Suomen Sosialidemokraattinen Puolue

Suomen Sosialidemokraattinen Puolue (lyhyemmin sosiaalidemokraatit, ruots. Finlands Socialdemokratiska Parti, lyhenne SDP, puhekielessä monesti demarit; jäsenlyhenne sd.) on suomalainen puolue, joka perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue. Puolueen tarkoituksena on koota kansalaiset yhteiseen toimintaan sosiaalidemokraattisten tavoitteiden toteuttamiseksi: päämääränä vapauden, tasa-arvon ja solidaarisuuden yhteiskunta, yhteistyön ja rauhan maailma sekä puhdas ja turmeltumaton ympäristö.SDP:n toiminta www.sdp.fi

Puolue kuuluu Euroopan sosiaalidemokraattiseen puolueeseen (PES), ja Euroopan parlamentissa SDP:n edustajat istuvat sosialistien ja demokraattien (S&D) ryhmässä, jossa SDP:llä on tällä hetkellä kaksi meppiä. Pohjoismaiden neuvostossa puolue kuuluu sosiaalidemokraattiseen ryhmään. Kansainvälisesti puolue kuuluu muun muassa Progressiiviseen allianssiin ja Sosialistiseen internationaaliin.Sosialistinen Internationaali (SI) www.sdp.fi Puolue on juuriltaan työväenliike ja on edustanut aikaisemmin varsinkin teollisuustyöläisiksi luettuja palkansaajia. Puolueella on ollut kytkös ammattiyhdistysliikkeeseen, jonka vastapuolena työmarkkinoilla ovat varsinkin suuria teollisuusyrityksiä edustavat työnantajajärjestöt.

Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa SDP sai 43 kansanedustajaa ja on siten eduskunnan kolmanneksi suurin puolue. Sosialidemokraattien puheenjohtajana on toiminut vuodesta 2023 lähtien kansanedustaja Antti Lindtman. Vuoden 2024 europarlamenttivaalien jälkeen puolueella on ollut kaksi europarlamentaarikkoa: Maria Guzenina ja Eero Heinäluoma.

Ideologia

Sosiaalidemokraattien ideologinen pohja on sosiaalidemokratia. Puolueen keskeisiä arvoja ovat vapaus, tasa-arvo ja solidaarisuus.

Periaateohjelmassaan (2020) puolue nostaa keskeisiksi tavoitteikseen vapauden, solidaarisuuden, tasa-arvon sekä oikeudenmukaisuuden toteutumisen yhteiskunnassa, kestävän kehityksen ja ympäristövastuun edistämisen, kansainvälisen yhteistyön, osallisuuden ja demokratian vahvistamisen sekä hyvinvoinnin edistämisen ja reilun kilpailun sekä varallisuuden oikeudenmukaisen jakautumisen toteutumisen.

Puolue korostaa humanismin arvoja ja pohjoismaisen hyvinvointivaltion saavutuksia. Puolue vastustaa jatkuvaa pyrkimystä materiaaliseen kasvuun yhdistettynä kapitalistiseen talousjärjestelmään.

Suomen Työväenpuolueena alkuvaiheessa tunnettu puolue perustettiin sosiaalisen kysymyksen, yhteiskuntaluokan ja sosialismin pohjalle. SDP oli pitkään ainoa joukkopuolue Suomessa. Vuonna 1907 SDP oli suhteellisesti Euroopan voimakkain sosialistinen puolue, mistä osoituksena oli myös määräenemmistöinen Tokoin senaatti vuonna 1917.Rantala 1982, s. 15–17 1900-luvun alussa SDP sai pääasiallisen kannatuksensa tilattoman väestön ja maaseutuväestön ryhmistä. Vuonna 1919 SDP:n puoluekokouksessa tehtiin pesäero radikaalin aineksen kanssa, minkä seurauksena kommunistit erkaantuivat SDP:stä ja perustivat SSTP:n. Sisällissodan ja lokakuun vallankumouksen seurauksena työväenliike jakautui laajemmin.Rantala 1982, s. 19

1950-luvulla SDP:n asevelisiipi johdatteli puoluetta oikealle ja harrastamaan yhteistyötä kokoomuksen kanssa. Oikeistosiiven miehitettyä puolueen johdon vuonna 1958 puolueen oppostio jakaantui skogilaisiin, jotka perustivat TPSL:n v. 1959. Sosiaalidemokraattinen liike hajaantui poliittisesti, mikä näkyi puoluejärjestöjen lisäksi myös ammattiyhdistyksissä ja urheiluliikkeessä.Rantala 1982, s. 31 1950-luvulla SDP:n ohjelma oli verraten sosialistinen, minkä lisäksi puolue on edustanut Sosialistisessa Internationaalissa vasenta laitaa. 1960-luvulla SDP siirtyi poliittisesti vasemmalle.Rantala 1982, s. 34, 67

Puolue on sijoittunut 2000-luvulla poliittisella arvokartalla keskustavasemmistoon ja on luonteeltaan liberaaleja arvoja edistävä liike. Puolueen laajan jäsen- ja kannattajakunnan vuoksi puolueessa on kuitenkin arvioitu olevan jakolinjoja niin sanottujen vasemmisto- ja oikeistodemarien välillä.

Historia

Alkutaival right|thumb|SDP:n Oulun puoluekokous vuonna 1906.

Puolue perustettiin vuonna 1899 nimellä Suomen Työväenpuolue, ja ensimmäinen puoluekokous pidettiin Turussa 17.–20. heinäkuuta 1899.Puoluekokoukset, puheenjohtajat ja puoluesihteerit 1899 - Suomen Sosialidemokraattinen Puolue. Viitattu 20. heinäkuuta 2021. 1900-luvun alussa puolue esitti vaatimuksia torpparikysymykseen, työllisyyden hoitoon, työläisten aseman parantamiseen, sananvapauteen ja kahdeksantuntiseen työpäivään.Suomen Työväenpuolueen ohjelma 1899 www.sdp.fi linkki Puolueen nimi vaihdettiin Suomen Sosialidemokraattiseksi Puolueeksi Forssassa vuonna 1903 pidetyssä II puoluekokouksessa. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov kielsi puoluetta käyttämästä nimeä ”sosialidemokraattinen”, mutta tätä kieltoa ei noudatettu. Samalla hyväksyttiin myös Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen mallin mukainen ohjelma, tuolloin radikaali Forssan ohjelma, joka oli voimassa vuoteen 1952. Ohjelman tavoitteita olivat kahdeksan tunnin työpäivä, vähimmäispalkka, yleinen kouluvelvollisuusTorsten Edgren, Merja Manninen ja Jari Ukkonen; Eepos, Suomen historian käsikirja. Sivu 268. sekä yleinen alkoholin kieltolaki. Forssan ohjelma on miltei suoraan peräisin Saksan sosiaalidemokraattisen puolueen vuonna 1891 hyväksymästä Erfurtin ohjelmasta.Karl Kautsky. Erfurtin ohjelma. Tammi 1974, 254. Ohjelman välittömät vaatimukset ovat toteutuneet lukuun ottamatta äänioikeutta (listan määritelmän mukaan vain vaalioikeus on toteutunut), kirkon ja valtion eroa sekä koulujen uskonnonopetuksen lakkauttamista, ja alkoholin kieltolaista on sittemmin luovuttu.Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen ohjelma 1903 www.sdp.fi linkki

Eduskuntapuolueeksi ja senaattiin Venäjän vuoden 1905 vallankumous ja suurlakko joukkoprotesteineen toi Suomeen yksikamarisen 200-paikkaisen eduskunnan sekä yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden, joka oli puolueen ohjelman vaatimuslistalla.Sinä päivänä koneet seisahtuivat Uutispäivä Demari 1.11.2005 linkki Suomen Sosialidemokraattiselle Puolueelle uudistukset olivat suuri voitto, ja puolueeseen liittyi työväen lisäksi runsaasti sivistyneistöä. Tästä sivistyneistösiivestä käytettiin nimitystä "marraskuun sosialistit". Vuonna 1906 SDP oli jäsenmäärältään suhteellisesti suurin sosialistinen puolue Euroopassa. Uudistusten avulla saavutettuja tuloksia vähensi kuitenkin tsaarin haluttomuus vahvistaa merkittäviä valtiopäivillä tehtyjä päätöksiä.

Ensimmäisissä eduskuntavaaleissa SDP nousi suureksi puolueeksi. Vuoden 1916 vaaleissa se sai haltuunsa enemmistön, 103 paikkaa.Mickelsson 2007, s. 89. Tämän seurauksena nimitettiin maailman ensimmäinen sosialistienemmistöinen senaatti, puheenjohtajanaan Oskari Tokoi. Tämä sosiaalidemokraattien hallitsema eduskunta hyväksyi Venäjän helmikuun vallankumouksen jälkeen kesällä 1917 valtalain, jossa eduskunta julistettiin korkeimman vallan haltijaksi Suomessa. Eduskunnassa vähemmistöön jääneiden porvareiden suosituksesta Venäjän väliaikainen hallitus hajotti eduskunnan valtalain vastaisesti.Suomen historian käsikirja, Eepos, WSOY. Seuranneissa vaaleissa puolue koki vaalitappion ja joutui oppositioon.Mickelsson 2007, s. 90. Seuraava senaatti oli kokonaan porvarillinen.

Syksyn mittaan SDP radikalisoitui, koska se ei saanut haluamiaan uudistuksia läpi eduskunnassa, minkä seuraus oli suurlakko 14.-20. marraskuuta 1917. Lakon avulla puolue saavutti tavoitteistaan kahdeksan tunnin työpäivän ja kunnallisen äänioikeuden.

Itsenäisyysjulistus 1917 ja sisällissota 1918 Eduskunnan porvarillinen enemmistö julisti Suomen itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917. SDP vastusti julistusta koska halusi, että Suomi itsenäistyisi yhteisymmärryksessä Neuvosto-Venäjän kanssa. Julistuksen jälkeen porvarit ja SDP pääsivät kuitenkin sopuun, ja molempien tahojen tukema valtuuskunta kävi pyytämässä Neuvosto-Venäjän bolševikkihallitukselta hyväksyntää itsenäisyydelle ja myös sai sen.Pentti Virrankoski, Suomen historia (2001)

SDP:n puolueneuvosto kokoontui 23. tammikuuta 1918. Kokouksessa puolue taipui punakaartilaisten vaatimukseen täydentää puoluetoimikuntaa äärimmäisen vasemmiston edustajilla. Puoluetoimikuntaan valittiin Otto Wille Kuusinen, Kullervo Manner, Yrjö Sirola, Edward Gylling, Matti Turkia, K. H. Wiik, Antti Kiviranta, Adolf Taimi, Evert Eloranta, Eero Haapalainen, Lauri Letonmäki ja Emil Elo. Puoluetoimikunta asetti keskuudestaan toimeenpanevan komitean, joka ryhtyi välittömästi valmistelemaan aseellista vallankumousta. Toimeenpanevaan komiteaan valittiin Haapalainen, Taimi, Eloranta, Letonmäki, Elo, Kiviranta ja Sirola. Komitea antoi punakaarteille määräyksiä vallankumouksen aloittamiseksi ja suostutteli venäläisiä aktiiviseen yhteistyöhön. Tammikuun 26. päivän vastaisena yönä venäläiset aseistivat punakaartit Helsingissä ja useilla muilla paikkakunnilla. Punakaarteihin kuului tässä vaiheessa 30 000 aseistettua suomalaista miestä.

SDP:n puoluetoimikunnan toimeenpaneva komitea antoi aseellisen vallankumouksen aloittamisesta määräyksen punakaartin yleisesikunnalle. Sen mukaan työväenkaartit piti panna liikekannalle kolmen päivän sisällä tammikuun 26. päivä alkaen ja erillisessä luettelossa mainitut henkilöt määrättiin vangittaviksi. Punakaartilaiset kaappasivat vallan suomalaisten valitsemalta porvarilliselta eduskunnalta Etelä-Suomessa 28. tammikuuta 1918. Suomen sisällissodassa punaisen puolen hallitukseen, Kansanvaltuuskuntaan, kuului sosiaalidemokraattien jäseniä, ja suuri osa puolueen jäsenistä toimi punaisten puolella.

Sisällissodan jälkeen

Punaisten hävittyä sodan monet sosiaalidemokraattien johtajista ja aktiiveista pakenivat Neuvosto-Venäjälle. Puolueen aiempi puheenjohtaja Otto Wille Kuusinen nousi ajan mittaan Josif Stalinin hallinnossa Kommunistisen internationaalin ja Neuvostoliiton kommunistisen puolueen korkeimpaan johtoon. Punaisten toiminnasta sivussa olleet puoluejohdon jäsenet käynnistivät sosiaalidemokraattisen puolueen toiminnan uudelleen Väinö Tannerin johdolla syksyllä 1918. Sosiaalidemokraatista toimintaa oli yritetty elvyttää jo sisällissodan päättymisen jälkeen keväällä Suomen Sosialidemokraatti -lehden näytenumeron julkaisemisella, mutta valkoiset vallanpitäjät estivät lehden jatkamisen. Uudelleenperustettu puolue otti vallankumousta vastustavan, länsieurooppalaisen reformistisen kannan yhteiskunnan uudistamiseen ja teki pesäeron vallankumouksellisiin. Seuraavissa vaaleissa 1919 puolueen kannatus osoittautui suunnilleen aiemman kaltaiseksi, vaikka iso joukko työväkeä oli kuollut sisällissodassa, joutunut pakenemaan Neuvosto-Venäjälle tai menettänyt kansalaisluottamuksensa sisällissotaa seuranneissa oikeudenkäynneissä. Köyhäinhoitoavun vastaanottamiseen liittynyt äänioikeuden menetys rajasi monet punalesket ja punavankien vaimot äänioikeuden ulkopuolelle.

Kommunistit erkanevat omaksi puolueeksi Neuvosto-Venäjälle paenneet puolueen radikaalit perustivat elokuussa 1918 Moskovassa Suomen kommunistisen puolueen, joka otti lähtökohdakseen bolševikkien mallin mukaisen vallankumouksellisen ohjelman. Kommunistinen puolue joutui kuitenkin toimimaan Suomessa maanalaisena. 1920-luvulla kommunistinen Suomen Sosialistinen Työväenpuolue seuraajajärjestöineen vei eduskuntavaaleissa osan sosiaalidemokraattien paikoista.Mickelsson 2007, s. 134 Suomen sosialidemokraattinen nuorisoliitto ja Suomen sosialidemokraattinen naisliitto valitsivat sisällissodan jälkeen liittolaisekseen Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen. Myös Suomen Ammattijärjestön enemmistö oli Suomen Sosialistisen Työväenpuolueen kannattajilla.Mickelsson 2007, s. 119. Sosiaalidemokraattien kannatus ja paikkamäärä eduskunnassa nousi jälleen roimasti, kun valtiovalta 1930-luvulla esti kommunistien yritykset kaikissa muodoissaan osallistua vaaleihin.Mickelsson 2007, s. 135 Vuonna 1919 puolueella oli 67 022 jäsentä. 1920-luvun alussa jäsenmäärä laski ollen pienimmillään vuonna 1924. Vuosina 1925–1939 jäsenluku vaihteli välillä 24 000 – 37 000. Perusjärjestöjä puolueeseen kuului vuosina 1919–1939 hieman yli tuhat.Hölttä 1982, s. 158–161