Angola

Angola () eli Angolan tasavalta () on noin 35 miljoonan asukkaan portugalinkielinen valtio Atlantin valtameren rannalla eteläisessä Afrikassa. Sen rajanaapureita ovat Namibia, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta ja Sambia. Maan talous ja infrastruktuuri ovat sekaisin neljännesvuosisadan kestäneen lähes jatkuvan sotatilan jäljiltä. Timantit ja öljy tuovat maalle vaurautta, mutta monilla elintasoa kuvaavilla mittareilla Angola kuuluu maailman huono-osaisimpiin maihin: esimerkiksi vastasyntyneen elinajanodote on 61,2 vuotta (vuonna 2019). Elävänä syntyneistä lapsista 7,2 prosenttia menehtyi ennen viidettä ikävuottaan (2020), mutta luku on laskenut 2000-luvulla.

Maantiede

thumb|left|Angolan topografiakartta ja uusi maakuntajako (2025). Suuri osa valtiosta on ylänköä. Fyysinen maantiede Angola on 1 246 700 neliökilometrin suuruinen valtio Afrikan lounaisosassa eteläisen Atlantin valtameren rannikolla. Sen naapurimaat ovat Namibia, Kongon tasavalta, Kongon demokraattinen tasavalta ja Sambia.Huntley, s. 16. Muusta Angolasta erillään sijaitsee Cabindan eksklaavi. Angolalla on maarajaa yhteensä 5 198 kilometriä ja rantaviivaa 1 600 kilometriä.

Angola voidaan jakaa maantieteellisesti kolmeen osaan, rannikkotasankoon, asteittain nousevaan ja vuoristoiseen alueeseen ja sisämaan ylätasankoon. Rannikkotasanko käsittää 5 prosenttia Angolan pinta-alasta, sieltä kohoava alue 23 prosenttia ja ylätasanko 65 prosenttia. Rannikkotasanko on kapea. Benguelan kohdalla se on vain noin 25 kilometriä leveä, kun pääkaupungin Luandan eteläpuolella se levittäytyy noin 200 kilometrin matkalle.

Rannikon suuntaisesti kulkevan vuoristoisen alueen jakaa kahteen osaan Cuanzajoki. Sen pohjoispuolella maasto kohoaa vähitellen noin 500 metriin. Huiput saattavat kohota jopa 1 800 metriin saakka. Joen eteläpuolella maasto on selvästi jyrkempää, ja jyrkimmillään se on etelässä Chelavuoristossa. Sumben kaupungin kaakkoispuolella korkeimmat huiput ovat 2 400 metriä korkeita. Suurin osa Angolasta on tasaista tai kumpuilevaa ylätasankoa. Se viettää itärajaa kohti 500–1000 metriin. Ylätasangosta puolestaan kohoaa joitakin vuoristoalueita. Keskisessä osassa maata on Bién ylänkö, jonka korkein kohta on 2 600 metrissä. Maan korkein kohta on Morro de Moco, joka on 2 620 metriä korkea.

Angolan tärkeimmät joet ovat Kunene, Cuanza, Kongo ja Cuando. Ne tarjoavat vesivoimaa ja kasteluvettä kuiville alueille. Useimmat joet alkavat maan keskiosasta. Monet niistä virtaavat melko suoraan länteen kohti Atlanttia. Kaksi suurta jokea, Cuanza ja Kunene, mutkittelevat kuitenkin enemmän: Cuanza virtaa pohjoiseen ja Kunene etelään ennen kuin ne kääntyvät länteen. Cuanza on ainoa Angolan sisävesistöistä, jossa voi liikkua merkittävän kokoisilla aluksilla. Lisäksi Kongojoella, joka muodostaa osan Kongon demokraattisen tasavallan vastaisesta rajasta, voi purjehtia. Lundan vedenjakajan pohjoispuolella virtaa Kongon sivujokia. Sen eteläpuolen joista jotkut yhtyvät Sambesiin ja niiden vedet virtaavat sitä kautta Intian valtamereen. Toiset laskevat Okavangoon ja päätyvät sieltä Okavangon suistoon Botswanaan. Monet Okavangon sivujoista ja muista Angolan eteläosien joista kuivuvat osaksi vuotta kokonaan.

Ilmasto

Angolassa vallitsee trooppinen ilmasto, joka jakautuu kuivaan kauteen ja sadekauteen. Ilmastoon vaikuttavat erityisesti pasaatituulten kohtaamisvyöhyke, kylmä Benguelan merivirta ja maaston korkeus. Sadanta vaihtelee selvästi maan eri osissa. Eniten sataa Cabindan eksklaavissa Maiomben metsäalueella. Siellä sadanta on 1 800 millimetriä vuodessa. Bién ylängöllä sataa noin 1 450 millimetriä vuodessa, mutta Luandassa kuivalla rannikolla 330 millimetriä ja eteläisimmällä rannikkoalueella vain noin 50 millimetriä. Sadekausi on pohjoisessa syyskuulta toukokuulle ja etelässä joulukuulta maaliskuulle.

Lämpötila vaihtelee huomattavasti vähemmän kuin sadanta, mutta pääsääntöisesti lämpötila on matalampi kauempana päiväntasaajalta, rannikon läheisyydessä ja korkeammalla. Rannikon säätä viilentää kylmä merivirta. Kylmän meren päälle virtaava lämmin ilma synnyttää sumua ja sumupilviä, ja lämpötilaero aiheuttaa myös merituuli-ilmiön.Country Guide: Angola BBC Weather Vuoden keskilämpötila Soyossa Kongojoen suulla on 26 astetta, kun se Bién ylängollä sijaitsevassa Huambossa on 19 astetta.

Luonto Angola sijaitsee kahden eliömaantieteellisen alueen rajalla: pohjoisessa levittäytyvät Kongon alueen kosteat metsät ja savannit, etelässä taas Sambesin alueen metsät, savannit ja tulvatasangot. Keskistä Angolaa hallitsevat miombometsät, joissa kasvaa erityisesti leimupuita ja mnondopuita. Se vaihtuu etelämpänä savanniin ja metsään, jossa kasvaa mukuseja, kopaalipuita ja seringapuita. Lounaassa on kuivaa savannia ja pensaikkoa, jonka valtakasveja ovat akaasiat, mirhapuut ja mopanepuu. Lounaisrannikolle levittäytyy puolestaan Namibin aavikko.Huntley, s. 30.

Angolan eläimistö on tyypillistä Afrikan savanneille. Siellä tavataan muun muassa leopardeja, leijonia, hyeenoja, norsuja, virtahepoja, kirahveja, seeproja, kafferipuhveleita, gnuita ja monia antilooppeja ja apinoita. Angolan harvinaisuuksiin kuuluvat muun muassa jättiläismustahevosantilooppi sekä Cabindan gorillat ja simpanssit.

Erilaisilla luonnonsuojelualueilla oli Protected Planet -sivuston mukaan suojeltu noin 10,76 prosenttia Angolan pinta-alasta. Tämä piti sisällään muun muassa neljä luonnonpuistoa ja yhdeksän kansallispuistoa. Vaikka Angola on suuri merenrantavaltio Atlantin äärellä, se oli ollut suojellut meriekosysteemejä vasta niukasti (vain 16 km²). Valtakunnallisia kansallispuistoja olivat muun muassa Bicuarin kansallispuisto (perustettu 1964), Cameian kansallispuisto (1957), Cangandalan kansallispuisto (1970), Ionan kansallispuisto (1964), Mupan kansallispuisto (1964) ja Quiçaman kansallispuisto (myös nimellä Kissaman kp., 1957).

Historia Nykyisen Angolan alueen varhaisimmat asukkaat olivat khoisan-kielisiä metsästäjä- ja keräilijäkansoja. Myöhemmin sen asuttivat bantukansat osana bantuekspansiota. He asettuivat alueelle 1300–1600-lukujen välisenä aikana, mahdollisesti aikaisemminkin.Collelo, T: Precolonial Angola In: Angola: A Country Study. Washington: GPO for the Library of Congress, 1991. Kongon kuningaskunta oli alueen voimakkain valtio, ja se oli syntynyt 1300-luvulla, kun kongot olivat tulleet Kongojokea pitkin etelään. He perustivat pääkaupunkinsa Mbanza Kongon nykyisen Angolan alueelle.

Portugalilaiset saapuivat Kongojoen suulle vuonna 1483 ja muodostivat tämän jälkeen diplomaattiset suhteet Kongoon. Orjakaupasta syntyi pian erimielisyyksiä, ja portugalilaiset liittoutuivat muiden kuningaskuntien kanssa. Angolan kuningaskunta alkoi muotoutua samaan aikaan, kun portugalilaiset toimivat Kongon rannikolla. Noin vuoden 1500 tienoilla Ndongon päällikkö, arvonimeltään ngola, ryhtyi levittämään valtaansa kohti etelää. Hänen seuraajansa jatkoivat valloitussotia, joiden seurauksena valtakunta kattoi viimein koko Dande- ja Cuanzajokien välisen alueen. He alkoivat houkutella maahan portugalilaisia asiantuntijoita Kongon mallin mukaisesti. Kun portugalilaiset saapuivat vuonna 1556, he eivät kohdelleet ngolaa liittolaisena vaan vasallina. Dias de Novais aloitti suunnitelmallisen valloitusoperaation ja toimitti maahan ensimmäiset siirtolaiset vuonna 1575. Portugalilaiset valtasivat lisää alueita vuoden 1617 jälkeen, vaikka Ndongon kuningatar Nzinga vastustikin voimakkaasti. Orjat olivat Angolan tärkeä kauppatavara, ja väestötappiot olivat mittavia. Orjakaupan lisäksi alueen valtioiden väliset kiistat aiheuttivat monien valtakuntien kaatumisen.

Portugali lakkautti vuonna 1875 orjuuden, mutta orjakauppa oli Angolassa menettänyt asemansa jo 1850-luvulla, kun paikallista kauppaa alkoi hallita afrikkalaisten keräämät tuotteet. Ensin tärkein tuote oli norsunluu ja myöhemmin luonnonkumi. Uusia tuotteita varten sadattuhannet paikalliset osallistuivat niiden kuljettamiseen ja keräämiseen. Portugalilaiset alkoivat hiljalleen levittäytyä myös sisämaahan, mikä tarkoitti sitä, että maaomistus siirtyi uudisasukkaille. Angolan rajat määriteltiin Euroopassa vuonna 1891.

Portugalin siirtomaaisännyys muuttui, kun emämaassa siirrettiin vuonna 1910 tasavaltaan ja 1930-luvulla autoritaariseen Estado Novoon. Jo vuonna 1920 lähes koko siirtomaa oli täysin Portugalin hallinnassa. Kaikki paikalliset kuningaskunnat lakkautettiin ja paikallisia alettiin verottaa ja pakottaa pakkotyöhön. Portugalilaiset ottivat myös entistä selkeämmin haltuunsa paikallishallinnon, ja kreolit joutuivat tyytymään matalapalkkatöihin. Angolan taloutta modernisoitiin, ja se sidottiin portugalilaiseen suojatullijärjestelmään.

Angolan pohjoisen rajanaapurin Belgian Kongon itsenäistyttyä Angolassakin puhkesi monia levottomuuksia. Kahvinviljelysalueella maakiistat ja pakkotyö nosti kapinahenkeä ja Cuangon laaksossa puuvillaplantaasien pakkotyö. Portugali vastasi lähettämällä maahan lisää sotilaita ja rohkaisemalla maanviljelijöitä muuttamaan Angolaan. Vuonna 1974 maassa asui jo 330 000 eurooppalaista. Samalla afrikkalaisten olojakin pyrittiin parantamaan, sillä pakkoviljely ja pakkotyö lakkautettiin. Koulutusta, terveydenhuoltoa ja sosiaalihuoltoa pyrittiin myös parantamaan. Talous lähti kasvamaan, kun maasta löydettiin öljyä.

Vuonna 1961 Angolan itsenäisyysliike käynnisti sissisodan Portugalin valtaa vastaan. Neilikkavallankumouksen jälkeen vuonna 1974 Portugalin uusi hallitus aloitti vetäytymisen Angolasta. Valtataistelu eri itsenäisyysliikkeiden välillä kärjistyi nopeasti sisällissodaksi, johon myös ulkovallat sekaantuivat. Angolan valtataistelussa olivat mukana Angolan kansallinen vapautusrintama (FNLA), Kansanliike Angolan vapauttamiseksi (MPLA) ja Angolan täydellisen itsenäisyyden liitto (UNITA). FNLA oli näistä länsimielisin ja hyvissä väleissä Zairen diktaattorin Mobutu Sese Sekon kanssa, kun taas MPLA oli marxilainen ja itäblokin tukema. UNITA oli alun perin lähinnä maolainen. UNITA sai kannatusta lähinnä ovimbundujen, FNLA bakongojen keskuudessa, kun taas MPLA:n kannattajiin kuului monia eri heimoja, vaikka liikkeen johdossa oli pääasiassa kimbunduja.

Portugalilaisten lähdettyä MPLA julisti maan itsenäiseksi 11. marraskuuta 1975, ja YK tunnusti sen hallituksen 1976. UNITA ja FNLA perustivat omat kilpailevat hallituksensa sisämaahan. Ensimmäiseksi presidentiksi nousi Agostinho Neto, jota tämän kuoleman jälkeen seurasi vuonna 1979 José Eduardo dos Santos. UNITA jatkoi kuitenkin taistelua Etelä-Afrikan ja Yhdysvaltain tuella, kuubalaisten joukkojen tukiessa Angolan hallitusta vuoteen 1989 asti. Sisällissota pyrittiin lopettamaan rauhansopimuksilla vuosina 1991 ja 1994, mutta kummallakin kerralla taistelut käynnistyivät uudestaan. Vuonna 1992 pidettiin ensimmäiset monipuoluevaalit. Aselepo allekirjoitettiin UNITA:n johtajan Jonas Savimbin kuoltua taistelussa 22. helmikuuta 2002. Vuonna 2003 UNITA lakkautti aseistetun siipensä ja otti tärkeimmän oppositiopuolueen osan. Elokuussa 2006 hallitus allekirjoitti erillisen rauhansopimuksen yhden Cabindan itsenäisyydestä taistelevan ryhmittymän kanssa.BBC Timeline

Angolan sota päättyi vuonna 2002 hallituksen sotilaalliseen voittoon. Itsenäisyystaistelua seuranneessa 27-vuotisessa sisällissodassa kuoli jopa 1,5 miljoonaa ihmistä ja sodan päätyttyä kolmannes maan väestöstä eli pakolaisina. Nälänhätä oli mittava, tiet ja peruspalvelut retuperällä ja miljoonat maaperässä piilevät miinat vaikeuttivat ihmisten jokapäiväistä elämää. Sodan päätyttyä talous kääntyi rajuun kasvuun, mutta öljyntuotanto oli lähes ainoa talouden veturi eivätkä elinolot juurikaan parantuneet suurimmalla osalla kansasta.

Yli 90 prosenttia Angolan vientituloista ja 80 prosenttia verotuloista on tullut öljystä. Maan öljy-yhtiö Sonangol on talouden moottori ja ydin. Korruptio on laajaa ja syvälle levinnyttä ja on yksi keskeisiä kehityksen hidastajia. Transparency Internationalin korruptioindeksillä mitattuna Angola sijoittuu sijalle 168 yhteensä 186 maasta.