Sveitsiläinen helluntaiherätys on pieni, mutta globaalisti strategisesti merkittävä liike. Helluntailaisten maailmankonferenssi perustettiin Zürichissä vuonna 1947. Sveitsi on myös syntymaa ICF:n kaltaiselle globaalisti levinneelle seurakuntamallille ja maassa pidetään yllä aktiivista lähetystyöperinnettä. Sveitsin helluntaiseurakunnat painottavat suuresti ulkomaanlähetyksiä. BPF – Bund Pfingstlicher Freikirchen edustaa helluntailaisia ​​kaikkialta Sveitsistä ja sillä on noin 25 000 jäsentä, joilla on vahva lähetystyöpainotus.

Sveitsiläinen helluntailaisuus on kehittyny alusta lähtien rinnakkain Saksan liikkeen kanssa. Jaetut konferenssit, henkilöt ja julkaisuyhteistyö tekevät maiden varhaishistorioista osin erottamattomia. Samalla Sveitsi on luonut oman, erityisesti kansainväliseen lähetystyöhön suuntautuneen institutionaalisen identiteettinsä Schweizer Pfingstmissionsgesellschaftin ja sen seuraajan SPM:n kautta, joiden johtohahmot ovat vaikuttaneet merkittävästi koko eurooppalaisen ja maailmanlaajuisen helluntailiikkeen yhteistyörakenteisiin sodanjälkeisenä aikana.

Historia Synty Helluntailaisuus sai Sveitsissä vauhtia ennen vuotta 1900 pyhitysliikkeen myötä, mutta monet pitävät Walesin herätysstä sveitsiläisen helluntailaisuuden alkuperänä. Helluntaiherätys kehittyi Sveitsissä samanaikaisesti ja läheisessä yhteydessä Saksan vastaavan liikkeen kanssa. Kaksi norjalaista sisarta, Dagmar Engstrøm ja Agnes Telle, jotka olivat osallistuneet Kasselin kokouksiin Saksassa 1907, siirtyivät sieltä menestyksekkäästi toimimaan Zürichiin, ja heidän mentorinsa Thomas Ball Barratt seurasi heitä keväällä 1908. Pariskunta Cooke-Collis Les Pralies'ista lähellä Nyonia osallistui Hampurin konferenssiin joulukuussa 1908. Zürichiläistä työtä jatkoi C. E. D. de Labilliere, joka julkaisi lehteä Die Verheissung des Vaters vastavuoroisessa yhteistyössä englantilaisen Confidence-lehden kanssa. Tämä yhteistyö on yksi tärkeimmistä lähteistä liikkeen varhaisvuosien dokumentoinnille.Kay & Dyer 2011, s. 22

Syyskuussa 1910 Zürichissä pidettyyn helluntaikonferenssiin osallistuivat puhujina muun muassa Thomas Ball Barratt, Jonathan Paul, Eugen Edel ja Gerrit Polman; vuonna 1911 vastaava konferenssi järjestettiin Baselissa. Saksan Berliinin julistus 1909 vaikutti kielteisesti myös sveitsiläisiin helluntailaisiin, jotka kokivat etääntymistä Sveitsin evankelisesta allianssista. Tästä takaiskusta huolimatta liike levisi 1910-luvulla useisiin kaupunkeihin: Lausanne, Nyon, Remismühle, Winterthur, Thun, Goldiwil, Wädenswil, Schaffhausen ja St. Gallen, ja pian sen jälkeen Interlaken ja Burgdorf. Hollantilainen Polman vieraili rohkaisemassa sveitsiläisiä veljiä 1915 sodan aiheuttamista matkustusvaikeuksista huolimatta, ja parantajasaarnaaja Smith Wigglesworth piti vaikuttavia kokouksia eri puolilla Sveitsiä 1920, joiden yhteydessä raportoitiin lukuisia kääntymyksiä ja parantumisia.Kay & Dyer 2011, s. 80–82 Useita muita helluntailiikkeitä perustettiin koko 1900-luvun ajan: Eglise Evangelique de Reveil, Swiss Pentecostal Mission, Freie Christengemeinden ja Gemeinde fur Urchristentum.

Ranskankielinen helluntaiherätys 1930-luvulla varhaisten brittiläisten helluntaijohtajien, kuten George Jeffreysin (Geneve, Lausanne, Biel/Bienne) ja Douglas Scottin (La Chaux-de-Fonds), evankeliointityö Sveitsissä veti puoleensa suuria ihmisjoukkoja kuulemaan helluntaisanomaa sen esittämällä "nelikulmaisen" evankeliumin. Monet kokivat pelastuksen, parantumisen ja Pyhän hengen kasteen. Sillä oli myös suuri vaikutus useisiin sveitsiläisiin reformoituihin pastoreihin. Tämä johti sisäisen kirkon liikkeen, Union de Réveilin, muodostumiseen, jonka aloitti pastori Fritz de Rougemont Neuchâtelissa. Mutta useimmat osallistujat valitsivat uuden helluntaiseurakunnan, jossa olisi seurakuntarakenne. Vuonna 1935 Genevestä tuli ensimmäisen Eglise Evangélique du Réveilin syntymäpaikka, ensin Adoplhe Hunzigerin avustuksella. Vuotta myöhemmin hän teki yhteistyötä Arthur Maletin kanssa, joka palattuaan Ranskasta perusti kirkon Yverdoniin. Merkittävimpiä aloitteita olivat huhtikuussa 1949 alkaneet viikoittaiset evankeliointia edistävät radio-ohjelmat useilla kielillä nimeltä Radio Réveil.

Sveitsiläisen helluntaiseurakunnan alkuihin Romandiessa kuuluu Mission de Pentecôte, myöhemmin nimetty uudelleen Eglise de Pentecôteksi, jonka perusti Genevessä alsacelainen saarnaaja Christian Siefer 1920-luvulla. Helluntailaisten pioneerien, kuten Smith Wigglesworthin, Douglas Scottin ja Clément Le Cossecin, useat vierailut ovat osaltaan vaikuttaneet useiden uusien helluntaiseurakuntien syntymiseen Sveitsissä, mutta Assemblies of God aloitti toimintansa kirkkokuntana vasta vuonna 1950 pienellä ryhmällä, joka oli eronnut Eglise de Pentecôtesta (lakkautettiin vuonna 1983).Kay & Dyer 2011, s. 122

Saksankielinen helluntaiherätys Vuonna 1921 perustettiin Schweizer Pfingstmissionsgesellschaft () tavoitteenaan kouluttaa, lähettää ja tukea lähetystyöntekijöitä; ensimmäinen lähetti lähetettiin Lesothoon. Vuonna 1935 lähetysseura sulautui osan sveitsiläisistä helluntaiseurakunnista kanssa muodostaen Swiss Pentecostal Mission (SPM) -järjestön. Vuoden 1912 Amsterdamin julistuksen allekirjoittaneen Anton Reussin, Leonhard Steinerin ja P. Richard Ruffin johdolla järjestö kantoi keskeisen vastuun ensimmäisen maailman helluntaikonferenssin järjestämisestä Zürichissä 1947.

Jacob Zopfi hallinnoi SPM:n konferenssikeskusta Emmettenissä ja toimi järjestön puheenjohtajana 1973–1997, jolloin hänellä oli merkittävä vaikutusvalta sekä Maailman helluntaikonferenssissa että Euroopan helluntaiyhteisössä (PEF). Hän toimitti myös World Pentecost -lehteä sekä Die Verheissung des Vaters -lehden seuraajaa Wort und Geist -julkaisua. SPM kasvoi 3 900 jäsenestä (1980) 9 300 jäseneen 66 seurakunnassa (2006).

Saksalaispastori Christoph Drollingerin perustama Gemeinde für Urchristentum (GfU) yhdisti useita seurakuntia Plötschweidin ympäristössä vuodesta 1927; vuoteen 1996 mennessä yhteisöllä oli 5 000 osallistujaa 50 paikkakunnalla. Freie Christengemeinde sai alkunsa 1930-luvulla ruotsalaisen evankelista Georg Steenin toiminnasta ja oli pitkään Adolf Rutzin johtama Ebnat Kappelissa. Nykyisin sveitsiläisiä helluntaiyhteisöjä edustaa kattojärjestö Bund Pfingstlicher Freikirchen (BPF), johon kuuluu noin 25 000 osallistujaa ja jolla on vahva lähetystyön painotus.

Nykyaikainen kehitys Helluntailaisten ja karismaattisten liikkeiden merkitys on ollut suuri Sveitsin evankelikalismissa ja kasvavasa roolissa 1970-luvulta lähtien. Sveitsin merkittävin panos 1990-luvun jälkeiseen helluntailaisuuteen on International Christian Fellowship -malli. ICF perustettiin 1990 Zürichissä Heinz Struplerin toimesta. Vuonna 1996 johtajuus siirtyi Leo Biggerille ja Matthias Bösterlille, jotka korostivat kansainvälistä laajentumispolitiikkaa. Noin vuonna 2005 Zürichin kirkon viikoittainen kävijämäärä oli 2 000 ja vuonna 2017 jo 3 500.Georg Otto Schmid, ICF International Christian Fellowship, relinfo.ch, Switzerland, Retrieved February 4, 2017Sébastien Fath, Dieu XXL, la révolution des mégachurches, Autrement, France, 2008, p. 139LILLIAN KWON, Multi-Site Churches Spreading in Post-Christian Europe, christianpost.com, USA, February 24, 2010Warren Bird, World Megachurches, exponential.org, accessed August 16, 2025.ICF, LOCATIONS, icf.church, Switzerland, retrieved May 12, 2020ICF, ICF College, icf.church, Switzerland, retrieved May 12, 2020

Järjestöt Eglise Evangelique de Reveil (UEER): UEER:llä on nykyään 18 seurakuntaa Sveitsissä (Romandiessa ja Ticinossa). Merkittävimpiä aloitteita olivat huhtikuussa 1949 alkaneet viikoittaiset evankeliointia edistävät radio-ohjelmat useilla kielillä nimeltä Radio Réveil.Kay & Dyer 2011, s. 129–131 Swiss Pentecostal Mission: SPM kasvoi 3 900 jäsenestä vuonna 1980 9 300 jäseneen 66 seurakunnassa vuonna 2006. Järjestö on toimittanut World Pentecost Magazine– ja Wot und Geist -lehtiä (Die Verheissung des Vatersin seuraaja). Freie Christengemeinden Apostolinen kirkko: sveitsiläinen apostolisuus keskittyy nimenomaisesti dispensationalismiin. Sveitsin apostolinen kirkko perustettiin maan saksankieliselle alueelle vuonna 1933 nimellä Gemeinde für Urchristentum, ja se nimettiin uudelleen Bewegung Plusiksi vuonna 2001. Ranskankielisiä seurakuntia perustettiin Romandieen vuonna 1955, ja niillä on ollut vuodesta 2000 lähtien oma laillinen identiteettinsä nimellä Eglises Evangéliques Apostoliques Romandes (EEAR), mutta ne ovat säilyttäneet vahvat siteet saksankieliseen vastineeseensa.Kay & Dyer 2011, s. 124–125

Katso myös Kristinusko Sveitsissä Helluntaiherätys

Lähteet

Viitteet

Luokka:Kristinusko Sveitsissä Sveitsi