Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira () on keskikokoinen paimenkoira. Hollanninpaimenkoirasta on kolme karvamuunnosta: lyhytkarvainen, karkeakarvainen ja pitkäkarvainen.
Vuosina 2020–2025 Suomessa syntyi pitkäkarvaisia hollanninpaimenkoiran pentuja noin viisikymmentä vuosittain.
Ulkonäkö Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira on sopusuhtainen ja lihaksikas koira. Karva on koko rungossa pitkää, suoraa ja karkeaa, sen alla on villava pohjavilla. Päässä, korvissa, raajojen etuosassa ja käpälissä on lyhyttä sekä tiheää karvaa. Eturaajojen takaosassa on hapsut, hännän tulee olla tuuhea, takaraajoissa pitkät karvat muodostavat housut. Karvapeitteen väri on aina brindle eli juovikas. Brindlessä voi olla mustia juovia keltaisella pohjalla (gold brindle) tai harmaalla pohjalla (silver brindle). Musta maski on toivottava. Uroksen säkäkorkeus on 57–62 cm ja nartun 55-60 cm, korkeuteensa nähden koiran tulee olla painoltaan sopusuhtainen. Rungon pituuden ja korkeuden suhde toisiinsa tulee olla 9:10. thumb|Hopea- ja kultabrindle ovat rodun hyväksytyt värit.
Luonne ja käyttötarkoitus Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira on lempeä ja tottelevainen. Sillä on tyypillinen paimenkoiran luonne, ja se on erittäin aktiivinen. Aktiivisuutensa vuoksi koira tarvitseekin paljon kaikenlaista toimintaa ja liikuntaa, muuten se voi alkaa purkaa energiaansa epätoivottuna toimintana, kuten kodin tuhoamisena ja hillittömiin mittasuhteisiin paisuvana vahtimisena.
Hollanninpaimenkoira soveltuu hyvin erilaisiin tehtäviin. Alkujaan sitä on käytetty maatilan monissa tehtävissä; paimentamaan, vahtimaan pihaa ja vetämään kärryjä. Nykyisin sitä käytetään muun muassa haku-, jälki-, viesti- sekä rauniokoirana. Myös agility- ja toko-koiria löytyy. Hollanninpaimenkoira on luonteensa puolesta mainio harrastus- ja työkoira. Pitkäkarvainen muunnos on vuosien saatossa kuitenkin ollut enemmän näyttelykoira kuin muut muunnokset, ja siksi sen käyttöominaisuudet eivät usein ole yhtä voimakkaat kuin muilla karvamuunnoksilla. Hollanninpaimenkoirilla on Suomessa palveluskoirakoeoikeudet.
Alkuperä Hollanninpaimenkoira on yksi hollantilaista alkuperää olevista roduista, joka oli alkujaan puhtaasti työkoira. NHC eli Nederlandse Herdershonden Club perustettiin Hollannissa vuonna 1898. Hollanninpaimenkoiran pitkäkarvainen muunnos ehti jo kadota, mutta se on elvytetty maalaiskoiria ja lyhytkarvaisia hollanninpaimenkoiria käyttäen toisen maailmansodan jälkeen. Vuonna 1984 rotuun risteytettiin belgianpaimenkoira tervuerenia kahden pentueen verran, ja kyseisistä pennuista ja niiden jälkeläisistä neljässä polvessa puhutaan F-koirina, jotka rekisteröitiin Hollannissa VRH-rekisteriin ja Suomessa ne kuuluivat ER-rekisteriin. Nykyisin näiden risteytyskoirien jälkeläiset ovat jo puhtaassa rekisterissä. Muunnoksen geenipoolin lisäämiseksi rotuun on käytetty lyhytkarvaista hollanninpaimenkoiraa 2000-luvulla viiden pentueen verran. Näistä yhdistelmistä kolme on tehty Suomessa.
Ensimmäinen Suomeen tuotu hollanninpaimenkoira oli pitkäkarva, ja se tuotiin vuonna 1989, mutta rekisteröitiin vasta seuraavan vuoden puolella. Ensimmäinen pentue Suomessa syntyi vuonna 1994. Hollannin jälkeen Suomessa on maailman eniten pitkäkarvaisia hollanninpaimenkoiria.
Suomen Hollanninpaimenkoirat ry on merkitty yhdistysrekisteriin vuonna 1994 ja se toimii Suomen Palveluskoiraliiton alaisuudessa. Rotua harrastavan yhdistyksen statuksen Suomen Hollanninpaimenkoirat ry sai vuonna 2003.
Terveys pienoiskuva|Pitkäkarvainen hollanninpaimenkoira Rodun keskimääräinen elinikä on noin yhdeksän vuotta, kun tarkastellaan vuosina 2010–2025 kuolleita rodun edustajia. Tyypillisimmät kuolinsyyt ovat vanhuus, syöpäsairaudet sekä lopetus käyttäytymishäiriöiden takia. Pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran tyypillisimpiä terveysongelmia ovat muun muassa lonkkaniveldysplasia, osteokondroosi, muutamat silmäsairaudet ja kilpirauhasen vajaatoiminta.
Luuston sairauksista huolestuttavin on lonkkaniveldysplasia. Noin 78 %:lla pitkäkarvaisista hollanninpaimenkoirista on terveet lonkat (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla A tai B), kun taas kohtalaista tai vaikeaa lonkkaniveldysplasiaa esiintyy vain noin 2 %:lla rodun edustajista (Suomen Kennelliiton arvosteluasteikolla D tai E). Eriasteista kyynärniveldysplasiaa esiintyy vain noin 2 %:lla rodun edustajista.
Erilaisista silmäsairauksista rodulla esiintyy ylimääräisiä ripsiä (distichiasis) ja hieman harvinaisemmin myös keratiittia ja plasmoomaa. Hollanninpaimenkoiran PEVISA-ohjelmassa on pakollinen lonkkakuvauslausunto, kyynärkuvauslausunto, selkälausunto ja silmälausunto.
Osteokondroosi on rustonalaisen luutumisen paikallinen häiriö, jota esiintyy erityisesti massiivisilla roduilla. Tyypillisin esiintymispaikka on olkanivel, mutta osteokondroosia voi esiintyä myös muissa nivelissä. Pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla on seulontatutkimuksissa havaittu joitain olkanivelen osteokondroositapauksia.
Pitkäkarvaisilla hollanninpaimenkoirilla esiintyy jonkun verran kilpirauhasen vajaatoimintaa. Sairauden taustalla on usein autoimmuuniperäinen kilpirauhasen tulehdus. Rodun jalostussuosituksissa on kilpirauhasarvojen mittaus verikokeen avulla.
Yleisellä tasolla sisäsiittoisuus lisää sairastavuutta ja heikentää rodun elinvoimaa. Pitkäkarvaiset hollanninpaimenkoirat ovat keskimääräistä koirarotua sisäsiittoisempia. Geenitutkimuksessa vähiten sisäsiittoisen koirarodun sisäsiittoisuusluku oli hieman alle 10 %. Täysin eri sukulinjoista peräisin olevien serkusten jälkeläisen sisäsiittoisuusluku on 6,25 % ja täyssisarusten jälkeläisellä luku on vastaavasti 25 %, joka on melkein sama, mitä keskimääräisellä koirarodulla on havaittu geenitutkimuksissa. Pitkäkarvaisen hollanninpaimenkoiran jälkeläisen luku on geenitutkimuksissa ollut jopa 40 %.
Katso myös
Saksanpaimenkoira Belgianpaimenkoira tervueren Tšekinpaimenkoira
Lähteet
Suomen Hollanninpaimenkoirat ry KoiraNet-jalostustietojärjestelmä
Viitteet
Aiheesta muualla NHC, Hollannin rotuyhdistys VVHH, Hollannin uudempi rotuyhdistys
Luokka:FCI 1 Lammas- ja karjakoirat (paitsi sveitsinpaimenkoirat) Luokka:Paimenkoirat Luokka:Alankomaalaiset koirarodut