Aimo Ilmari Kanerva (19. tammikuuta 1909 Lahti – 16. joulukuuta 1991 Helsinki) oli suomalainen kuvataiteilija, taidemaalari ja professori.
Elämäkerta Kanerva aloitti opintonsa Taideteollisessa keskuskoulussa, jossa hän opiskeli vuosina 1931–1934. Hän jatkoi opintoja Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa vuosina 1934–1935 ja asevelvollisuuden suoritettuaan vuonna 1937. Kanervan opinnot päättyivät kuitenkin äkillisesti, sillä hän oli eri linjoilla koulun rehtorin Uuno Alangon kanssa. Taidekoulun jätettyään Kanerva oli Eemu Myntin oppilaana Laihialla ja Vaasassa.
Kanerva haavoittui vatsaan talvisodan viimeisinä päivinä 1940. Hänen vuodesta 1934 alkaen käyttämänsä työhuone Kaivopuiston rannassa olleessa vanhassa kylpylärakennuksessa tuhoutui jatkosodan suurpommituksissa vuonna 1944. Jatkosotaan hän osallistui eri puolilla Itä-Karjalaa. Hänellä oli jonkin verran mahdollisuus myös maalata. Kontupohjassa hän teki Lahden taidemuseossa olevan Omakuvan, joka on yksi monista omistakuvista. Toinen, vuodelta 1969, on sijoitettu Firenzen Uffizi-gallerian kokoelmiin.
Taiteellisen ensiesiintymisensä Aimo Kanerva teki vuonna 1933 kouluaikana järjestetyssä Reputettujen näyttelyssä, joka oli mielenosoitus Suomen taideakatemian Helsingin Taidehalliin kokoamaa, reputettujen vanhoillisena pitämää näyttelyä vastaan. Tämä Reputettujen näyttely antoi alkusysäyksen niin sanotulle Lokakuun ryhmälle, johon Kanerva liittyi jäseneksi kuitenkin vasta vuonna 1945. Hän toimi ryhmässä aktiivisesti aina vuoteen 1951 saakka, joskin hän tunsi kuuluvansa henkisesti tuohon suomalaisten ekspressionistien ydinryhmään pidempäänkin.
Kanerva edusti Suomea Venetsian biennaalissa vuonna 1960. Vuonna 1953 hän oli jäsenenä Sylvi Kekkosen johtamassa kulttuurivaltuuskunnassa, joka vieraili Kiinassa tuon vuoden keväällä.Timo Soikkanen, Henna Lohento ja Pekka Lähteenkorva: Sylvin matkassa: yksityiset päiväkirjat Kiinasta, s. 16. Helsinki: Otava, 2020. .
Aimo Kanerva on haudattu Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäelle.
Kanervan ensimmäinen puoliso oli Veera Karin Arpalahti (1917–1978Terhikki Hakli: Hautakammiosta sateenvarjoon. Hietaniemen hautausmaan Taiteilijainmäen hautamuistomerkkien kertoma s. 40, pro gradu) vuodesta 1950 ja toinen Aulikki Pallasmaa vuodesta 1984.Aimo Kanerva. Biografisk lexikon för Finland
Teoksia Impilahden rotkoja, 1940 Kristus, Ristiinnaulittu, 1947 Hiirenvirnoja, 1962 Omakuva, 1969
Huomionosoitukset Helsinki-palkinto 1965 Kalevala-seuran tunnustuspalkinto 1971, 1989 Kuvataideliiton tunnustuspalkinto 1974 Suomen Kulttuurirahaston tunnustuspalkinto 1978 Kuvataiteen valtionpalkinto 1982 Pro Finlandia 1958 Suomen valkoisen ruusun 1 luokan ritarimerkki 1963 Suomen valkoisen ruusun komentajamerkki 1983 Commendatore dell'Ordine al Merito della Repubblica Italiana, 1984 Professorin arvo ja nimi 1969
Lähteet
Suomen kuvataiteilijat -verkkomatrikkeli Kuvataiteilijat 1986. Suomen taiteilijaseura 1987, Aimo Kanerva – Suomalaista maisemaa etsimässä, teksti Mika Waltarin, W+G 1977, Aimo Kanerva: vesivärimaalauksia 1933–1983 Helsingin taidehallissa 5.4.–24.4.1983 / näyttelyluettelo. 1983:
Viitteet
Kirjallisuutta Pekka Suhonen, Aimo Kanervan akvarellien maailma; Ars: Suomen taide 6. 1990 E. Kruskopf, Sodanjälkeinen kuvataide vuoteen 1960 J. Boulton Smith, Modern Finnish Painting and Graphic Art. London 1970 The Dictionary of Art 17. New York 1996 Soili Sinisalo, Aimo Kanerva; Ekspressionisteja 1940-luvulta / näyttelyluettelo. 1983 Lokakuun ryhmä – Oktobergruppen : 1933–1951 / näyttelyluettelo. 1987 L. Peltola, Kansallista modernismia U. Pallasmaa, Aimo Kanerva ja maiseman eksistenssi // Taide-lehti 6/1987 T. Valjakka, Aimo Kanerva / näyttelyluettelo. 1987
Aiheesta muualla
Aimo Kanervan muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
Luokka:Suomalaiset taidemaalarit Luokka:Ekspressionistit Luokka:Pro Finlandia -palkitut Luokka:Vuonna 1909 syntyneet Luokka:Vuonna 1991 kuolleet