Niilo Antti Johannes Yli-VainioTräff 1978, s. 15 (23. helmikuuta 1920 Alahärmä – 16. marraskuuta 1981 Espanja) oli suomalainen helluntailainen saarnaaja, evankelista ja kirjailija. Hän oli yksi Suomen tunnetuimmista helluntailaisista saarnaajista 1970-luvun lopulla ja 1980-luvun alussa.
Yli-Vainio oli toiminut helluntailiikkeen piirissä saarnaajana noin 30 vuotta ennen kuin hänen toimintansa sai valtakunnallista julkisuutta vuonna 1977. Erityisesti Lapualla järjestetyt kokoukset keräsivät suuria yleisömääriä ja saivat runsaasti huomiota lehdistössä, radiossa ja televisiossa. Kokouksiin liittyivät sairaiden puolesta rukoileminen ja niin sanotut kaatumisilmiöt. Yli-Vainio itse tulkitsi nämä uskonnollisen vakaumuksensa mukaisesti Jumalan toiminnaksi, kun taas julkisuudessa ilmiöille esitettiin myös muita selityksiä.
Yli-Vainio oli sodanjälkeisen Suomen tunnetuin tunnustuskuntien rajat ylittänyt saarnaaja. Hänen uransa jakautuu paikallisten helluntaiseurakuntien evankelistana ja saarnaajana toimimisen kauteen 1947–1977 sekä valtakunnallisten suurkokousten julistajan kauteen 1977–1981.
Varhainen elämä ja sota-aika thumb|right|Perhekuva Varkaudessa vuodelta 1959. Yli-Vainio syntyi Alahärmässä 23. helmikuuta 1920 jääkärivääpeli Emil Yli-Vainion ja Saima Yli-Vainion (o.s. Vesterbacka) perheeseen. Hänen kerrotaan olleen vaarassa kuolla synnytykseen, mutta paikalla olleen isoäidin kerrotaan olleen vakuuttunut, että poika ei kuole, vaan hänestä tulee pappi. Hän oli perheen neljästä lapsesta ensimmäinen. Hän vietti varhaislapsuutensa Alahärmän Eskolan kylässä. Kouluaikoina Yli-Vainio sairasti usein vakavasti.Träff 1978, s. 11, 14–17
Nuorena Yli-Vainio työskenteli muun muassa apteekkarin apulaisena ja tämän jälkeen patruunatehtaalla, jossa työskenteli myös hänen tuleva puolisonsa Linnea. He avioituivat kesällä 1940.Träff 1978, s. 48 Yli-Vainioiden perheeseen syntyi viisi lasta: Aino, Antti, Leevi, Ruut ja Eeva.
Jatkosodan aikana Yli-Vainio palveli lääkintätehtävissä Itä-Karjalassa.Träff 1978, s. 51. Vetäytymisvaiheen aikana kranaatinsirpale osui hänen oikeaan käsivarteensa, minkä jälkeen hän joutui sotasairaalaan.Träff, s. 55–56
Sodan jälkeen Yli-Vainio ei päässyt takaisin entiseen työpaikkaansa patruunatehtaalle. Hän perusti tämän jälkeen puusepänverstaan, joka menestyi niin, että hän pystyi palkkaamaan myös työntekijöitä.Träff 1978, s. 58–60
Saarnaajan ura Kääntymys ja saarnaajaksi ryhtyminen
Yli-Vainion puoliso Linnea teki uskonratkaisun vuonna 1945. Niilo Yli-Vainio teki oman uskonratkaisunsa Uuno Lahtisen kokouksessa 26. tammikuuta 1946, ja saman vuoden kesällä hänet kastettiin upotuskasteella.
Yli-Vainio aloitti helluntaiherätyksen saarnaajana vuonna 1947. Hänen ensimmäisiä kokouksiaan järjestettiin Pohjanmaalla Soinissa. Kokouksissa laulettiin virsiä, minkä jälkeen Yli-Vainio saarnasi ja esitti lopuksi kuulijoille kutsun henkilökohtaiseen uskonratkaisuun.Saari 1983, s. 9–11.
Saarnaajantyö ja sairaudet Yli-Vainion perhe muutti hänen työnsä vuoksi useita kertoja eri puolille Suomea sekä Ruotsiin. Vuonna 1955 perhe muutti Alajärvelle, missä Yli-Vainio osallistui uuden rukoushuoneen rakentamiseen. Samoihin aikoihin hän sairastui vakavasti. Hänellä todettiin 35-vuotiaana sydämen laajentuminen ja sepelvaltimon vioittuminen, ja lääkärintodistuksessa hänet määriteltiin täysin työkyvyttömäksi.Träff 1978, s. 120–123Saari 1983, s. 63–65.
Yli-Vainio kertoi myöhemmin parantuneensa sydänsairaudestaan. Kokemus vaikutti hänen myöhempään uskonnolliseen ajatteluunsa ja toimintaansa.Kuinka voisin pelastua?, Ristin Voitto 1978, s. 13–14,
Hän jatkoi saarnaajantyötään muun muassa Varkauden helluntaiseurakunnassa ja Imatran helluntaiseurakunnassa. Marraskuussa 1962 hän siirtyi Helsingin Malmin Saalem-seurakuntaan. Yli-Vainiolla todettiin vuonna 1967 syöpä, minkä vuoksi hän joutui leikkaukseen. Leikkauksessa poistettiin osa perä- ja paksusuolesta.
Yli-Vainio toimi vuosina 1967–1970 työntekijänä Boråsin suomalaisessa Golgata-seurakunnassa, joka tunnettiin vuodesta 1968 nimellä Suomalainen helluntaiseurakunta. Hän kävi puhumassa myös Gävlessä, Köpingissä, Sundsvallissa, Södertäljessä, Upplands Väsbyssä, Västeråsissa ja Örebrossa. Vuosina 1970–1971 hän työskenteli Södertäljen helluntaiseurakunnassa.Ruotsin suomenkielisen helluntaiherätyksen historia, s. 124, 128, 187, 225, 283, 302–303, 309, 339, 362, 372
Södertäljestä lähdettyään Yli-Vainio toimi vuonna 1972 Espoon Matinkylän seurakunnan saarnaajana. Vuonna 1973 hän muutti Vaasaan.Saari 1983, s. 25. Uupumuksen vuoksi hän joutui myöhemmin vetäytymään Vaasan helluntaiseurakunnan saarnaajan tehtävistä.Saari 1983, s. 20.
Vuonna 1976 Yli-Vainio oli työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta jatkoi julistustyötä. Hän hankki talon synnyinseudultaan Alahärmän Voltista ja muutti Vaasasta sinne. Hänen puolisollaan Linnealla oli samana vuonna todettu kasvain, jota hoidettiin leikkauksella.Saari 1983, s. 21.
Australian matka ja toiminnan muutos Syksyllä ja alkutalvella 1976 Yli-Vainio kärsi uupumuksesta ja koki saarnaajantyönsä olevan päättymässä. Häntä vaivasi myös se, ettei hänen vuonna 1956 kokemansa näky suuresta hengellisestä herätyksestä ollut hänen mielestään toteutunut.Saari 1983, s. 21–28.
Yli-Vainio sai kutsun Australiaan henkilöiltä, jotka olivat tutustuneet häneen hänen Ruotsissa pitämissään kokouksissa.Saari 1983, s. 30. Hän matkusti Australiaan 18. joulukuuta 1976 ja vietti siellä seitsemän viikkoa. Yli-Vainio osallistui Australiassa suureen konferenssiin. Hän palasi Suomeen helmikuun puolivälissä 1977.Saari 1983, s. 32, 61, 83
Yli-Vainio kuvasi Australiassa kokemaansa hengellistä muutosta myöhemmin "uudeksi voiteluksi". Australian-matkan jälkeen hän piti kokouksia Turussa ja Jyväskylässä sekä matkusti Tukholmaan, Södertäljeen ja Boråsiin.Saari 1983, s. 88–89
Lapuan herätys (1977–) Yli-Vainion toiminnan tunnetuin vaihe alkoi vuonna 1977. Lapuan urheiluhallista muodostui toiminnan keskuspaikka, jossa Yli-Vainio ja Matti Takala järjestivät viikoittaisia kokouksia. Tilaisuuksiin saapui ihmisiä eri puolilta Suomea.
Yli-Vainion ympärille syntynyt herätys ylitti seurakunta- ja kirkkokuntarajoja. Lehdistö sekä radio- ja televisiokanavat seurasivat toimintaa laajasti. Harri Heino kuvasi Yli-Vainion ympärille muodostunutta liikettä "eräänlaiseksi uushelluntailaisuudeksi".
Kokouksissa korostuivat evankeliointi, henkilökohtaiseen uskonratkaisuun kehottaminen ja sairaiden puolesta rukoileminen. Tilaisuuksissa kerrottiin tapahtuvan parantumisia ja muita karismaattisiksi tulkittuja ilmiöitä.
Erityistä huomiota herättivät niin sanotut kaatumiset rukousjonoissa. Lehdistössä ilmiötä selitettiin muun muassa hypnoosilla ja silmänkääntötempuilla. Yli-Vainio itse torjui nämä selitykset ja tulkitsi tapahtumat uskonnollisen vakaumuksensa mukaisesti. Hän kertoi myöhemmin, etteivät kaatumiset olleet hänen suunnittelemiaan ja että ilmiö oli aluksi pelästyttänyt hänet.
Yli-Vainion saarnatyylin kuvattiin muuttuneen aikaisempaa enemmän armoa ja Jumalan rakkautta painottavaksi. Kokouksissa hän korosti Jumalan rakkautta, anteeksiantoa ja henkilökohtaisen uskon merkitystä.
Toiminta Suomessa ja ulkomailla right|thumb|300px|Niilo Yli-Vainio Lapuan Betania-seurakunnan rukoushuoneen vihkiäisissä joulukuussa 1950. Yli-Vainio sai työtoverikseen Alpo Rengon, jonka kanssa hän kiersi eri puolilla Suomea. Hän vieraili vuonna 1977 Ruotsissa ja Norjassa sekä vuonna 1978 Keniassa, Bangladeshissa ja Japanissa.
Yli-Vainion julkisen toiminnan aikana vuosina 1977–1981 helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvoi noin 6 000 hengellä. Hänen toimintansa vaikutti myös helluntailiikkeen ulkopuolella. Karismaattisiin ilmiöihin myönteisesti suhtautuneet luterilaiset järjestivät Yli-Vainion kokouksia muistuttavia tilaisuuksia, joissa rukoiltiin muun muassa sairaiden puolesta.Saari 1983, s. 91, 164–167, 173, 215, 252–253, 266. Yli-Vainion liikkeen vaikutuksesta useat viihdemaailman kuuluisuudet kertoivat kääntymyksestään uskoon.
Yli-Vainion suhtautuminen luterilaisiin muuttui hänen loppuvuosinaan aikaisempaa myönteisemmäksi. Hän korosti, ettei pyrkinyt siirtämään luterilaisia uskoon tulleita helluntaiseurakuntiin.Saari 1983, s. 91, 164–167, 173, 215, 252–253, 266.
Olutmarssi Yli-Vainio osallistui myös alkoholipoliittiseen keskusteluun. Hän pyrki vaikuttamaan keskioluen myyntiin ja organisoi Helsinkiin eduskuntatalolle ja Senaatintorille suunnatun mielenosoituksen, jonka tavoitteena oli palauttaa keskioluen myynti Alkon myymälöihin."Marssittiin, olutta vastaan." s. 222 kirjasta Saarnaaja
Niin sanottu olutmarssi järjestettiin 13. syyskuuta 1980. Eri puolilta Suomea saapui Helsinkiin osallistujia muun muassa erikoisjunilla. Tapahtumaan osallistui noin 10 000 ihmistä. Vetoomuksen eduskunnan puhemiehelle Johannes Virolaiselle luovutti sosiaalineuvos Jarl Jarkka. Yli-Vainion lisäksi tapahtuman taustalla olivat vapaakristilliset seurakunnat ja raittiusjärjestöt.
Evankelis-luterilainen kirkko ei osallistunut tapahtumaan virallisesti, vaikka yksittäisiä kirkon edustajia oli mukana. Yli-Vainio pettyi kirkon johdon haluttomuuteen osallistua hankkeeseen. Julkisuudessa marssia arveltiin myös vaalitoiminnaksi, jonka takana olisivat olleet SMP:n ja Kristillisen liiton toimijat. Olutmarssi sai myös kannustustusta Aamulehdessä, jossa Jouko Tyyri totesi alkoholiongelman pahaksi ja toivoi tempaukselle menestystä..
Yhteiskuntakritiikki Yli-Vainio kertoi havainneensa julkisen toiminnan kaudellaan johtajien ja poliitikkojen etäisyyden kansan elämästä. Hän kuvasi erityisesti ihmisten ruokajonojen pituutta sekä ihmisten yhteydenottoja, joista ilmenivät ihmisten tuska ja rikkinäisyys kärsimysten, toivottomuuden, sairauksien, avioerojen, pelkojen ja kipujen keskellä. Yli-Vainion vakaa käsitys oli, että jokaiselle sukupolvelle ja ajalle tarvitaan mies julistamaan evankeliumia.
Paikkoja, joissa Yli-Vainio saarnasi sekä piti kokouksia Lähde: Saarnaaja – Taistelut, testamentti ja päiväkirjat, Mauno Saari, sivut 279–454, wsoy, Suomessa
Lapua Kokkola Ilmajoki Helsinki Savonlinna Pietarsaari Tapiola Oulu Oulainen Kouvola Vaasa Turku Tampere Alajärvi Mikkeli
Jyväskylä Rovaniemi Ivalo Nokia Espoo Heinola Kemi Tornio Hakalehto Lappeenranta Kälviä Kotka Pori Seinäjoki
Kuopio Joensuu Lahti Hämeenlinna Keuruu Salo Kangasala Ristiina Kuusamo Varkaus Karhula Raahe Lohja Vantaa (Korso)
Iisalmi Nastola Pirkkala Isokyrö Lapinlahti Järvenpää Virrat Vammala (Sastamala) Nivala Karvia Suonenjoki Valkeakoski Kankaanpää Mäntyharju
Ulkomailla
Ruotsi Norja Itävalta Alankomaat Ranska Saksa Espanja Israel
Uruguay Chile Brasilia Venäjä Uusi-Seelanti Irak Yhdysvallat Argentiina
Costa Rica Kenia Thaimaa Singapore Tahiti Japani Australia Hongkong
Kanada Puola Formosa Sveitsi Englanti Filippiinit Tanska
Suhtautuminen Yli-Vainion toimintaan Yli-Vainion toiminta herätti keskustelua Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Osa kirkon edustajista suhtautui toimintaan kriittisesti, kun taas toiset arvioivat kokousten vaikutuksia myönteisemmin. Erityisesti kokouksissa tapahtuneet kaatumiset herättivät keskustelua niiden luonteesta ja selityksistä.
Myös lehdistö käsitteli Yli-Vainion toimintaa laajasti. Erkki Petmanin mukaan uutisoinnissa kiinnitettiin paljon huomiota muun muassa uhrilahjojen määriin, kirja- ja kasettimyyntiin sekä siihen, selittyivätkö kaatumiset hypnoosilla tai fyysisellä vaikuttamisella.Petman, Erkki: Vai ei Jumala paranna?, s. 7. Ristin Voitto, 1979. Suomen Viikkolehti, 23.11.1977Kotimaa 8.11.1977Kouvolan Sanomat 29.10.1977Apu-lehti 24.11.1977
Yli-Vainio itse kiisti parantavansa ihmisiä omalla voimallaan ja katsoi mahdollisten parantumisten olevan Jumalan toimintaa.
Toiminnan tutkimus Matti A. Miettinen tutki Yli-Vainion kokouksia lääketieteellis-psykologisesta näkökulmasta yhteistyössä Yli-Vainion kanssa. Tutkimuksessa tarkasteltiin muun muassa kokouksiin osallistuneiden uskonnollisia kokemuksia ja heidän ilmoittamiaan parantumisia.