New York Giants on vuonna 1925 perustettu amerikkalaisen jalkapallon ammattilaisjoukkue, joka pelaa National Football Leaguessa NFL:ssä. Giants kuuluu National Football Conferencen NFC East -divisioonaan. Joukkue pelaa kotiottelunsa MetLife Stadiumilla East Rutherfordissa New Jerseyssä ja jakaa stadionin New York Jetsin kanssa.
Giants perustettiin vuonna 1925, ja joukkue aloitti samana vuonna pelaamisen National Football Leaguessa (NFL). Liigaan tuli tuolloin viisi uutta joukkuetta, joista Giants on ainoa edelleen toiminnassa oleva.
Giantsin omistuksessa on NFL:n mittakaavassa poikkeuksellista jatkuvuutta, sillä Mara-suku on ollut mukana seuran omistuksessa keskeytyksettä siitä lähtien, kun Tim Mara perusti Giantsin vuonna 1925.
Giantsin pitkän historian tunnetuimpiin pelaajiin kuuluvat 1980-luvun tukimies Lawrence Taylor, jota pidetään yhtenä NFL-historian merkittävimmistä tukimiehistä, ja 2010-luvun pelinrakentaja Eli Manning, joka johti joukkueen kahteen Super Bowl -mestaruuteen.
Giants on voittanut kahdeksan NFL-mestaruutta. Neljä niistä tuli ennen Super Bowl -aikakautta vuosina 1927, 1934, 1938 ja 1956.
Giants voitti Super Bowl -mestaruudet kausilla 1986 (Super Bowl XXI), 1990 (Super Bowl XXV), 2007 (Super Bowl XLII) ja 2011 (Super Bowl XLVI).
New York Giants oli vuonna 2025 Forbesin arvion mukaan maailman neljänneksi arvokkain urheiluseura 10,1 miljardin dollarin arvolla.
Historia
Perustaminen ja varhaiset vuodet (1925–1930)
New York Giantsin pitkä historia kytkeytyy suoraan yhdysvaltalaisen ammattilaisjalkapallon NFL:n varhaisvuosiin. Irlantilaistaustainen Timothy Mara tuli vaatimattomista oloista ja elätti itsensä muun muassa vedonlyöntivälittäjänä. Vuonna 1925 Mara hankki New Yorkin NFL-franchising-oikeuden 2 500 dollarilla, joka toimi lähtölaukauksena Giantsin perustamiselle. Myöhemmin Pro Football Hall of Fameen valitun Maran perustama joukkue on liigassa poikkeuksellisesti pysynyt hänen sukunsa omistuksessa koko historiansa ajan.
NFL oli tuolloin vasta muutaman vuoden ikäinen ja pyrki laajentumaan maan suurille markkina-alueille. Maran perustama Giants osoitti jo ensimmäisellä kaudellaan New Yorkin metropolialueen markkinapotentiaalin. Joulukuussa 1925 yli 70 000 katsojaa saapui Polo Groundsille seuraamaan Giantsin ja Chicago Bearsin ottelua. Bearsissa pelasi tuolloin Red Grange, joka oli yksi aikansa tunnetuimmista amerikkalaisen jalkapallon pelaajista.
Vuonna 1926 Chicago Bearsin Red Grangen johtama ryhmittymä oli perustamassa uutta American Football Leaguea kilpailijaksi NFL:lle, ja jonka AFL-joukkue New York Yankees pyrki haastamaan Giantsin New Yorkin markkinoilla.
Kilpaileva liiga jäi kuitenkin lyhytikäiseksi ja lopetti toimintansa vain yhden kauden jälkeen. NFL ja New York Giants puolestaan sementoivat asemansa Yhdysvaltojen urheilumaailmassa.
Kolmannella kaudellaan vuonna 1927 Giants voitti ensimmäisen NFL-mestaruutensa puolustuksen johdolla. Joukkue päästi 13 ottelussa yhteensä vain 20 pistettä. Puolustuksen keskeisiin pelaajiin kuului tackle Steve Owen. Owenista tuli Giantsin päävalmentaja vuonna 1930, ja hänen pitkä kautensa joukkueen johdossa aloitti menestysvaiheen seuran historiassa.
Steve Owen ja Giantsin nousu huipulle (1931–1953)
Steve Owen otti Giantsin päävalmentajan tehtävät vastuulleen vuonna 1931 ja johti joukkuetta aina vuoteen 1953 asti. Hänen kaudellaan Giants vakiintui NFL:n kärkijoukkueiden joukkoon. Kun NFL jakoi joukkueensa vuonna 1933 ensimmäistä kertaa kahteen divisioonaan, Giants sijoitettiin Eastern Divisioniin.
Vuosina 1933–1946 Giants voitti Eastern Divisionin kahdeksan kertaa sekä NFL-mestaruudet vuosina 1934 ja 1938. Menestys vakiinnutti Giantsin aseman yhtenä NFL:n alkuaikojen johtavista joukkueista.
NFL:n varhaisvuosina pelaajien roolit erosivat huomattavasti nykyisestä. Sama pelaaja saattoi pelata kentällä sekä hyökkäyksessä että puolustuksessa ja lisäksi ottaa vastuulleen lisäpiste- ja kenttämaalitilanteet. Nyky-NFL:ssä hyökkäyksen, puolustuksen ja erikoisjoukkueiden pelaajat on eriytetty täysin omiksi pelaajaryhmikseen.
Aikakauden tunnetuimpiin Giants-pelaajiin kuuluivat center-linebacker Mel Hein ja monipuolinen halfback Ken Strong. Hein pelasi hyökkäyksessä centerinä ja puolustuksessa linebackerina. Giantsin historiassa häntä kuvataan 60-minute regular -pelaajaksi, sillä hän pelasi käytännössä koko ottelun läpi sekä hyökkäyksen että puolustuksen tehtävissä. Hein pelasi Giantsissa 15 kautta eikä jäänyt urallaan pois yhdestäkään ottelusta. Hänet valittiin NFL:n arvokkaimmaksi pelaajaksi vuonna 1938, jolloin Giants voitti NFL-mestaruuden.thumb|220px|New York Giants vuonna 1934.Strong puolestaan juoksi, toimi pelinrakentajana ja pelasi puolustuksessa. Hän teki 17 pistettä Giantsin 30–13-voitossa vuoden 1934 mestaruusottelussa, josta tuli yksi NFL:n varhaisen historian tunnetuimmista peleistä. Giants kohtasi kauden siihen asti voittamattoman Chicago Bearsin jäisellä Polo Groundsilla. Giantsin pelaajat vaihtoivat kesken ottelun talviolosuhteisiin paremmin sopineisiin koripallokenkiin ja käänsivät pelin toisella puoliajalla edukseen. Giantsin voiton myötä ottelu tuli tunnetuksi nimellä Sneakers Game.
Owen tunnettiin myös pelillisten ratkaisujen kehittäjänä. Giants käytti Owenin aikana muun muassa Umbrella Defense -puolustusjärjestelmää. Owen oli mukana kehittämässä myös A-formation-hyökkäystä sekä nyky-NFL:n tyylistä kahden kokoonpanon järjestelmää, jossa hyökkäys- ja puolustuspelaajat on eriytetty omiin pelaajaryhmiinsä.
Owen jätti päävalmentajan tehtävät kauden 1953 jälkeen. Hänen 153 otteluvoittoaan päävalmentajana ovat edelleen Giantsin seurahistorian ennätys.
Giants NFL:n eliitissä (1954–1963)
Jim Lee Howell aloitti Giantsin päävalmentajana vuonna 1954. Howellin johdolla Giants palasi NFL:n huipulle vuonna 1956, jolloin joukkue voitti liigan mestaruuden murskaamalla Chicago Bearsin loppuottelussa 47–7. Howellin alaisuudessa valmennusryhmässä työskentelivät hyökkäyksestä vastannut Vince Lombardi ja puolustuksesta vastannut Tom Landry.
thumb|left|160px|Frank Giffordin tulokaskortti.
Molemmista tuli myöhemmin NFL-historian tunnetuimpia päävalmentajia. Lombardi rakensi Green Bay Packersista 1960-luvun mestaruusjoukkueen, ja Landrysta tuli Dallas Cowboysin ensimmäinen päävalmentaja vuonna 1960.
Kentällä joukkueen keskeisiin pelaajiin kuuluivat muun muassa keskushyökkääjä (halfback) Frank Gifford ja tukimies Sam Huff. Gifford valittiin NFL:n vuoden pelaajaksi mestaruuskaudella 1956.
Giants pysyi NFL:n kärkijoukkueena koko 1950-luvun lopun ja 1960-luvun alun. Vuosina 1956–1963 se eteni NFL:n mestaruusotteluun kuusi kertaa ja voitti Eastern Conferencen mestaruuden kuudesti. NFL-mestaruus jäi kuitenkin vuoden 1956 jälkeen saavuttamatta.
Aikakauden tunnetuin ottelu pelattiin vuonna 1958 Baltimore Coltsia vastaan. Giants johti liigan mestaruusottelua neljännellä neljänneksellä, mutta Colts tasoitti pelin ja voitti NFL:n historian ensimmäisen jatkoajalle edenneen pudotuspeliottelun 23–17.
NBC:n valtakunnallisesti televisioimaa mestaruusottelua seurasi noin 45 miljoonaa katsojaa, mikä oli NFL:n siihenastinen ennätys. The Greatest Game Ever Played -nimellä tunnetun ottelun on katsottu vauhdittaneen ammattilaisjalkapallon nousua kansalliseen suosioon Yhdysvalloissa.
Vaikeat vuosikymmenet ja uuden nousun alku (1964–1982)
Giantsin pitkä menestyskausi päättyi vuonna 1964. Vielä vuotta aiemmin joukkue oli pelannut NFL:n mestaruudesta, mutta kaudella 1964 Giants voitti vain kaksi ottelua. Seuraavien lähes kahden vuosikymmenen aikana joukkue jäi jatkuvasti liigan kärjen ulkopuolelle. Vuosina 1964-1980 Giants ei päässyt pudotuspeleihin kertaakaan, ja vain kaksi kautta päättyi voitolliseen saldoon.oikea|pienoiskuva|220x220px|Notre Damen ja Armyn välinen ottelu Giantsin Yankee Stadiumilla vuonna 1969.Aikakauteen mahtui silti yksittäisiä valonpilkahduksia. Menestystä saavuttanut Pelinrakentaja Fran Tarkenton siirtyi Giantsiin vuonna 1967 ja toi hyökkäykseen liikkuvuutta ja vaarallisuutta, mutta joukkue ei hänenkään aikanaan yltänyt pudotuspeleihin. Vuonna 1970 Giants voitti yhdeksän ottelua ja jäi vain niukasti pudotuspelien ulkopuolelle. Yksi aikakauden tunnetuimmista hetkistä syntyi vuonna 1978 Philadelphia Eaglesia vastaan. Giants oli käytännössä varmistanut voiton, mutta ottelun lopussa pelinrakentaja Joe Pisarcik yritti ojentaa pallon keskushyökkääjä Larry Csonkalle. Pallo putosi maahan, ja Eaglesin Herman Edwards poimi pallon nurmelta ja juoksi touchdownin. Tappio jäi historiaan nimellä The Fumble ja nousi symboliksi Giantsin 1970-luvun vaikeuksille. Tapaus vauhditti myös muutoksia seuran johdossa.
Käänne alkoi vuonna 1979, kun George Young palkattiin Giantsin general manageriksi. Samana vuonna joukkue varasi ensimmäisellä kierroksella pelinrakentaja Phil Simmsin. Kaksi vuotta myöhemmin Giants käytti vuoden 1981 varaustilaisuuden toisen varausvuoron linebacker Lawrence Tayloriin. Taylor voitti tulokaskaudellaan sekä NFL:n vuoden puolustavan tulokkaan että vuoden puolustavan pelaajan palkinnon ja muutti nopeasti Giantsin puolustuksen ilmeen.
Kaudella 1981 Giants voitti runkosarjan viimeisessä ottelussaan Dallas Cowboysin jatkoajalla 13–10 ja varmisti ensimmäisen pudotuspelipaikkansa sitten vuoden 1963. Pudotuspeleissä Giants voitti Philadelphia Eaglesin 27–21. Divisioonakierroksella sen pudotti 38–24 sittemmin Super Bowl XVI -mestaruuden voittanut San Francisco 49ers. Pelaajien lakon lyhentämällä kaudella 1982 Giants jäi pudotuspelien ulkopuolelle saldolla 4–5. Kauden jälkeen Ray Perkins jätti päävalmentajan tehtävät.
Bill Parcells ja Super Bowl -mestaruudet (1983–1990) Bill Parcells nousi Giantsin päävalmentajaksi vuonna 1983. Ensimmäinen kausi oli vaikea, ja joukkue jäi NFC Eastin viimeiseksi saldolla 3–12–1. Seuraavana vuonna Parcells palautti Phil Simmsin aloittavaksi pelinrakentajaksi, ja Giants nousi nopeasti takaisin pudotuspelijoukkueeksi. Kaudella 1984 joukkue voitti yhdeksän ottelua ja kaudella 1985 kymmenen. vasen|pienoiskuva|307x307px|Giants-puolustus vuoden 1985 pudotuspeleissä. Uuden nousun perustana oli erityisesti puolustus, joka tunnettiin nimellä Big Blue Wrecking Crew. Sen tärkeimpiin pelaajiin kuuluivat Lawrence Taylor, Harry Carson, Carl Banks ja Leonard Marshall. Taylor nousi koko NFL:n hallitsevaksi puolustuspelaajaksi, ja vuonna 1986 hänet valittiin koko liigan arvokkaimmaksi pelaajaksi. Giants päätti saman kauden runkosarjan saldolla 14–2.
Pudotuspeleissä joukkue murskasi divisioonakierroksella San Francisco 49ersin 49–3 ja voitti NFC:n loppuottelussa Washington Redskinsin 17–0. Super Bowl XXI -ottelussa Giants voitti Denver Broncosin 39–20 ja saavutti seurahistoriansa ensimmäisen Super Bowl -aikakauden mestaruuden. Giantsin pelinrakentaja Phil Simms valittiin ottelun arvokkaimmaksi pelaajaksi.
Giants pysyi vahvana myös mestaruuden jälkeen. Kaudella 1989 joukkue voitti 12 ottelua, ja vuonna 1990 se aloitti kauden kymmenellä peräkkäisellä voitolla ja päätti runkosarjan saldolla 13–3. Simms loukkaantui loppukaudesta, jolloin varapelinrakentaja Jeff Hostetler nousi aloittajaksi. NFC:n loppuottelussa Giants katkaisi San Francisco 49ersin kahden peräkkäisen Super Bowl -mestaruuden sarjan voittamalla 15–13.
Vuonna 1991 Super Bowl XXV:ssä Giants kohtasi Buffalo Billsin, jonka nopeatempoinen K-Gun-hyökkäys oli ollut yksi NFL:n tehokkaimmista. Giantsin puolustuksen koordinaattori Bill Belichick rakensi otteluun uuden puolustussuunnitelman, jossa joukkue käytti ajoittain jopa kuutta puolustavaa takakenttäpelaajaa ja vain kahta puolustuksen linjamiestä. Tarkoituksena oli hidastaa Billsin syöttöhyökkäystä ja estää sitä hallitsemasta ottelun tempoa.
Giants voitti ottelun 20–19 ja saavutti seurahistoriansa toisen Super Bowl -mestaruuden. Ottelu ratkesi, kun Billsin Scott Norwoodin viime hetken kenttämaalipotku meni ohi. Belichickin alkuperäinen ottelun puolustussuunnitelma on myöhemmin asetettu näytteille Pro Football Hall of Fameen.