriä, ja sivulaivoja korkeampi keskilaiva korostavat sisätilan avaruutta. Kirkon katonharjan korkeus on 34 metriä. Kaikista Suomen keskiaikaisista kivikirkoista Lohjan Pyhän Laurin kirkko on kolmanneksi suurin Naantalin kirkon ja Turun tuomiokirkon jälkeen. Kolmilaivaisessa runkohuoneessa on vain neljä pilariparia, mikä lisää tilan tuntua, sillä kaksi ensimmäistä pilariväliä ovat merkittävästi pitempiä kuin kolmas.
1800-luvun alussa kirkossa pidettiin katselmus, ja siinä edellytettyjä korjaustöitä toteutettiin vuonna 1805. Korjausten yhteydessä ikkunoiden muoto muutettiin ja papinovi muurattiin umpeen. Kirkossa tehtiin merkittävät restaurointityöt 1966–1968, jolloin muun muassa papinovi avattiin ja ikkunat palautettiin papinoven perusteella arvioituun keskiajan muotoon. Kirkon päädyissä olevat kivipinnalle tehdyt tiilikoristeet edustavat samaa tyyppiä.
Sisätilat thumb|Lohjan kirkon sisätiloja. thumb|200px|Intendentinkonttorin arkkitehdin Jean Wiikin suunnittelema saarnastuoli vuodelta 1845. thumb|220px|left|Seinämaalaus Lohjan Pyhän Laurin kirkossa. Kuvassa näkyvät kirkon penkit, jotka edelsivät Pirkko Stenrosin 1960-luvulla suunnittelemia nykyisiä penkkejä. Oikealla keskellä vihkiristi. Keskiaikaisia sivualttareiden paikkoja on löydetty useita, mutta pääalttarin etsinnät eivät ole tuottaneet tulosta. Sakaristossa on ollut alttari vielä 1600-luvulla, samoin asehuoneesta on löytynyt viitteitä alttarista. Keskiajan veistoksista ja alttarikaapeista ei ole kovin paljon säilynyt. Yksi niistä on Pyhää Laurentiusta esittävä veistos noin vuodelta 1400. Suuren krusifiksin valmistumisajankohdaksi arvioidaan 1400-luvun loppu, ja todennäköisesti se on tehty Turussa. Sakaristoon on talletettu kaivauksista löytynyt pahoin vahingoittunut osa Pyhää Martinusta esittävästä puuveistoksesta. Ikkunoissa on keskiajalla ollut sittemmin hävinneitä lasimaalauksia.Hiekkanen, 2007, s. 449 Kirkkoon saatiin uusi saarnastuoli noin 1650, jolloin kuoriin tehtiin muutoksia ja samalla vanha, mahdollisesti keskiaikainen, saarnastuoli siirrettiin sakastiin. Nykyinen saarnastuoli on vuodelta 1845, ja sen on suunnitellut Jean Wiik intendenttikonttorista. Keskiaikainen alttarikaappi on poistettu uuden alttarilaitteen tieltä 1662, jolloin rakennettiin uusi alttari. Nykyinen alttari kaiteineen on Pirkko Stenrosin suunnittelema ja vuodelta 1987. Runsaasti esineitä on kadonnut todennäköisesti erityisesti 1800-luvun alun siivousinnossa.Lohjan kirkko, s. 271
Toukokuussa 2026 kirkkoon lahjoitettiin Pyhää Stefanosta esittävä todennäköisesti 1400-luvulla valmistettu puuveistos. Veistos oli poistettu Lohjan Pyhän Laurin kirkosta 1800-luvulla ja päätynyt yksityisomistukseen.
Kirkon pohjoisseinällä on Margareta Capsian maalaama alttaritaulu, jonka lahjoitti vuonna 1738 kirkkoherra Gregorius Arctopolitanus. Kruunut ovat kaikki lahjoituksia, kaksi Laakspohjan kartanon omistajalta ja tämän tyttäreltä, yksi Liivinmaan kuvernööriltä Claes Tottilta.
Kirkossa on ollut käytössä ehtoolliskalustoa Viipurin maaseurakunnan kirkosta, josta tuotiin myös silkkinen messukasukka vuodelta 1735.
Urut on rakentanut 1985 Urkurakentamo Veikko Virtanen, samoin kuoriurut vuodelta 1986. Urkujen arkkitehtoninen muotoilu ja urkulehteri ovat arkkitehti Ola Laihon käsialaa.
Seinämaalaukset thumb|Lohjan kirkon asehuoneen holviin maalattu kuva, jossa noita lypsää paran avustamana lehmää. Vieressä toinen nainen kirnuaa voiksi vierellään olleen paran varastamaa maitoa. Kirkon kaikilla seinillä sakaristoa ja asehuonetta myöten on maalauksia, ja ne kuuluvat kansallisiin kulttuuriaarteisiin. Kirkon maalaukset on mahdollisesti lahjoittanut Raaseporin käskynhaltijana 1490–1513 toiminut Tönne Erikinpoika Tott, jonka vaakuna on ollut kirkossa aiemmin olleessa lasimaalauksessa. Seinien maalaukset peitettiin kalkkimaalilla 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa valoisuuden lisäämiseksi. Runkohuoneen holvienkin maalauksia kirkkoherra vaati peitettäväksi, kun "joku kurja tuhertaja [on] muinaisina aikoina – – liannut kirkon korkeat holvit". Niitä ei kuitenkaan peitetty. Suhtautuminen muuttui, ja 1886 kaikki maalaukset otettiin esiin. Työtä johti Emil Nervander, ja työn aikana maalaukset voitiin ajoittaa 1510-luvulle kuori-ikkunan vieressä olevan piispa Arvid Kurkeen viittaavan vaakunan perusteella. Vanhat maalaukset vahvistettiin voimakkain värein.
Nervanderin restaurointi Nykytutkimus on huomauttanut, että Nervanderin ”restaurointi” 1800-luvulla aiheutti suurta tuhoa Suomen keskiaikaisissa kirkoissa. Nervanderin kovakouraiset menetelmät maalausten paljastamisessa johtivat alkuperäisen maalin tuhoutumiseen ja hilseilyyn ympäri seiniä. Tuohon aikaan Nervander noudatti myös ajattelutapaa, jonka mukaan vaurioituneet maalaukset tuli maalata uudelleen ehjän näköisiksi. Nervander yksinkertaisesti maalasi niiden päälle tai käytti mielikuvitustaan täyttääkseen puuttuvat kohdat, mikä peitti tai tuhosi pysyvästi niiden alla olleet alkuperäiset keskiaikaiset maalikerrokset. Tämä on johtanut siihen, että suuri osa siitä, mitä vierailijat nykyään Lohjan kirkossa näkevät, on 1800-luvun tulkintaa, joka on tehty suoraan säilyneiden keskiaikaisten fragmenttien päälle.Immonen, Visa (2010). ”Medievalisms with a Difference: Estonia and the Finnish Pre-War Tradition of Antiquarian Art History” (englanniksi). Kunstiteaduslikke Uurimusi (Tallinna) 19 (3/4). Luettu 19 toukokuuta 2026.
Niemen restaurointi Maalaukset entistettiin uudelleen 1950-luvulla, jolloin työtä johti konservaattori Oskari Niemi. Nämä työt rahoitettiin myyntikampanjoin ja lahjoituksin.Hiekkanen, 2007, s. 446 Niemen toteuttaman projektin päätavoite oli päinvastainen: tehdä 1800-luvun restauroinnin aiheuttamat vahingot tekemättömiksi. Nervander oli muuttanut freskoja perustavanlaatuisesti lisäämällä maalauksiin voimakkaita, omavaltaisia oljypohjaisia värejä ja tummia ääriviivoja. Niemi raaputti pikkutarkasti maalia pois, sekä vaalensi tai poisti kemiallisesti suuren osan Nervanderin raskaista päällemaalauksista paljastaakseen niiden alla olleet aidot, 1510-luvulta peräisin olevat maalikerrokset.Hanka, H. (2001). ”Restoration of Medieval Wall Paintings in Finland — History, Philosophy, and Practice”. Taidehistoriallisia tutkimuksia (Jyväskylän yliopisto): s. 22, 45–63.
Koska Nervanderin 1880-luvun maalikerros oli 70 vuoden aikana sitoutunut kemiallisesti hauraaseen, kalkkipitoiseen ja keskiaikaiseen al secco -pohjustukseen, 1800-luvun maalin poistoprosessi vei usein mukanaan myös alkuperäiset 1500-luvun pigmentit. Nykykonservaattorit huomauttavat, että pyrkiessään kuorimaan pois Nervanderin ”valheellista” historiaa 1950-luvun projekti tuli vahingossa ohentaneeksi ja kuluttaneeksi pysyvästi sitä vähää alkuperäistä keskiaikaista materiaalia, jota oli jäljellä. Nykyisten konservointitieteilijöiden kenties teknisin kritiikki kohdistuu 1950-luvulla käytettyihin kemiallisiin aineisiin. Seuraavien vuosikymmenten aikana nämä 1900-luvun puolivälin kemikaalit ovat vanhenneet huonosti, mikä on toisinaan saanut 1950-luvun fiksatiivikerroksen takana olevan alkuperäisen keskiaikaisen laastin murenemaan ja hilseilemään irti sisältäpäin.
Vihkiristit Maalaukset esittävät erityisesti ihmishahmoja ja tapahtumia. Kirkossa on säilynyt kaikki 12 vihkiristiä, jollaiset oli tapana maalata keskiajan kirkkoihin.
Sakasti ja asehuone thumb|200px|left|Kirkon kellotapuli. Vieressä Laakspohjan kartanon hautakappeli, jonka Magnus Ehrnrooth rakennutti 1824. Hänen lisäkseen siihen on haudattu hänen puolisonsa Christina von Morian sekä kihlakunnan kirjuri Gustaf Bohm. thumb|left|200px|Yrjö Rosvallin 1934 suunnittelema unohdettujen vainajien muistomerkki kirkon eteläseinustalla asehuoneen vieressä. Kivisakasti on rakennettu samaan aikaan kuin nykyinen kirkko, mutta se valmistui kuitenkin ensin. Se on suhteellisen kookas, sillä se on suhteutettu runkohuoneen kokoon. 1490-luvulla valmistunut ulkoisesti vaatimaton asehuone on myös kookas, mutta siinä ei ole päätykoristetta. Viistosti oven yläpuolella on ulkosaarnastuolin aukko, jollainen on monissa Varsinais-Suomen ja Hämeen kirkoissa mutta Uudellamaalla vain Lohjalla ja Sipoon kirkossa. Ulkosaarnastuoliin on käynti sisältä asehuoneen lounaisnurkan portaista.Lohjan kirkko, s. 37
Kellotapuli Kellotapulin kivinen alaosa on peräisin keskiajalta. Yläosa on rakennettu saksalaisen rakennusmestarin Johann Friedrich Schultzin johdolla noin vuonna 1740. Tapulin kolmesta kellosta vanhin, keskikokoinen, on valettu Tallinnassa 1594, suurin vuonna 1624 Lohjalla ja pienin 1740 Tukholmassa. Suurimman arvellaan valetun vanhemmasta haljenneesta kellosta saadusta materiaalista ja kruunun avustuksena saadusta 400 kilon rautaerästä.
Hautausmaa thumb|200px|Lohjan kirkko, sankarihaudat.Kunnia kaikkensa antaneille uhrinsa kalleimman antaneille, kunnia heille uskollisille kuoloon asti! Kun hautausmaan todettiin vähitellen käyneen ahtaaksi sen jälkeen, kun kirkon alle hautaaminen 1783 kiellettiin, sitä on laajennettu useita kertoja vuodesta 1825 lähtien, viimeksi 1945.Lohjan kirkko, s. 115 Sen jälkeen on perustettu uudet hautausmaat Virkkalaan sekä Metsolaan, jossa on arkkitehti Erik Bryggmanin suunnittelema siunauskappeli.