Wolverhampton Wanderers Football Club on englantilainen jalkapalloseura Wolverhamptonista. Joukkueen lempinimi on Wolves. Kaudella 2026–2027 se pelaa Englannin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla Mestaruussarjassa pudottuaan sinne kauden 2025–2026 päätteeksi.
Historia Perustaminen ja alkuvuodet St. Luken koulussa Blakenhallissa ryhdyttiin pelaamaan jalkapalloa silloisen rehtorin Harry Barcroftin aloitteesta 1870-luvun puolessavälissä. Varsinaisen seuran perustivat opettajat Jack Baynton ja Jack Brodie nimellä St. Luke's FC vuonna 1877. Alusta asti mukana oli myös seuran ensimmäinen varsinainen manageri, John Addenbrooke. Samoihin aikoihin paikallisen krikettijoukkueen Blakenhall Wanderersin eräät jäsenet innostuivat pelaamaan jalkapalloa. 1879 St. Luke's FC yhdistyi Wanderersin jalkapallojaoston kanssa ja tämä seurafuusio nimettiin Wolverhampton Wanderersiksi.
Uusi seura sai innostuneen vastaanoton alueella ja jäsenmäärä kasvoi nopeasti. Wolverhampton Wanderers osallistui ensimmäisen kerran Englannin FA Cupiin vuonna 1883 ja on yksi vuonna 1888 käynnistyneen Englannin liigan alkuperäisestä kahdestatoista perustajajoukkueesta. 1889 Wolves pelasi ensimmäisen kerran FA Cupin finaalissa häviten niihin aikoihin suvereenisti englantilaista jalkapalloa hallinneelle Preston North Endille 0–3. Samana vuonna joukkue muutti Dubley Roadilta nykyiselle kotiareenalleen Molineuxille. Joukkueen alkuvuosien maineikkain pelaaja oli puolustaja Charlie Mason, joka ensimmäisenä Wanderers-pelaajana edusti Englannin jalkapallomaajoukkuetta kolmesti vuosina 1887–1890.
Joukkue menestyi liigan alkutaipaleella varsin hyvin ollen kolmen ensimmäisen kauden aikana neljän parhaan joukossa, mutta alkuvuosinaan Wolves oli enemmänkin vahva cup-joukkue. 1893 Wolves saavutti ensimmäisen suuren voittonsa päihittämällä Evertonin Manchesterin Fallowfieldillä pelatussa cup-loppuottelussa 1–0. Jälleen kolme vuotta myöhemmin 1896 seura eteni loppuotteluun asti, mutta Sheffield Wednesday osoittautui paremmaksi 2–1-lopputuloksella. Cupmenestysvuosina sarjapelit sujuivat hiukan heikommin joukkueen kerätessä lähinnä keskikastin sijoituksia, kunnes kaudella 1897–1898 sivusi varhaisvuosiensa parasta liigasijoitusta sijoittuen kolmanneksi. Vuosisadan vaihtuessa joukkue ajautui kuitenkin tasaisen varmaan laskuun ja 1906 Wolves putosi ensimmäisen kerran Englannin liigan ylimmältä sarjaportaalta. Joukkue keräsi sarjakauden aikana vain 23 pistettä, joka oli kahdeksan pistettä vähemmän kuin sarjan toiseksi viimeiseksi sijoittuneella Nottingham Forestilla. Laskusuhdanteessa poikkeuksena kuitenkin vuosi 1908, jolloin joukkue eteni neljännen kerran cup-loppuotteluun ja kaatoi kaikkien yllätykseksi sen ajan huippujoukkueen Newcastle Unitedin 3–1.
Maailmansotien välinen aika Ensimmäisen maailmansodan jälkeen 1921 Wolves hävisi viidennen cup-loppuottelunsa Tottenham Hotspurille niukasti 1–0 ja 1923 seura putosi kolmanteen divisioonaan. Jo seuraavana keväänä joukkue otti ensimmäisen sarjamestaruutensa voittamalla kolmannen divisioonan pohjoislohkon ja palasi takaisin kakkosdivisioonaan. Wanderersin nousun englantilaisten ja eurooppalaisten kärkiseurojen joukkoon voidaan laskea alkaneeksi vuonna 1927, jolloin majuri Frank Buckley tuli joukkueen manageriksi. Tämän entisen Englannin maajoukkuepelaajan aikana Wolves nousi kakkosdivisioonan häntäpäästä yhdeksi Englannin parhaimmista ja vauraimmista seuroista. Vuonna 1932 tapahtui paluu ylimmälle sarjaportaalle 26 vuoden tauon jälkeen. Kausilla 1937–1938 ja 1938–1939 Wolves sijoittui liigassa toiseksi ja näistä jälkimmäisellä kaudella eteni myös cup-finaaliin 18 vuoden tauon jälkeen. Joukkueen ensimmäinen esiintyminen legendaarisella Wembleyllä päättyi kuitenkin Portsmouthin selkeään 4–1-voittoon. Kausi päättyi siis kahteen kakkossijaan, mutta nuoren ja nälkäisen joukkueen tulevaisuus näytti hyvältä. Nousu huipulle keskeytyi kuitenkin seuraavana syksynä, kun toinen maailmansota pysäytti jalkapallotoiminnan seitsemäksi vuodeksi.
Menestysvuodet Frank Buckley luopui hieman yllättäen managerintoimesta 1944 ja tilalle tuli muutamaksi kaudeksi yli sadan hakijan joukosta valittu Ted Vizard. Vizard menestyi työssään kohtuullisesti, mutta sai silti kesäkuussa 1948 tehdä tilaa Wolvesin juuri peliuransa lopettaneelle keskuspuolustajalle Stan Cullisille. Cullis oli managerina aloittaessaan poikkeuksellisen nuori, vain 31-vuotias ja heti ensimmäisen kauden päätteeksi hänestä tuli kaikkien aikojen nuorin FA Cupin voittajajoukkueen manageri, kun Wolves kaatoi keväällä 1949 cupfinaalissa Leicester Cityn 3–1 ja palasi cupmestariksi yli 40 vuoden tauon jälkeen. Seuraavalla kaudella Wolves jäi liigassa maalieron perusteella toiseksi Portsmouthin viedessä mestaruuden. Kahden heikosti menneen kauden jälkeen Wolves sijoittui kaudella 1952–1953 kolmanneksi ja seuraavalla kaudella voitti ensimmäisen liigamestaruutensa.
Kolme seuraavaa kautta Wanderers oli mukana liigan kärkikahinoissa, kunnes palasi mestariksi kaudella 1957–1958 yltäen samalla joukkueen yhden kauden piste-ennätykseen (64). Omalta osaltaa mestaruuteen vaikutti kahta edelliskautta suvereenisti hallinneen Manchester Unitedin joutuminen Münchenin lento-onnettomuuteen helmikuussa 1958. Seuraavalla kaudella Wolves otti toisen perättäisen mestaruuden päättäen heikosti alkaneen kauden 13 tappiottoman ottelun sarjalla ja tehden peräti 110 liigamaalia 42 ottelussa.
Kaudella 1959–1960 Wolves oli lähellä himottua tuplamestaruutta voittaessaan cupfinaalissa Blackburn Roversin puhtaasti 3–0, mutta hävitessään sarjamestaruuden Burnleylle vaivaisella pisteen erolla. Samalla kaudella Wolves eteni Euroopan cupissa kahdeksan parhaan joukkoon. Vielä seuraavalla kaudella joukkue sijoittui liigassa kolmanneksi ja saavutti Cup-voittajien cupissa välieräpaikan, mutta 1960-luvun edetessä menestys jäi huomattavasti laimeammaksi. Muutaman huonosti menneen kauden jälkeen Stan Cullis erotettiin managerin virasta 1964 ja seuraavalla kaudella Wolves jäi 1. divisioonassa viimeistä edeltävälle sijalle pudoten kakkosdivisioonaan.
Cuphuumaa 33 pääsarjakauden jälkeen Wolves joutui hakemaan vauhtia alemmalta sarjaportaalta. Paluu ykkösdivisioonaan toteutui keväällä 1967 ja 1950-luvun menestyksen jälkeinen krapula rupesi osoittamaan paranemisen merkkejä. Uutta joukkuetta ryhdyttiin rakentamaan lähinnä Mike Baileyn, Kenny Hibbitin ja Derek Douganin ympärille. Muutaman heikon sarjasijoituksen jälkeen kaudella 1970–1971 Wolves sijoittui ykkösdivisioonassa neljänneksi ja pääsi 11 vuoden tauon jälkeen eurocupiin.
Kaudella 1971–1972 Wolves eteni UEFA Cupissa lopulta aina finaaliin asti. Matkalla finaaliin kaatui mm. Italian mahtiseura Juventus ja toisen kierroksen ottelussa hollantilaista ADO Den Haagia vastaan nähtiin poikkeuksellinen tapahtuma, kun Haagin pelaajat viimeistelivät peräti kolme omaa maalia Wolvesin voittaessa toisen osaottelun 4–0. Derek Dougan iski cuptaipaleella kaikkiaan yhdeksän maalia, mutta joukkueen varsinaiseksi sankariksi nousi maalivahti Phil Parkes, joka välierissä Ferencvarosia vastaan torjui rangaistuspotkun molemmissa osaotteluissa. Historiallinen eurocupvoitto jäi kuitenkin huipennusta vaille, kun loppuottelussa Tottenham oli vahvempi voittaen kaksiosaisen finaalin yhteismaalein 3–2.
1970-luvun alussa Wolves vakiinnutti väliaikaisesti paikkaansa englantilaisen jalkapallon kärkikaartissa napsien hyviä sarjasijoituksia ja edeten kaudella 1973–1974 Liigacupin finaaliin Manchester Cityä vastaan. Wolvesin ensimmäinen visiitti Wembleyllä vuoden 1960 jälkeen oli voitollinen ja City kaatui 2–1. Vuosikymmenen puoleenväliin osui kuitenkin lievä suvantovaihe ja kauden 1976–1977 seura haki vauhtia alemmalta sarjaportaalta nousten kuitenkin nopeasti takaisin ykkösdivisioonaan.
Kausi 1979–1980 on jäänyt seuran toistaiseksi viimeiseksi menestyskaudeksi, kun Wolves voitti toistamiseen Liigacupin ja sijoittui sarjassa kuudenneksi. Varsinkin voitollinen cupfinaali 1970-luvun lopun mahtiseuraa Nottingham Forestia vastaan on jäänyt hyvin kannattajien mieleen, sillä pian tämän jälkeen Wolves ajautui vakaviin taloudellisiin ongelmiin, jotka lähes koituivat seuran kohtaloksi.
Romahdus 1970-luvun lopussa joukkueen kotikenttä Molineux Stadium oli auttamattomasti vanhentunut, lahoava ja rottia vilisevä tunkio, jonka 1970–1980-lukujen vaihteessa aloitettu ja kesken jäänyt uudistus sekä kasvaneet siirtosummat ja pelaajapalkkiot ajoivat seuran vakaviin taloudellisiin vaikeuksiin. 1982, kauan ennen Roman Abramovitšia ja Malcolm Glazeria Wolves siirtyi ulkomaalaisomistukseen, kun saudiarabialainen Bhattin suku otti vallan seurassa. Bhattin suku oli erittäin epäsuosittu kannattajien keskuudessa ja tämä näkyi sekä yleisömäärien voimakkaana laskuna, että seuran leväperäisenä johtamisena.
Kaudeksi 1982–1983 Wolves putosi jälleen kakkosdivisioonaan, mutta nousi vielä seuraavaksi kaudeksi ylimmälle sarjaportaalle. Ilo jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä tätä seurasi kolme peräkkäistä putoamista ja keväällä 1986 seura putosi historiansa ensimmäisen kerran neljänteen divisioonaan ajautuen samalla konkurssiin. Wolvesin 130-vuotisen historian aallonpohjana pidetään marraskuun 24. päivää vuonna 1986, kun joukkue oli jumiutunut nelosdivisioonan keskikastiin ja hävisi FA Cupin ensimmäisen kierroksen toisessa uusintaottelussa liigan ulkopuoliselle Chorleylle 0–3.
Toipuminen ja Haywardin aika 1986 Bhattin suku oli jättänyt seuran ja Asdan myymäläketjun ja Gallaghersin rakennusliike loivat Wanderersille uuden omistuspohjan. Kaksi muuta tärkeää tekijää Wolvesin toipumisessa 1980-luvun alun katastrofista olivat Graham Turnerin tulo manageriksi lokakuussa 1986 ja Steve Bullin hankinta West Bromwich Albionista saman vuoden marraskuussa. Kaudella 1987–1988 Bull viimeisteli huikeat 52 maalia ja johdatti joukkueen aladivisioonien tuplamestaruuteen, kun Wolves juhli keväällä 1987 sekä neljännen divisioonan että Sherpa Van Trophyn voittoa. Seuraavalla kaudella Wolves saavutti toisen peräkkäisen sarjanousun voittaessaan kolmannen divisioonan.
Toukokuussa 1990 joukkuetta lapsesta asti kannattanut liikemies Sir Jack Hayward osti joukkueen ja jatkoi Molineux Stadiumin kesken jäänyttä saneerausta sijoittamalla useita kymmeniä miljoonia puntia stadionin uudistamiseen. Tämän lisäksi Hayward sijoitti valtavia rahasummia pelaajahankintoihin ja uuden harjoituskeskuksen rakentamiseen.
Seuraavina vuosina Wolves oli monta kertaa lähellä nousua takaisin ylimmälle sarjaportaalle, valioliigaan ja kaudella 1997–1998 joukkue eteni FA Cupissa välieriin ensimmäisen kerran vuoden 1981 jälkeen. Nousu valioliigaan toteutui vihdoin kaudella 2002–2003 seuran voittaessa nousukarsintafinaalissa Sheffield Unitedin 3–0 ja palasi ylimmälle sarjaportaalle 19 vuoden tauon jälkeen. Valioliigan taso osoittautui kuitenkin joukkueelle liian kovaksi ja seura putosi takaisin nykyiseen mestaruussarjaan yhden kauden jälkeen.
Loppuvuodesta 2002 Hayward luopui puheenjohtauudesta jääden kuitenkin joukkueen omistajaksi. 21. toukokuuta 2007 ilmoitettiin, että Hayward on myynyt seuran liverpoolilaiselle liikemiehelle Steve Morganille. Omistajanvaihdos toteutui 9. elokuuta 2007. Kauppahinta oli 10 puntaa sisältäen uuden omistajan velvoitteen investoida joukkueeseen 30 miljoonaa puntaa.
Paluu Valioliigaan Manageri Glenn Hoddlen lopetettua kesällä 2006, Wolves palkkasi uudeksi managerikseen entisen Irlannin maajoukkueen ja Sunderlandin päävalmentajan Mick McCarthyn. McCarthy loi Wolvesiin uuden strategian, joka perustui nuoriin, nälkäisiin ja lupaaviin pelaajiin. Strategian tarkoituksena oli samalla leikata joukkueen palkkakustannuksia. Joukkueesta lähti yhteensä 12 pelaajaa, joista vain kahdesta saatiin siirtokorvaus. Joleon Lescott siirtyi Evertoniin ja Seol Ki-Hyeon Readingiin.