Johanneksen ilmestys

Johanneksen ilmestys eli Ilmestyskirja () on Uuden testamentin viimeinen kirja ja ainoa apokalypsi eli ilmestyskirja (sanasta , ”ilmestys”, ”peitteen poistaminen”). Se kertoo lopun ajan tapahtumista, tulevista vitsauksista ja sodista, Jeesuksen paluusta maan päälle, maailman tuomitsemisesta, ihmisten jakamisesta Taivaaseen ja Helvettiin, sekä Uudesta Jerusalemista.

Ilmestyskirja on koostettu useista ilmestyksistä. Ilmestyskirjallisuudelle tyypilliseen tapaan sanoma on verhottu peitekielisiin näkyihin. Johannes-niminen kirjoittaja esiintyy teoksessa omalla nimellään. Perinteisesti kirjoittajana on pidetty apostoli Johannesta. Ilmestyskirjan ja Johanneksen evankeliumin kielelliset erot ovat kuitenkin niin suuret, että jo useat varhaiskristilliset kirkkoisät katsoivat ne eri kirjoittajien kirjoittamiksi.Kuula, Nissinen & Riekkinen, s. 284–299 Toiset kuitenkin hyväksyivät teoksen Johanneksen kirjoittamaksi (mm. Irenaeus ja Polykarpos). Myös historiallinen tosiasia on, että apostoli Johannes oli juuri tähän aikaan karkotettuna uskonsa tähden Patmoksen saarelle. Teos on todennäköisesti syntynyt 90-luvulla jaa. Vähässä-Aasiassa.

Jotkut protestantit, kuten David Pawson ja Charles Spurgeon, kutsuvat kirjaa nimellä Jeesuksen Kristuksen ilmestys (kuten kirjan ensimmäinen jae ilmaisee) ja hyväksyvät, että Johannes on kirjoittanut ilmestyksen muistiin mutta ei ole sen alkulähde.

Ilmestyskirja on yksi Raamatun vaikeatulkintaisista profeetallisista kirjoista. Sen sisällöstä, kuten henkilöiden ja paikkojen nimistä ja tapahtumista, on olemassa lukuisia erilaisia tulkintoja. Kristinuskon perinteisen näkemyksen mukaan kirja kertoo juuri maailmanlopusta. Joidenkin näkemysten mukaan kirja kertoo myös oman aikansa kristittyjen vainoista, ja on tarkoitettu rohkaisemaan vainottuja seurakuntia.

Historia Kirjoittaja Kirja sisältää selonteon kirjoittajan, joka on nimetty Johannekseksi, saamasta ilmestyksestä. Ilmestys kertoo tulevista tapahtumista maailman lopussa Saatanan aloittaessa lopullisen kapinansa Jumalaa vastaan Harmageddonin taistelussa, Jumalan lopullisesta voitosta ja rauhan palauttamisesta. Johannes kertoo kirjoittavansa Patmoksen saarella ja olevansa siellä karkotettuna uskonsa vuoksi. Patmoksella Johannekseen ja kirjan syntypaikkaan yhdistetään niin kutsuttu Ilmestyskirjaluola.

thumb|left|180px|Johannes Patmoksella, Les Très Riches Heures du Duc de Berry Kirjoittajan, Johanneksen, henkilöllisyys ei ole täysin selvä. Perinteisen näkemyksen mukaan kirjoittaja oli apostoli ja evankelista Johannes, joka kirjoitti myös Johanneksen evankeliumin sekä Ensimmäisen, Toisen ja Kolmannen Johanneksen kirjeen. Nykyisin useat eksegeetit kiistävät tämän esittäen, että apostoli, evankelista ja Patmoksen Johannes ovat todennäköisesti kaikki eri henkilöitä. Osa nykyeksegeeteistä kuitenkin kannattaa perinteistä näkemystä, jonka mukaan kyseessä on sama henkilö.

Näkemyksessä, jonka mukaan kyseessä olisi vain yksi Johannes, on ongelmia, koska evankeliumin ja ilmestyksen teologiat ovat erilaisia. Ilmestyskirjassa eskatologinen kuvaus sijoittuu tulevaisuuteen, kun taas muissa Johanneksen nimiin laitetuissa teoksissa, erityisesti evankeliumissa, eskatologia on jo toteutunut Jeesuksessa. Sekä evankeliumi että ilmestys viittaavat Jeesukseen karitsana ja paimenena, mutta käyttävät eri sanoja — evankeliumi sanaa 'amnos', ilmestys sanaa 'arnion'. Toinen ongelma on se, että Ilmestyskirjan kirjoittaja myös viittaa itseensä Johanneksena, kun taas evankeliumin kirjoittaja pysyy visusti anonyyminä. Olennaista on huomioida myös se, että nimi Johannes oli hyvin yleinen, jolloin evankelista Johannes sekä Ilmestyskirjan kirjoittaja voisivat hyvinkin olla eri henkilöitä.

Kirjan kreikan kieltä ja tyyliä on pidetty myös liian erilaisena verrattuna varsinkin Johanneksen evankeliumin tyyliin. Tätä on selitetty sillä, että Johannes on aiemmin evankeliumia kirjoittaessaan voinut käyttää kirjuria, joka on kirjoittanut parempaa kreikkaa. Patmoksen saarella yksin kirjoittaessaan hän on puolestaan joutunut käyttämään omaa, yksinkertaisempaa kreikkaansa.

Ajoitus

Perinteisesti kirjan kirjoitusajankohtana on pidetty vuotta 96, keisari Domitianuksen hallitusaikana. Jotkut sijoittavat teoksen varhaisempaan aikaan, vuosiin 68–69, keisari Neron hallitusaikaan tai pian sen jälkeen. Ne, jotka puhuvat myöhäisemmän kirjoitusajankohdan puolesta, vetoavat kirkkoisä Irenaeuksen (kuoli vuonna 185) todistukseen, joka kertoo saaneensa tietoja henkilöiltä, jotka ovat tavanneet Johanneksen kasvoista kasvoihin. Hän sanoo, että Ilmestyskirja "nähtiin ei niin kauan sitten, melkein omana aikanamme, lähellä Domitianuksen hallituskauden loppua".

Toinen todiste myöhemmän ajoituksen puolesta on kirjan sisäinen: se viittaa suuriin vainoihin, jotka kohdistuvat vähäaasialaisiin kristittyihin. Tämä sopii paremmin keisari Domitianuksen kuin Neron aikaan (Neron toimeenpanemat vainot sijoittuivat Rooman lähistölle, kun taas Domitianuksen vainot toimeenpantiin Vähässä-Aasiassa). Myös Eusebiuksen mukaan Domitianus aloitti kirjassa kuvatut vainot. Jotkut tutkijat kuitenkin kiistävät, että kirja sijoittuisi käynnissä olevien vainojen aikaan, ja ovat myös epäilleet suurimittaisia vainoja Domitianuksen aikana, sillä niistä ei ole mitään tietoja ennen Eusebiusta.

Osana kaanonia

Ilmestyskirja oli mukana jo Muratorin kaanonissa noin vuonna 170. 300-luvun lopulla kirkkoisä Johannes Krysostomos ja eräät muut piispat olivat kuitenkin sitä mieltä, että Ilmestyskirjaa ei tulisi liittää Uuden testamentin kirjojen kaanoniin, koska sen tulkitseminen oli vaikeaa ja vaarana oli sen väärinkäyttö. Syyrialaiset kristityt hylkäsivät myös kirjan, lähinnä sen vuoksi, että montanolaiset olivat niin riippuvaisia siitä. 800-luvulla Pietarin ilmestyksen ohella Konstantinopolin patriarkka Pyhä Nikeforos tulkitsi Ilmestyskirjan osaksi kiistanalaisia kirjoja. Lopulta se luettiin mukaan hyväksyttyyn kaanoniin, mutta se on edelleen ainoa Uuden testamentin kirja, jota ei lueta ortodoksisen kirkon jumalanpalveluksissa. Myös Martti Luther totesi aikanaan, ettei kirjaa olisi ehkä pitänyt valita mukaan Uuteen testamenttiin. Hän suhtautui kirjan apostolisuuteen ja profeetallisuuteen varauksellisesti.

Sisältö

Ilmestyskirjassa kuvatut tapahtumat ovat täynnä symboliikkaa ja vertauskuvia. Luku seitsemän, täydellisyyden luku, toistuu kirjassa usein.

Yhteenveto

Johdanto (Ilm. 1) Kirjeet seitsemälle seurakunnalle (2–3) Taivaallinen jumalanpalvelus (4–5) Seitsemän sinetin aukaiseminen, apokalyptiset ratsastajat (6–8) Seitsemään pasuunaan puhaltaminen (8–11) Kaksi petoa, pedon luku (13–14) Seitsemän enkelin vitsaukset, vihan maljat (15–16) Portto ja Babylon (17–18) Karitsan häät (19) Valkoinen hevonen ja ratsastaja Tuhatvuotinen valtakunta (20) Saatana voitetaan Viimeinen tuomio Uusi taivas ja uusi maa (21) Uusi Jerusalem Päätössanat (100)

Johdanto

Ilmestyskirjan johdanto esittelee lukijalle Johanneksen, kirjan kirjoittajan, ja selittää, että hän näki enkelin, joka kutsui hänet todistamaan "Jeesuksen Kristuksen todistuksen" eli kirjoittamaan sarjasta näkyjä, jotka hän tulisi näkemään.

Kirjeet seitsemälle seurakunnalle

Tämän jälkeen Johannes kirjoittaa seitsemän kirjettä, jotka on osoitettu seitsemälle Vähän-Aasian länsiosissa sijainneelle seurakunnalle, jotka ovat Efesos, Smyrna, Pergamon, Thyateira (Tyatira), Sardes, Filadelfeia (Filadelfia) ja Laodikeia (Laodikea). Kirjeet seitsemälle seurakunnalle eivät ole varsinaisesti osa ilmestysnäkyä, vaan ennemminkin varoituksia ja rohkaisuja uskollisille siitä, että Kristus on palaava maailmaan tuomitsemaan syntiset ja lunastamaan uskolliset. Kirjeet ovat ilmestysten tavoin täynnä erilaisia vertauskuvia uskosta ja tottelemattomuudesta Jumalaa kohtaan.

Näky taivaasta

Ensimmäisessä Johanneksen näkemässä näyssä hän astuu Taivaaseen ja näkee Jumalan valtaistuimen ja taivaallisen jumalanpalveluksen. Jumalan valtaistuin ja sillä istuja kuvataan loistavaksi kuin jaspis ja karneoli. Valtaistuinta ympäröi sateenkaaren kaltainen smaragdinvärinen hohde, ja siitä lähtee salamoita ja ukkosen jylinää. Valtaistuimen edessä on seitsemän soihtua ja lasinen, kristallin kaltainen meri. Jumalan valtaistuimen ympärillä on 24 muuta valtaistuinta, jolla istuvat 24 vanhinta valkoisissa vaatteissa.

Kirjoittaja näkee myös neljä olentoa, joilla on kuusi siipeä ja jotka ovat yltä päältä täynnä silmiä. Olennot ylistävät ja kiittävät Jumalaa lakkaamatta yötä päivää, ja aina olentojen ylistäessä 24 vanhinta kumartuivat Jumalan eteen.

Karitsa ja seitsemän sinettiä

thumb|180px|Apokalyptiset ratsastajat (Albrecht Dürer) thumb|280px|Portto, peto ja Babylon. Kaiverrus Venäjältä 1800-luvulta.

Kirjoittaja näkee teurastetun karitsan, jolla on seitsemän sarvea ja seitsemän silmää. Se saa valtaistuimella istuvalta kirjakäärön, jossa on seitsemän sinettiä. Karitsa avaa sinetit yksi kerrallaan. Sinettien seuraukset ovat:

Valkealla hevosella ratsastava jousimies lähtee voittajana voittamaan. Tulipunaisella hevosella ratsastava miekkamies tuo sotaa maan päälle. Mustalla hevosella ratsastava mies, jolla on vaaka, tuo sodan seurauksena suuren nälänhädän ja inflaation, jolloin ihmisten rahat eivät riitä ruokaan. Tuhkanharmaalla hevosella ratsastava Kuolema, jota seuraa Tuonela. He tappavat miekalla, nälällä, rutolla ja petojen kautta. Kirjoittaja näkee alttarin alla Jumalan vuoksi surmattujen marttyyrien sielut, jotka janoavat kostoa. He saavat kukin pitkän valkean puvun ja heidän käsketään odottaa vielä hetken. Suuri maanjäristys, aurinko pimenee, tähtiä putoaa maahan, taivas kääriytyy kokoon, ja vuoret ja saaret siirtyvät sijoiltansa. Kirjoittaja näkee neljä enkeliä valmiina vahingoittamaan maata, sekä 144 000 israelilaista kaikista Israelin sukukunnista ja lukemattoman suuren valkopukuisten joukon kaikista maan kansoista. He ovat uskovia, jotka on otettu taivaaseen maan päällä vallitsevasta ahdistuksesta. Hiljaisuus taivaassa. Palava suitsutusastia heitetään taivaasta maan päälle, aiheuttaen ukkosia, salamoita ja maanjäristyksiä. Seuraa seitsemän enkeliä ja seitsemän pasuunaa.

Seitsemän pasuunaa

Kun karitsa avaa seitsemännen sinetin, kirjoittaja näkee seitsemän enkeliä, joilla on seitsemän pasuunaa. Enkelit puhaltavat pasuunoihin vuorotellen. Pasuunoiden seuraukset ovat:

Rakeita ja tulta heitetään maan päälle. Kolmannes maasta palaa. Mereen heitetään palava vuori. Kolmannes merestä muuttuu vereksi ja kolmannes meren elävistä kuolee. Taivaasta putoaa tulisoihtuna Koiruoho-niminen tähti makeisiin vesiin. Vedet käyvät karvaaksi ja paljon ihmisiä kuolee. Kolmannes auringosta, kuusta ja tähdistä pimenee. Taivaasta maan päälle pudonneelle tähdelle annetaan syvyyden kaivon avain. Kaivosta tulee heinäsirkkoja, kuninkaanaan syvyyden enkeli Abaddon, ja ne vaivaavat ihmisiä viisi kuukautta, mutta eivät tapa. Jumalan sinetillä varustetut ihmiset kuitenkin säästyvät. Neljä enkeliä päästetään irti tappamaan kolmannes ihmisistä. Kirjoittaja näkee myös kaksi todistajaa, jotka saarnaavat ja profetoivat 1260 päivää. Tämän jälkeen peto surmaa heidät, ja heidän ruumiinsa ovat kaikkien nähtävinä kolme ja puoli päivää. Lopulta ne nousevat taivaaseen pilven kannattelemina. Jumalan temppeli taivaassa aukenee. Peto saapuu.

Osa seitsemän pasuunan aikaansaamista vitsauksista muistuttaa Toisessa Mooseksen kirjassa kuvattuja vitsauksia, jotka kohtasivat egyptiläisiä, koska he eivät päästäneet juutalaisia lähtemään.

Pedon seitsemän päätä

Seitsenpäinen meripeto, joka saa voimansa lohikäärmeeltä, on selvä viittaus Leviataniin tai Lotaniin, Vanhan testamentin ja myyttien seitsenpäisiin merikäärmeisiin.