VIII virolainen armeijakunta (, ) oli toisessa maailmansodassa 25. elokuuta 1942 perustettu kansallinen puna-armeijan yhtymä, johon liitettiin 7. ja 249. virolainen jalkaväkidivisioona ja 1. virolainen erillinen reservijalkaväkirykmentti sekä ei-virolaisista koostuvasta 9. jalkaväkidivisioona.Kahk-Siilivask 1978: s. 140.

Kokoonpano Armeijakunta muodostettiin Uralin sotilaspiirissä. Joukot perustettiin Virossa pakkomobilisoiduista ja Venäjälle vuonna 1941 viedyistä virolaisista, Virossa kesällä 1941 muodostettujen tuhopataljoonien jäsenistä, Neuvostoliitossa ennen toista maailmansotaa asuneista virolaisista sekä Viron armeijan ja puna-armeijan entisistä upseereista.

Armeijakunnassa oli kaikkiaan 30 000 sotilasta, joista oli Neuvostoliitosta mobilisoituja 5 000 Venäjällä asunutta virolaista ja entistä Viron tasavallan kansalaista. Virolaisten sotilaiden saatavuuden vaikeuden ja kansallishenkisen yksikön syntymisen estämiseksi, myöhempien taistelujen yhteydessä armeijakuntaan siirrettiin yhä enemmän venäläisiä. Syyskuussa 1944 noin 40 % henkilöstöstä kuului kommunistiseen puolueeseen, ja joukkoihin muodostettiin puoluekomiteoita.

Armeijakunta osallistui taisteluihin kaikkiaan 125 päivää, joista 39 päivää Velikije Lukissa, 69 Viron valloituksessa ja 17 Kuurinmaalla. Sen nimi vaihdettiin sodan päätyttyä 28. kesäkuuta 1945 ​​Tallinnan 41. kaartin kiväärijoukoksi ().

Joukkojen komentajista thumb|VIII virolaisen armeijakunnan komentaja, kenr.luutnantti Lembit Pärn voittoisan sodan jälkeen kesäkuussa 1945 järjestetyssä paraatissa Tallinnassa. Armeijakunnan komentaja: kenraalimajuri Lembit Pärn, syyskuussa 1943 kenraaliluutnantti 1942–1945 Esikuntapäällikkö: eversti, vuodesta 1943 kenraalimajuri Jaan Lukas, 1942–1946 Joukkokomissaari:, joukkojen apulaispäällikkö poliittisella alalla ja myöhemmin eversti August Pusta, 1942- Pataljoonan vanhempi komissaari: Hendrik Allik, joukkojen esikunnan poliittisen osaston päällikkö, 1942–1943 Apulaiskomentaja: Karl Kanger, 1942 –

Taistelut

Velikije Lukin taistelussa Armeijakunta siirrettiin rintamalle marraskuussa 1942. Se liitettiin Kalininin rintaman 3. iskuarmeijaan ja lähetettiin Velikije Lukiin piirittämään Velikije Lukiin linnoittautuneita saksalaisjoukkoja. Armeijakunkunnan komentajana oli kenraalimajuri Lembit Pärn, 7. Viron jalkaväkidivisioonan komentajana eversti August Vassil ja Viron 249. jalkaväkidivisioonan komentajana eversti Artur Saueselg. Armeijakunta taisteli alueella 9. joulukuuta 1942 - 16. tammikuuta 1943. Sen jälkeen he jatkoivat Velikije Lukin kaupunkitaisteluihin 18. tammikuuta - 26. tammikuuta. Taisteluissa kaatui tai haavoittui 13 000 mukana olleesta 27 000 sotilaasta.Kahk-Siilivask 1978: s. 142-145.

Taistelun jälkeen molemmat armeijakunnan divisioonakomentajat, jotka olivat entisiä Viron tasavallan aikaisia upseereita, syrjäytettiin ja tilalle tuli venäjänvirolaiset. Eversti Karl Allikas nimitettiin virolaisen 7. jalkaväkidivisioonan komentajaksi ja eversti Johan Lombak 249. virolaisen jalkaväkidivisioonan komentajaksi.

Baltian rintaman reservinä Lokakuuhun 1943 asti armeijakunta oli Kalininin rintaman reservinä. Ainoastaan armeijakunnan tykistö osallistui rintamataisteluihin Novosokolnikissa, jonka puna-armeija valloitti tammikuussa 1944.Kahk-Siilivask 1978: s. 145.

Sotatoimet Viron alueella Alkutalvesta 1944 armeijakunta määrättiin Leningradin rintamalle Narvaan kenraali Ivan Fedjusinskin 2. iskuarmeijaan. Se oli reservinä sijoituspaikkanaan Kingisseppa. Armeijakunnan tykistö oli ensisijaisesti kenraali Fedjusinskin hyökkäysjoukoissa.Kahk-Siilivask 1978: s. 148. Käbin 1975: s. 93.

Narvan taistelut

11. helmikuuta 1944 Puna-armeija aloitti suurhyökkäyksen Narvan valloittamiseksi, jonka saksalais-virolaiset joukot pysäyttivät. Narvajoen länsipuolella ja itäpuolen sillanpäässä puolusti saksalaisten kanssa virolaisista vapaaehtoisista koostunut 20. Waffen-SS:n krenatööridivisioona. Puna-armeijan Leningradin rintaman joukot komentajanaan kenraali L. A. Govorov epäonnistuivat edetä Narvaan.

Neuvostoliiton joukot loivat helmi-maaliskussa 1944 Narvajoen länsirannalle useita sillanpäitä. Samaan aikaan saksalaiset pitivät omaa sillanpäätään joen itärannalla. Puna-armeijan yritykset laajentaa sillanpäitän epäonnistuivat, sillä saksalaisten vastahyökkäykset tuhosivat puna-armeijan länsipuolen sillanpäät Narva-joen pohjoispuolella ja supistivat sillanpäätä kaupungin eteläpuolella vakauttaen rintaman heinäkuuhun 1944 asti.

25. heinäkuuta 1944 aloitti puna-armeija hyökkäysoperaation Narvajoen linjalla, jonka seurauksena saksalaiset joukot työnnettiin Narvajoen linjalta kaupungin länsipuolelle ns. Tannenbergin puolustuslinjalle, joka kulki Sinimäen kukkula-alueella. Näin taisteluissa raunioitunut Narvan kaupunki oli puna-armeijan hallussa.

Saksalaisten joukot onnistuivat pysäyttää puna-armeijan 10. elokuuta asti käydyissä verisissä Sinimäkien taisteluissa. Armeijakunta, joka kuului 2. iskuarmeijaan, siirrettiin tässä vaiheessa Emajõelle lähelle Tarttoa.Käbin 1975: s. 94.

Taistellen Emajõelta Tallinnaan Puna-armeijan 2. iskuarmeija ja 8. virolainen armeijakunta suorittivat 17. - 26. syyskuuta 1944 Tallinnan hyökkäysoperaation. 2. armeija eteni Emajõen linjalta Tapa-Rakveren suuntaan ja 8. virolainen armeijakunta Narvan suuntaan. Tavoitteena oli katkaista Koillis-Viroon sijoitettujen saksalaisten joukkojen vetäytymistie.

Armeijakunnan joukot olivat taistelussa Saksan puolella taistelleita virolaisia ​​vastaan ​​Porkunin ja Avinurmen taisteluissa 20. ja 21. syyskuuta 1944. Vaikka tappiot Porkun ja Avinurmen taisteluissa oli ratkaiseva vaikutus saksalaisten puolella taistelleiden virolaisten organisoituun taistelukykyyn, sillä ne hajaantuivat näissä taisteluissa pienin ryhmiin taistelukyvyn romahtaessa.Kahk-Siilivask 1978: s. 150.

Näin nopealla ja onnistuneella hyökkäyksellä 8. virolainen armeijakunta loi edellytykset puna-armeijan Tallinnan valtaukselle. 7. virolaisen kivääridivisioona saavutti 22. syyskuuta rykmentin komentaja, eversti Vassili Võrkin johdolla saksalaisten jättämän Tallinnan. Eversti Võrk toimi tällöin Tallinnan komentajana kolme päivää.Kahk-Siilivask 1978: s. 151.

Taistelu Viron saarista thumb|Neuvostoaikana rakennettu muistomerkki Tehumardissa.

Puna-armeija valloitti Viron manneralueen 26. syyskuuta mennessä. Saaret, Muhu, Hiidenmaa ja Saarenmaa, olivat vielä saksalaisjoukkojen hallinnassa.Käbin 1975: s. 95.

Puna-armeijan joukot etenivät Muhun kautta Saarenmaalle, jossa merkittävin taistelu käytiin Tehumardista, joka mahdollisti saksalaisten organisoidun perääntymisen Saarenmaan eteläiseen kärkeen Sõrveen kynnäkselle. Saksalaisjoukot luopuivat niemenkärjestä 23. marraskuuta.Kahk-Siilivask 1978: s. 152.

Taistelut Kurinmaalla ja paluu Viroon

Viron valtauksen jälkeen armeijakunta teki rannikolle puolustusrakennelmia, kuten juoksuhautoja. Joukot siirtyivät Virosta 22. helmikuuta 1945 Liettuan Mažeikiaiin, josta ne liittyivät kenraaliluutnantti Vladimir Sviridovin 42. armeijaan, joka taisteli saksalaisjoukkoja vastaan Kuurinmaalla.

28. kesäkuuta 1945 joukko sai uuden nimen: 41. Kaartin virolainen "Tallinna" jalkaväkidivisioona (), 7. virolainen jalkaväkidivisioona nimettiin 118. Kaartin virolainen "Tallinna" jalkaväkidivisioonaksi () ja 249. virolainen jalkaväkidivisioona 122. Kaartin Tallinna jalkaväkidivisioonaksi ().Kahk-Siilivask 1978: s. 153.

Ensimmäiset 8. virolaisen jalkaväkiarmeijakunnan sotilaat kotiutettiinn 16. heinäkuuta 1945. Vuoden 1946 loppuun mennessä kotiutettiin yhteensä 16 550 miestä. Heistä 3 425 (20,7 %) aloitti työskentelyn suoraan paikallisessa Neuvosto-Viron hallintokoneistossa joko valtion laitoksissa tai kommunistisen puolueen, komsomolin tai ammattiliiton organisaatioissa. Esimerkiksi vuonna 1947 83-95 % näiden järjestöjen johtotehtävistä oli armeijakunnan entisten sotilaiden hallussa. Tämä suuntaus jatkui 1960- ja 1970-luvuilla.Raun 1989: s. 213.

Tunnettuja armejakunnan sotilaita

Raimond Valgre (1913-1949), virolainen säveltäjä ja muusikko Friedrich Issak (1915-1991), virolainen kansainvälisen tason keihäänheittäjä, yleisurheiluvalmentaja ja urheilutoimittaja Leonid Lentsman (1915-1996), Viron kommunistisen puolueen toinen sihteeri ja ideologinen sihteeri (venäjänvenäläinen) Paul Kuusberg (1916-2003), virolainen kirjailija ja päätoimittaja August Pork (1917-2002), venäjänvirolainen kenraalimajuri, Neuvosto-Viron KGB-johtaja Hardi Tiidus (1918-1999), virolainen televisiotoimittaja, tietokirjailija ja kääntäjä Gustav Naan (1919-1994), venäjänvirolainen fyysikko ja filosofi, Neuvosto-Viron tiedeakatemian jäsen Arnold Meri (1919-2009), virolainen neuvostoeversti Ralf Parve (1919-2011), virolainen runoilija ja prosaisti Arnold Green (1920-2011), virolainen kommunistipolitikko, Viron olympiakomitean puheenjohtaja Uno Laht (1924-2008), virolainen kirjailija ja runoilija August Englas (1925-2017), virolainen MM-painija Karl Rebane (1926-2007), virolainen fyysikko, Neuvosto-Viron tiedeakatemian puheenjohtaja

Muistomerkki Tallinnan valloittajien kunniaksi thumb|Vuonna 1947 puna-armeijan virolaisen armeijakunnan sotilaiden kunniaksi Tallinnaan pystytetty Pronssisoturi-muistomerkki. Vuonna 1947 Tallinnan Kesklinnan kaupunginosan Tõnismäelle valmistui Pronssisoturi-muistomerkki, jonka tarkoitus oli kunnioittaa puna-armeijan virolaisen armeijakunnan sotilaita, jotka neuvostohistorian mukaan vapauttivat Tallinnan saksalaisesta fasistimiehityksestä 22. syyskuuta 1944.

Viron uudelleenitsenäistyttyä muistomerkistä poistettiin vuonna 1964 sytytetty ikuinen tuli ja marmorilaatat. Muistomerkki hautoineen poistettiin Tallinnan keskustasta huhtikuun 2007 lopussa. Sen rekonstruktio rakennettiin Tallinnan sotilashautausmaalle, minne haudattiin myös osa ylös kaivetuista vainajista.

Lähteet

Viitteet

Luokka:Neuvostoliiton asevoimat Luokka:Puna-armeijan yksiköt toisessa maailmansodassa Luokka:Viron sosialistinen neuvostotasavalta