Euagoras (, ) on Isokrateen kirjoittama puhe, joka on ylistys edesmenneelle Salamiin kuninkaalle Euagoraalle. Samalla se muodostaa käytännössä tämän elämäkerran. Puheen numero Isokrateen puheiden joukossa on 9.

Historia

Nikokles, jolle Isokrateen tämä puhe ja puhe Nikokleelle on osoitettu ja jolle puhe Nikokles on kirjoitettu, seurasi isäänsä Euagorasta Kyproksen Salamiin kuninkaana vuonna 374 eaa. Isokrates lähetti tämän ylistyspuheen kunnianosoituksekseen Nikokleen isänsä muistoksi järjestämän juhlan yhteydessä.

Puheen ajoitusta ei tunneta tarkasti. Sen sanojen ”olen usein kehottanut sinua samoista asioista” () on tulkittu viittaavan kirjeen muotoiseen puheeseen Nikokleelle ja siten osoittavan, että Euagoras on sitä myöhäisempi.Isokrates: Euagoras 78. Skoliasti huomauttaa lisäksi, että vaikka puhe on epitafios eli hautapuhe, siitä puuttuvat kaksi tällaiselle puheelle tavanomaista osaa — alun valitus () ja lopun lohdutus (); hän selittää tämän sillä oletuksella, että Euagoraan kuolemasta oli kulunut jo useita vuosia. Richard C. Jebbin mukaan kumpikaan näistä päätelmistä ei kuitenkaan vaikuta varmalta.

Eräs toinen, ehkä painavampi, perustelu ajoitukselle voidaan kuitenkin johtaa eräästä muusta seikasta. Euagoraan kuolema oli väkivaltainen: eunukki Thrasydaios murhasi hänet vuonna 374 eaa.; tämän isäntä, eräs Nikokreon, oli juuri paennut Salamiista paljastuneen, kuninkaan henkeen kohistuneen salaliiton jälkeen. Puhe kuitenkin vihjaa — sitä suoraan sanomatta — Euagoraan päättäneen menestyksekkään elämänsä onnelliseen kuolemaan.Isokrates: Euagoras 70–72. Olisiko Isokrates voinut kirjoittaa näin, jos kuninkaan kuolema olisi ollut vielä tuoreessa muistissa? Jebb katsoo, että kirje Nikokleelle voidaan ajoittaa vuosiin 374 tai 373 eaa. ja Nikokles vuosien 372–365 eaa. väliin. Euagoras on todennäköisesti niinkin myöhäinen kuin vuodelta 365 eaa., ja mahdollisesti vielä myöhäisempi.

Sisältö

Puhe on järjestetty seuraavasti: 1) Prooimion (kohdat 1–11); 2) Euagoras: hänen sukunsa ja nousunsa valtaistuimelle (12–40), hänen luonteensa ja kotimaiset uudistuksensa (41–50), hänen sotansa (51–64), ja yleiskatsaus hänen elämäntyöhönsä (65–72); sekä 3) kehottava loppuosa (73–81).

Puhuja aloittaa viittaamalla siihen, kuinka Nikokles kunnioittaa isänsä hautaa kallisarvoisin uhrein ja juhlamenoin: urheilijoiden ja runoilijoiden kilpailuilla sekä vaunu- ja kolmisoutukilpailuilla. Hän ilmoittaa haluavansa tuoda oman lahjansa samaan yhteyteen. Jos Euagoraan sielu on tietoinen maan päällä tapahtuvasta, mikään ei puhujan mukaan voisi olla tälle mieluisampaa kuin hänen hyveidensä ja koettelemustensa muistaminen. Näytösten loisto ja runoilijoiden keskinäinen kilvoittelu eivät tähän riitä, ja siksi puhuja päättää yrittää tehtävää proosalla. Hän pohtii, että jos tapana olisi ylistää eläviä sankareita muinaisten sijaan, hyöty olisi kaksinainen: ylistäjä joutuisi kunnioittamaan totuutta ja kuulijat rohkaistuisivat ponnisteluihin toivonaan kiitos ja maine. Kateus estää tämän, mutta juuri kateuden sanelema tapa on murrettava, sillä ilman uudistusta ei synny edistystä. Tehtävä on vaikea, koska proosa ei hallitse runouden keinoja, mutta puhuja haluaa koetella, voidaanko ansioita ylistää myös ilman mittaa ja säettä (1–11).

Seuraavaksi puhuja siirtyy Euagoraan sukuperään, vaikka se onkin yleisesti tunnettu. Hänen sukunsa juontuu Aiakoksesta, Zeuksen pojasta ja koko Kreikan jaloimpana pidetyn aiakidien suvun kantaisästä, jolle on omistettu temppeli Aiginalla muistoksi siitä, kuinka hän kerran rukoilemalla isäänsä pelasti Kreikan ankaralta kuivuudelta. Aiakoksesta polveutuivat Peleus ja Telamon; Peleuksesta Akhilleus, Telamonista Aias ja Teukros. Troijan valloituksen jälkeen Teukros perusti Kyprokselle Salamiin kaupungin ja nykyisen hallitsijasuvun (12–18).

Puhuja kertoo tämän jälkeen, ettei suku kuitenkaan ollut hallinnut katkeamatta. Aikoinaan eräs foinikialainen maanpakolainen saapui Kyprokselle, voitti silloisen kuninkaan luottamuksen, syrjäytti hänet ja anasti valtaistuimen. Tämän anastajan jälkeläiset hallitsivat yhä Euagoraan syntyessä. Nuoruudessaan Euagoras erottui kauneudellaan, voimallaan ja kohtuullisuudellaan, varhaisessa miehuudessaan rohkeudellaan, viisaudellaan ja oikeamielisyydellään. Hän herätti hallitsevassa suvussa levottomuutta, mutta ei vielä pelkoa: hän vaikutti liian loistavalta yksityiseksi mieheksi, mutta liian rehelliseltä anastamaan kuninkuuden. Onni toteutti molemmat ennusmerkit, sillä se antoi hänelle kruunun ajamatta häntä rikokseen. Eräs vaikutusvaltaisista ylimyksistä järjesti salaliiton tyrannia vastaan, surmasi tämän ja yritti samalla ottaa Euagoraan kiinni. Euagoras pakeni Kilikian Soloihin, kokosi siellä ympärilleen viidenkymmenen miehen joukon, purjehti heidän kanssaan Kyprokselle ja tunkeutui samana yönä Salamiihin hyökäten palatsiin. Kun suurin osa asukkaista pysyi puolueettomana, hän onnistui valloittamaan sen, karkotti anastajat ja palautti valtikan omalle suvulleen (19–32).

Puhuja toteaa, että jo tämä yksin riittäisi todistamaan Euagoraan poikkeukselliset ansiot. Yksikään tarujen tai historian sankari ei ole hänen mukaansa saavuttanut kuninkuutta yhtä loistavalla tavalla. Hän vertaa Euagorasta kuuluisimpaan esimerkkiin, Kyyros Suureen, joka siirsi vallan meedialaisilta persialaisille: Kyyros voitti armeijansa avulla ja surmasi äitinsä isän, kun taas Euagoras saavutti kruunun omalla rohkeudellaan ja ilman verivelkaa (33–40).

Sitten puhuja kuvaa Euagoraan vallankäyttöä sen tavan arvoiseksi, jolla hän vallan saavutti. Euagoras oli lahjakas ja nopeaälyinen, mutta samalla äärimmäisen tarkka ja lakkaamattoman ahkera. Hän hoiti asioita henkilökohtaisesti, tunsi jokaisen kansalaisensa eikä tehnyt päätöksiä pelkkien kuulopuheiden perusteella. Jumalten suopeus häntä kohtaan ja hänen oma rakkautensa ihmisiin näkyivät hallinnossa niin selvästi, että Kyproksella vierailleet muukalaiset kadehtivat alamaisia yhtä paljon kuin kuningasta. Vihollisille hän oli vastustamaton, ystävilleen myötämielinen; arvokas olematta ankara, sanoissaan ja teoissaan johdonmukainen, kykenevä omaksumaan eri hallitusmuodoista niiden parhaat puolet. Hän oli samanaikaisesti kansan ystävä, suurpiirteinen valtiomies ja kaukokatseinen sotapäällikkö (41–46).

Puhuja jatkaa kuvaamalla Euagoraan uudistustoimintaa Kyproksella ja toteaa, että hänen hallituskautensa historia oikeuttaa jo esitetyn ylistyksen. Euagoras otti valtakunnan haltuunsa tilanteessa, jossa se oli foinikialaisten vaikutuksesta rappeutunut: vailla taitoja, vailla kauppaa, vailla edes satamaa ja vihamielisissä väleissä koko Hellaan kanssa. Hän ei ainoastaan korjannut näitä puutteita, vaan laajensi alueita, rakensi linnoituksia, loi laivaston ja nosti kaupunkinsa tasavertaiseksi minkä tahansa kreikkalaisen valtion kanssa. Hänen sivistävä vaikutuksensa ulottui jopa Kyproksen naapurina oleviin barbaarimaihin, ja saaresta itsestään tuli arvostettujen siirtolaisten kohde muualta Kreikasta (47–50).

Tämän jälkeen puhuja siirtyy Euagoraan ystävyyteen Kononin kanssa, joka oli näistä siirtolaisista huomattavin. Heidän välilleen syntyi heti ystävyys, joka oli puhujan mukaan läheisempää kuin sukulaisuus, ja jota vahvisti yhteinen myötätunto nöyryytettyä Ateenaa kohtaan. Se, että Persia kävi sotaa Spartaa vastaan merellä eikä maalla, oli Euagoraan ja Kononin yhteisen neuvon tulosta. He ymmärsivät, että voitto Aasian mantereella hyödyttäisi vain Aasian kreikkalaisia, mutta merivoitto koituisi koko Hellaan eduksi. Näin myös tapahtui: Knidoksen taistelu käytiin ja Spartan alistamat kaupungit vapautettiin. Ateenalaisten kiitollisuutta ilmensivät Kononin ja Euagoraan vierekkäin asetetut patsaat Zeus Soterin patsaan läheisyydessä (51–57).

Seuraavaksi puhuja kertoo Euagoraan sodasta Persiaa vastaan. Artakserkses II tarkkaili levottomasti Euagoraan nerokkuutta ja menestystä ja tarttui lopulta tilaisuuteen ryhtyä sotatoimiin. Vailla aineellisia voimavaroja Euagoras kuitenkin saavutti, oman kykynsä ja poikansa Pnytagoraan avulla, entistäkin ihmeellisempiä voittoja. Hän alisti lähes koko Kyproksen, hävitti Foinikiaa, valloitti Tyroksen, lietsoi Kilikian kapinaan ja täytti Persian surulla ja sodan inhotuksella, kunnes vastoin kaikkea totuttua suurkuningas solmi rauhan ennen kuin kapinalliset olivat hänen käsissään. Alle kolmen vuoden sodassa Persia oli riistänyt Spartan herruuden, mutta kymmenen vuoden sodan jälkeen Persia joutui jättämään Euagoraan täyteen valtaansa omassa valtakunnassaan (57–64).

Tässä yhteydessä puhuja nostaa Euagoraan saavutukset vertailuun koko kreikkalaisen perinteen kanssa. Taru ylistää Troijan valloitusta, jonka koko Hellas yhdessä sai aikaan, mutta eikö tämän saavutuksen tule väistyä sen rinnalla, että yksi ainoa kaupunki, Salamis, kukisti koko Aasian? Mistä historiankirjoista löytyy mies, joka ensin voitti valtaistuimen ja sivisti valtakunnan ja sen jälkeen saavutti voittoja, jotka muuttivat kokonaisen kansan kohtalon? Puhujan mukaan on vaikea ratkaista, onko Euagoras ihailtavin sodissaan Spartaa vastaan, sodissaan Persiaa vastaan, vallan hankkimisessaan vai sen käyttämisessään.

Puhuja päättää ylistyksensä toteamalla, että jos jumalat ovat koskaan palkinneet hyveen kuolemattomuudella, voidaan perustellusti katsoa heidän antaneen sen Euagoraalle. Hänen elinaikanaan jumalten suosio soi hänelle kaikki mielen ja ruumiin lahjat, horjumattoman menestyksen, maineen, pitkän iän ja jalot lapset (65–72).

Lopuksi puhuja kääntyy jälleen Nikokleen puoleen. Hän myöntää, etteivät voimat ole sallineet Euagoraan ylistämistä tämän ansioiden mukaisesti, mutta ainakin vaatimaton kunnianosoitus on tuotu, ja ihmisen luonteen kuva on parempi muistomerkki kuin hänen ruumiinsa kuva. Nikokleelle ja hänen lapsilleen tämän luonteen tulee toimia kannustimena hyveeseen. Useimpien on etsittävä esikuvansa vieraista, mutta hänen ei tarvitse katsoa omaa sukuaan kauemmas. Puhuja vakuuttaa, ettei ole unohtanut Nikokleen aloittaneen hyvin, ja kehottaa häntä vain samalla tavalla kuin miten katsojat kannustavat jo voitolla olevaa juoksijaa. Jos hän jatkaa samalla tavoin, hän osoittaa olevansa arvollinen itselleen (73–81).

Arviointia

Isokrateen Euagoras on nimenomaisesti ylistyspuhe; mutta siinä esitetty ylistys ei Jebbin mukaan kokonaisuudessaan näytä liioitellulta. Ne pääasialliset tosiasiat, jotka Euagoraasta tunnetaan, puhuvat puolestaan: ne osoittavat hänen olleen poikkeuksellisen luja luonteeltaan ja huomattavan kyvykäs sekä sotilaallisella että poliittisella alalla. Häntä koskeva elämäkerta, jonka puhe muodostaa, on arvokas paitsi tästä syystä myös siksi, että hänen asemansa oli erityinen. Kypros oli jakautunut foinikialaisiin asutuksiin, kuten Kition ja Pafos, ja myöhempiin kreikkalaisiin asutuksiin, kuten Salamis ja Soloi. Väestö oli kuitenkin vielä kauan Euagoraan ajan jälkeenkin enemmistöltään foinikialaista; ja jatkuva kosketus ei-hellenistiseen itään oli aina omiaan heikentämään kreikkalaista ainesta Kyproksella.

Isokrateella Euagoraan Salamis näyttäytyy eräänlaisena Hellaan etuvartiona. Hän oli hellenismin puolustaja barbarismia vastaan: ensin hän toimi sen kreikkalaisen sivistyksen palauttajana, jonka Salamista hallinneet foinikialaiset ja tyroslaiset isännät olivat hävittäneet, ja myöhemmin hänestä tuli Persian vastustaja itsenäisyyssodassa. Muistokirjoituksen vaikuttavin kohta on Jebbin mielestä ehkä se, jossa kuvataan, kuinka kauppa, taiteet, kirjallisuus ja inhimillinen kanssakäyminen ulkomaailman kanssa — jotka olivat barbaarien vallan aikana kuihtuneet olemattomiin — heräsivät nopeasti uuteen eloon helleenisen hallinnon alaisuudessa.

Lähteet

Kirjallisuutta

Isocrates: Evagoras. Teoksessa

Aiheesta muualla

Ισοκράτης: Ευαγόρας. Wikiaineisto. Isocrates: Evagoras. Perseus. Isocrates: Evagoras. Perseus. Isocrates: Evagoras of Salamis. ToposText.

Luokka:Antiikin kreikkalaiset elämäkerrat ja muistelmat Luokka:Isokrateen puheet